Outoja elokuvia

Mikähän siinä on, että joskus tulee katsottua samantyyppisiä elokuvia (vahingossa) putkeen? Nämä molemmat tuli pongattua NetFlix listoilta ja molemmat uusia tuttavuuksia, mutta tuttuja näyttelijöitä. Molempia voi luonnehtia aika huoletta oudoiksi.


Frank
Jo leffan kuvaus lupasi omaperäistä kokemusta. Koska siinä oli mukana Maggie Gyllenhaal, osasin odottaa hyvää elokuvaa. Maggie ei lähde mihinkään rimanalituksiin mukaan. En tosin ole nähnyt kaikkia hänen elokuviaan, mutta riittävästi tietääkseni pitäväni hänen tuotannosta.

Frank kertoo bändistä, jonka musiikki on, lievästi sanottuna, kokeellista. Frank on bändin itsevaltias ja nokkamies. Frank myös pukeutuu keinotekoiseen lasikuituiseen jättäpäähän, jota hän ei koskaan ota pois. Edes nukkuessaan, tai suihkuun mennessään. Kukaan ei ole nähnyt häntä ilman tätä keinopäätä, ja hän pystyy jopa matkustamaan se päässään tullin läpi, koska hänellä on siihen (mukamas) erikoislupa. Bändillä on kiippareiden soittajien kanssa hieman samanlainen ongelma, kuin Spinal Tap yhtyeellä rumpaleiden (tai kotoisalla Apulanta-yhtyeellä basistien) kanssa, eli suuri vaihtuvuus. Jon on wanna-be muusikko, joka kyllä osaa soittaa koskettimia, mutta hänellä ei ole minkäänlaista taitoa säveltää itse yhtikäs mitään. Yritys on kyllä kova, mutta lopputulokset ovat huonon ja surkean välistä. Sitten hän sattumalta törmää em. bändiin, ja pääsee keikalle paikkaamaan kosketinsoittajaa, joka on sairaalassa epäonnistuneen hukuttautumisyrityksen jälkeen. Pestistä tuleekin hieman ennakoitua pidempi ja tähän loppuvakin juonipaljastukset. Katsokaa itse ja ihmetelkää.

Maggie on hyvä, leffa on kaikessa outoudessan hyvä ja lopussa tulee jo ihan kuunneltava biisi. Kaikkien muusikoiksi haluavien pitäisi katsoa tämä. Maggien soitin on muuten Theremin, mikäs muukaan :-)

A Fantastic Fear of Everything
Simon Pegg on näyttelijä, johon törmään yllättävän usein. Herra taitaa olla aikamoinen työmyyrä, joka ei nyrpistele tarjotuille töille nenäänsä. Shaun of the Dead, Hotelli Paradiso ja Hot Fuzz ovat kai ne hänen suurimmat hitit. En tiedä onko tästä hitiksi, mutta aivan loistava pätkä. Ainakin jos pitää mustasta huumorista ja oudoista elokuvista. Minun kohdalla check molempiin kohtiin.

Simon on tässä elokuvassa kirjailija, joka on kai saanut jonkinlaista menestystä lastenkirjailijana. Tämä ei herraa kuitenkaan tyydytä, vaan hän haluaa kirjoittaa murhaajista. Tarkemmin sanottuna Viktoriaanisen ajan murhaajista. Taustatyö vie miehen mukanaan, ja sitten hän näkeekin niitä uhkia jokapuolella ja kaikkialla. Myös omassa kodissaan. Koska pesulaan ei voi mennä (ovat pelottavia), on herran olomuoto lievästi sanoen rähjääntynyt. Lopulta on kuitenkin lähdettävä liikkeelle, ulos kämpästä pesulaan, ja homma lähtee lievästi sanoen lapasesta.

Kun vastaan tulee oikea sarjamurhaaja, tai jotain ... niin käsissä on taas kerran kauhuparodia, jollaisia vain britit tuntuvat osaavan tehdä. Jos muistatte "Shawn of the dead" elokuvasta kohtauksen, missä porukalla mäiskivät pesareilla zombieta, ja taustalla soi Queen yhtyeen "Don't stop me now", niin tämä leffa jätti semmoisen fiiliksen, mikä oli em. kuvattua kohtausta katsellessa. Vähän semmoinen: "saako tälle edes nauraa?"- fiilis. Kyllä saa, huumoria se on mustakin huumori.

Hyvä leffa, kyllä britit osaa.