Niin, ne yksityiskohdat. En saata edes kuvitella millaisen työn takana niiden kaivaminen on ollut aikoinaan, kun ei ole ollut internettiä hakukoneineen. Clancy selostaa kaiken pikkutarkasti, joskus jopa puuduttavassa määrin ja välillä sellaisella paatoksella, että ei vaan jaksa. Voin vain kuvitella miten suuria isänmaallisia tunteita tämä on aikoinaan herättänyt jenkkilukijoissa.
Vaikkei sitä ääneen sanota, niin kirjan kuninkaalliset ovat kai olevaan Charles & Diana. Nyt on tietysti helppo räksyttää, että ei mene ihan nappiin tämän pariskunnan kuvaus, mutta ehkä liitto näytti vielä kasarilla ulospäin täydelliseltä. Täydellisyyttä hipoo sensijaan päähenkilö Jack Ryan, ärsyttävyyteen asti. Aaargh, ei kai tuollaisia jätkiä oikeasti ole olemassa? Entinen sotilas ja pörssimeklari, nykyinen proffa, joka tosipaikan tullen pistää terroristit kylmäksi. Meklarihommiakin teki vain sen verran, että nykyään on fyffee just sillai sopivasti.
Jätetään juonen reiät repimättä, koska kaikesta huolimatta tämä oli ihan viihdyttävää settiä. Äijäkirja, taatusti tekijänsä näköinen, eikä paikoitellen ole oikein kestänyt aikaa. Johtuu varmaankin, ainakin osittan, niistä lukuisista pikkutarkoista kuvauksista. En usko, että luen tätä enää koskaan kolmatta kertaa. Jack Ryan kaikessa ärsyttävyydessään on kuitenkin sellainen hahmo, että lisää pitää saada. Seuraavaksi sitten työn alle "Punaisen lokakuun metsästys?". Vai pitäisikö vaan katsoa leffa?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti