Hyvää (ja myös lievästi hämmästyttävää) oli se, että mukana oli koko alkuperäinen kaarti. Jos joku puuttui, niin on niin mitätön sivuhahmo, että en sitä enää muista. Siinä ne hyvät uutiset sitten olivatkin.
Väsynyttä ja samaan kaavaan kangistunutta koheltamista, joka ei kauheasti jaksanut edes hymyilyttää. Pikemminkin kävi niin, että kun olen miettinyt sarjan katsomista uudelleen, niin tämän nähtyäni en ole asiasta enää niin varma. Siitä on kuitenkin jäänyt hyvät muistot, ja mitä jos se ei ole kestänyt aikaa? Mitä jos se on justiinsa tätä samaa? Ja onhan se, mutta hyvällä, tai ainakin paremmalla tavalla. Ainakin minä haluan muistaa sen sarjan semmoisena. Vieläkin lainaan siitä lauseita omaan arkeen. Ehkä eniten hoen sitä "tickets, money, passport" kohtausta, kun on jotain tärkeää ei saisi unohtaa. Tai kun on se fiilis, että kaikki pitäisi olla OK, mutta kuitenkin takaraivossa kytee pieni epäilys, että jotain on kuitenkin unohtunut.
Ei jatkoon, eikä enää jatko-osia, kiitos.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti