En oikeasti osaa sanoa koska Queen yhtyeen tuotanto murtautui tietoisuuteeni lopullisesti. Toki tiesin muutaman biisin, mutta en syvällisemmin sitä tuntenut. Haluaisin sanoa, että Live AID konsertti vuonna 1985 olisi SE tapahtuma. mutta koska olin silloin vasta 15. vanha niin en osaa sanoa varmasti. Muistan kyllä katsoneeni televisiosta kyseistä konserttia, mutta näinkö sieltä Queen yhtyeen vetäisyn? En osaa sanoa, sitä keikkaa kun tuli töllöstä tuntitolkulla. Vuotta myöhemmin leffateattereihin tärähti Highlander - Kuolematon jossa pauhasi taustalla Queen, ja silloin viimeistään se oli menoa.
Queen oli parhautta, löysin myös ne vanhat levyt ja Queen soi allekirjoittaneen stereoissa tasavertaisena monen muun (britti)bändin kanssa. Freddien kuolema taisi yllättää minut, vaikka olihan herran terveydentilasta liikkeellä kaikenlaisia huhuja. Tosin olin silloin (1991) armeijassa, internettiä ei vielä ollut joten "sureminen" taisi jäädä siihen, että pistin jonkun Queen levyn soimaan ja nostin pullollisen olutta Freddien muistolle.
Tämä siis taustaksi sille, kun lähdin katsomaan kriitikoiden arvostelemaa, mutta yleisön rakastamaa(?) Queen elokuvaa. Suurin odotuksin, koska kuitenkin tärkeä bändi minulle ja voi pojat sitä ääntä.
Poistun teatterista hämmentyneenä. Minua ei häiritse se, että biisejä esitetään väärässä järjestyksessä. Eikä sekään, että ekat levyt (ja itseasiassa useimmat) ohitetaan tuosta vaan, ja kohta ollaankin jo tekemässä leffan nimikappaletta. Sekään ei häiritse, että säveltämisen tuskaa ei bändillä tunnu olleen, biisit vain putoavat heidän syliinsä. Sekin vielä menee jotenkin läpi suodattimien, että siihen Live AID päivään on kasattu hirveästi draamaa ja tapahtumia ... ja ja ja ...
Oikeasti, tuo Live AID juttu oli se joka kaatoi minun kupin. Kun se ei kerran mennyt niin. Olin jo ihmetellyt aikaisemmin, että "hitsi, huonosti minä Queen historiani tunnen kun tuollaisesta välirikosta mitään tiennyt". No en tiennyt en, kun se on keksitty juttu. Ja ei Freddie ei todellakaan kertonut bändikavereilleen taudistaan viikkoa ennen Live AID keikkaa, vaan vasta vuosia myöhemmin. Niin joo ja ei se Freddien liittyminen bändiin alunperinkään mennyt kuin leffassa se kerrotaan.
En minä dokumenttia mennyt katsomaan, mutta jos filmissä on noin suuria vapauksia tapahtumien suhteen, niin voiko siihen hitto soikoon luottaa missään kohtaa? Buukattiinko Queen Live AID keikalle vasta ns. jälkikäteen? Tapasiko Freddie kumppaninsa Jim Huttonin kuten leffassa kuvataan, (tuskin, kun mies oli kampaaja ja leffassa tarjoilija)?
Eniten ehkä nyppii se, miten Freddie kuvataan bilettäjähomona, joka sulkeutuu kultaiseen häkkiin, jossa häntä käytetään taloudellisesti hyväksi, ajautuu riitoihin bändin kanssa, ja etääntyy kaikista hänestä välittävistä ihmisistä. Homot ovat pahasta, siitä touhusta saa vain hivin ja menettää kamunsa. Voi luoja, ja tällä pökäleellä on elossa olevien Queen miehien siunaus? Taitaa olla herroilla luurankoja kaapissa, joita eivät halua vielä ihmisten ilmoille. Jäädään sitten odottamaan elämänkertoja kirjojen muodossa, eiköhän se totuus sieltä paljastu.
Se lopun Live AID keikka on kyllä tehty niin hienosti, että huh-huh. Marek on ulkoisesti melkoinen kukkakeppi jos vertaa Freddieen, mutta kopioi kaikki miehen lavamaneerit niin hienosti, että melkein luulee katsovansa oikeaa Queen yhtyeen vetäisyä. Musiikki toki tulee nauhalta.
Musiikki rokkaa, yksittäiset elokuvan kohtaukset rokkaavat, Malik loistaa, mutta tarinan "faktat" ovat niin perseestä (+ asenne ja tietyn asian korostaminen), että en tiedä mitä tästä pitäisi olla mieltä.
Mike Myers levy-yhtiön (keksittynä - syvä huokaisu) tyhmänä pomona on kyllä mainio ja viittaus Waynes World elokuvaan on niin loistava, että nauroin ääneen. Kaikkihan sen huomasivat? Right?
(He hates the idea because the song is six-minutes long, operatic, and isn't the type of thing that will make teenagers headbang in their car.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti