Taivaan Syvyydet - Vernor Vinge

Edelleen hyvä, vaikkei tämä taida olla avaruusoopperaa, kuten "edeltäjänsä". Ainakin aikaskaala on "normaali", vain muutamia kymmeniä vuosia ja melkein koko aika nökötetään haaksirikossa paikoillaan. Odotetaan, että alapuolisen planeetan hämähäkit kehittyvät sen verran, että saadaan heiltä apua kotiinpaluuseen.

Juoni etenee kahdessa eri paikassa. Toisaalta seurataan hämähäkkien planeetan kiertoradalle haaksirikkoituneiden elämää, ja toisaalta hämähäkkien maailman kehittymistä. Vaikea sanoa kumpi oli kiehtovampaa, niin taitavasti Vinge kuljettaa lukijaa näiden kahden paikan väliä. Lopussa tarinat tietysti yhdistyvät ja meno on aika rouheaa, taktisia ydinaseita ja sitä rataa.

Tekniikka on edelleen henkeä salpaavaa, ja focus on keksintönä ehkä sieltä tylyimmästä päästä, mitä on tullut Sci-Fi kirjoissa vastaan. Henkilöitä oli paljon ja nimet hieman hankalia muistaa. Pari kertaa piti selata taaksepäin, ja tarkistaa kuka on kuka. Loppua kohden alkoivat nimetkin jäämään mieleen. Vähän pitkä opus ja keskivaiheen tyhjäkäyntiä olisi voinut tiivistää. Loppukiihdytys oli hieno ja mukavasti jäi lankoja ilmaan solvittavaksi. En tiedä onko trilogian kolmas osa "Children of the Sky" suoraa jatkoa tälle, mutta jos on, niin sitten se kai pitää ottaa luettavaksi jossain välissä. Suomeksi sitä ei nimittäin saa, eikä taida olla tulossakaan.

Tarina voisi lähteä niin moneen suuntaan. Voisi seurata hämähäkkien kehittymistä ja heidän avaruuden valloittamisen askeleita. Toisaalta retkikunta voisi lähteä etsimään sitä mahtirotua, josta saatiin pieni viite hämiksien planeetalla. Puhumattakaan suunnitellusta kostoretkestä emergenttien luokse.

Hyvä kirja, pidin edelleen.

Whiplash (Blu-ray)

Myönnetään, musiikkielokuva joka kertoo Jazz-rumpaliopiskelijasta ei kuulosta kovinkaan vetävältä. Olkoonkin, että jos jotain soitinta olisi kiva osata soittaa, niin saksofonia, mutta rummut tulevat hyvänä kakkosena. Jätin tämän jo kerran Makuunin alelaariin, ja otin sen sijaan jotain jonninjoutavaa.

Sain kuitenkin lähipiiristä suosituksen, että tämä on hyvä leffa, joka ei kannata missata. Pitihän se sitten käydä noukkimassa omaan hyllyyn ja katseluun, kun oli sopiva tilaisuus.

Rumpuja soitetaan, ja sitä Jazz-musiikkia, mutta ne ovat sivuosassa. Pääosassa on oppilaan ja opettajan suhde, joka on lievästi sanottuna intensiivinen. Sadistinen soiton opettaja ajaa oppilaansa hulluuden partaalle, puristaakseen heistä irti kaiken mahdollisen. Kyseisen opettajan metodit eivät oikein kestä tarkastelua. Tai en minä tiedä. Ehkä jenkkien konservatoriossa OK heittää tuolilla oppilasta. jos hän ei soita opettajan mielestä riittävän hyvin. Toivottavasti tuollaisia mulkeroita ei oikeasti ole opettajina. Voi olla, metodilla saa aikaiseksi soittajia, mutta kyllä siinä taatusti kehittyy jonkinlainen luonnevika sivutuotteena. Tätä leffaa ei sitten suositella näytettäväksi pilteille joista halutaan soittajia. Niillä on kuitenkin vielä (väärä?) käsitys siitä, että soittaminen on kivaa. Kädet verissä soittaminen ei vaikuta kivalta, vaan on aika totista touhua.

Leffa naulitsee alas ja ei tosiaankaan tule tehtyä retkiä jääkaapille kesken kaiken. Intohimosta, pakkomielteestä ja täydellisyyden tavoittelusta, siitä tämä elokuva kertoo. Ja hyvin kertookin. Yksi parhaimmista elokuvista jonka olen koskaan nähnyt.

Jupiter ascending (blu-ray)

Jostain kumman syystä halusin PE illan päätteeksi katsoa huonon elokuvan. Tämä oli helppo valinta, sillä Makuunin ehtymättömästä(?) poistolaarista oli vähän aikaa sitten tarttunut mukaan otsikon leffa, jonka tiesin olevan huono. Taisin aikoinaan tykästyä traileriin ja olin menossa katsomaan tämän isolta kankaalta. Sitten näin arvostelut ja päätin jättää väliin.

Vasta kun elokuva lähtee pyörimään tajuan, että pääosassa on Mila Kunis, joka on minulle tuttu lähinnä "That's 70's show" TV-sarjasta. Hänen leffat on kyllä jääneet joko katsomatta, tai ne eivät ole jättäneet juurikaan muistijälkiä.

Tämä leffa (valitettavasti) jättää muistijäljen, ja huonon sellaisen. Kaunista katsottavaa, efekti-osastolla on pitänyt kiirettä, mutta siihen ne hyvät puolet sitten jäävätkin.

Vaikea uskoa, että samat tyypit saivat aikaan Matrix-trilogian. Tosin siinäkin 1/3 oli timanttia (ensimmäinen osa) ja loput pa.... ei niin hyviä.

Juoni on niin kökkö, että ei ole tosikaan. Leffa on sellainen sillisalaatti, että ei ole moista vähään aikaa tullut vastaan. Kohtauksia toisen perään, mutta aika irtonaista on. Liima joka nitoisi ne yhteen puuttuu ja ei tästä leffaa saa, vaikka kuinka yrittäisi.

Terry Gilliam viittaus huomattu (byrokratia on "kivaa ja hauskaa"). Sekin hierottiin niin tehokkaasti naamariin, että tyhmempikin tajuaa, jos on nähnyt Brazil elokuvan. Ei boonusta, sorry.

Minä maksoin tästä 4€, ja siinä oli 3€ liikaa.

Edit: jos on pakko löytää positiivisia juttuja, niin hääkohtauksessa Jupiterin mekko on ihan kiva, vaikkei kovin käytännöllinen. Kertonee leffasta aika paljon, jos tämmöisiin kiinnittää huomiota? :-)

Star Wars - The Force Awakens

Nähty, ja ensi-iltapäivänä. Se oli tosin vahinko, kun en tajunnut lippuja varatessani, että ensi-ilta oli poikkeuksellisesti keskiviikkona. Eihän siinä mitään, eipähän ehdi tulla spoilereita.

Itse kuulun niihin, jotka näkivät alkuperäisen trilogian ensimmäisen kerran VHS-nauhalta (tai eka osa taisi olla peräti betamax-versio. Kysykään taas vaariltanne, se tietää). Olin 7v. kun ensimmäinen osa tuli teattereihin, joten tuskin olisin siitä mitään edes tajunnut. Alkuperäinen trilogia on kuitenkin tullut vuosien varralle hyvinkin tutuksi, ja on päässyt moneen kertaan kiroamaan Georgen vimmaa muokata niitä. Kertonee ehkä osaltaan siitä, että taidan olla jonkinasteinen fani. Sen ensimmäisen jatko-osan taisin käydä katsomassa leffassa, siis sen ihan ekan niistä. Sen missä se pitkäkielinen lisko tuli pilaamaan koko pätkän lässytyksellään. Se elokuva oli (ja on) niin kauhea, että loput kaksi osaa tsekkasin myöhemmin levyltä.

Mukana leffaa katsomassa oli 11v. SW-intoilija, jonka jännittyneisyys ja odotus ilmeni puheripulina, joka (onneksi) loppui, kun leffa lopulta alkoi. Mahtaa tehdä jäbällä nyt tiukkaa, kun päällä on kielto olla spoilaamatta juonta kenellekään. Taisi tykätä ja se dramaattisin kohtaus yllätti juniorin, mutta kyllä hän(kin) vielä oppii miten helppoa näiden arvaaminen etukäteen joskus on.

Omat odotukset? No, niitä ei juurikaan ollut. Ellei kauhunsekaisia lasketa, ja taisin oikeasti odottaa kunnon klisee-paukkua, koska Disney. Kliseitäkin oli, tietysti. Paljon viittauksia alkuperäiseen trilogiaan, tietysti. Paljon samanlaisia kohtauksia, kuin alkuperäisissä, tietysti. Vanha kaarti: Carrie Fisher, Karvamatto (kukahan sitäkin esittää? En tiedä), Harrison Ford ja Mark Hamilton, olivat edelleen yhtä hyviä (tai huonoja) kuin joskus aikoinaan, ja ne droiditkin saatiin vielä mukaan. En ole pitkään seurannut Harrison Fordin tekemisiä, mutta kyllä mies tekee tässä hyvän suorituksen. Pilke silmäkulmassa näyttää nuoremmille, miten homma hoidetaan.

Kyllä tämä oikeasti oli hyvä. Kunnon perinteinen avaruusseikkailu, jossa juoni menee eteenpäin pikajunan vauhdilla. Välillä vedetään henkeä, ja aina kun alkaa takaraivoon hiipiä ajatus, että "Avaruusoopperaksi ollaan aika vähän siellä avaruudessa", niin tuleekin menoa ja meininkiä koko rahan edestä.

Leffayleisö oli sangen nuorta ja kokematonta, sen tiesi siitä (en spoilaa), kun tuli se leffan dramaattisin hetki. Suurin osa teatterista kohahti, kun välttämätön tapahtui. No ei yllättänyt, sori. Mikä tahansa muu ratkaisu olisi ollut Disney lällää ja koko leffa olisi lässähtänyt, oikein kunnolla.

En muista koska viimeksi leffan päätyttyä yleisö olisi taputtanut ja viheltänyt. Minäkin tykkäsin, ja voi huokaista helpotuksesta.

Mortdecai

Kävin taas makuunin poistolaarilla ja sieltä tarttui mukaan tämä taideteos.

Pääsin juuri teilaamasta yhden Johnnyn leffan ja jatkoa näköjään seuraa. Oi voi, ei voi minkään. Ei tästä hyvää saa, vaikka kuinka valehtelisi.

Jotkut irtovitsit naurattavat, mutta kokonaisuus ontuu. American serkku sanoisi, että "This movie sucks, big time". Vitsien vääntäminen viiksistä on kyllä aika ponnetonta. Ei naurata, ei sitten yhtään. En tiedä onko tässä tarkoituksella tehty yhtymäkohtia Vaaleanpunainen Pantteri elokuviin, mutta jos ei tarkoituksella niin ainakin innoittajana. Valitettavasti totuus on, että ne Peter Sellersin leffat käyttävät tätä tekelettä kynnysmattona, vaikka niitäkin aika on nakertanut urakalla.

Jokaisessa leffassa on jotain hyvää, ja tällä kertaa se on Gwyneth Paltrow. Edes yksi näyttelijä ottaa tosissaan tämän leffan, kaikki muut tuntuvan hoitavan homman vasurilla.

Ei tämän ruotimiseen jaksa tuhlata enempää energiaa, huono mikä huono.

Hieman huolestuttaa Deppin ura, aika monta floppia ja keskinkertaisuutta putkeen.

Black Mass

Sanottakoon nyt heti alkuun, että Johnny Depp on yksi suosikkinäyttelijöistäni. Aika varhaisessa vaiheessa mies tuli huomattua. Nightmare On Elm Street ja Platoon tuli kyllä nähtyä, mutta ei vielä kiinnittänyt huomiota, mutta herran suoritus Cry Baby pätkässä kylläkin. Heti perään Saksikäsi Edward ns, räjäytti pankin.

Jos ollaan täysin rehellisiä, niin aika Deppin ura on aika epätasainen ja parhaimmillaan mies on silloin, kun hän esittää vinksahtaneitä, hulvattomia tyyppejä. Jos mies yrittää tehdä vakavan roolin, niin pieleen tuntuu menevän, lähes aina. Ei oikein ns. lähde. Valitettavasti tämä(kään) leffa ei tuo kaavaan poikkeusta.

Black Mass elokuvassa Deppin esittämä James "Whitey" Bulger on oikea rosvo, ja todella väkivaltainen sellainen. Taatusti vinksahtanut tapaus, mutta tästä hemmosta on hulvattomuus kaukana. En ollut koskaan tästä Bostonin rikolliskuninkaasta kuullutkaan, mutta pikainen vilkaisu Wikipediaan paljasti, että kysessä ei todellakaan ole mikään mukava mies.

Eniten häiritsee se, että Depp on maskeerattu niin vahvasti, että ellen tietäisi hänen olevan Depp, en tunnistaisi. Menee nillittämisen puolelle, mutta mitä järkeä hommata tunnettu näyttelijä pääosaan, jos hänet maskeerataan tunnistamattomaksi?

Elokuvassa ei sinällään ole mitään pielessä. Perusvahvaa tarinankerrontaa, mutta nämä gansteri-kliseet on nähty niin moneen kertaan. Jotenkin tämä jättää vähän puolinaisen olon. Eniten jännityttää ketkä kaikki pääsevät hengestään, ja se nyt ei ihan riitä täyttämään 2h pituista leffaa.

Pitää taas kehua jenkkien taitoa rakentaa eri aikakausia: Elokuvan 70-luvu on mallinnettu todella hienosti ja näköisesti. Kun vertaan elokuvan värimaailmaa omiin 70-luvun valokuviin huomaan, että amerikan vastaava vuosikymmen oli ihan yhtä ruman värinen kuin suomessakin. Kasarikin on leffassa niin räikeän neonvärinen, että silmiin sattuu.

Huomasin katsovani kesken leffan ainakin kerran kelloa, joka ei ole hyvä merkki. Jos pitää rikosleffoista, pitänee tästäkin, mutta tuskin tällä suorituksella Oscareita napsitaan.

Viva Las Divas (Savoy Teatteri - HKI)

Vuosi sitten tuli käytyä Savoy teatterissa katsomassa semmoinen esitys, kuin An Evening of Burlescue. Show oli hyvä ja siinä oli paljon silmäkarkkia: kauniita naisia, paljasta pintaa, flirttiä, paljon höyheniä jne. Kaikkein parasta oli kuitenkin MC, eli Master of Ceremony, tuttavallisemmin: juontaja. Mr Reuben Kaye vei meitä (eli yleisöä), räävittömällä esityksellään, kuin kuoriämpäriä.

Kun sitten pongasin herran naaman HS ilmoituksesta, menivät liput välittömästi tilaukseen. Shown nimi oli tällä kertaa "Viva Las Divas", joka käytännössä tarkoitti Drag-Showta, eli miehiä mekoissa. Aivan sama, mitä välissä näytetään, kunhan Reuben käy välillä lavalla laukomassa kaksimielisyyksiään.

Savoy teatteri oli tälläkin kertaa paikkana, ja shown alkamista odotellessa ehdin laskemaan mitä kaikkea olen käynyt salissa katsomassa. Muistin ainakin nämä: Julia Vuoren Sikabaletti (josta en muista juuri mitään), Aboriginaalien musiikkiesitys (josta muistan yllättävän paljon), sekä Hollannin ylpeys The Nits, sekä tietysti se Burlescue show. Jos oli vielä jotain muuta, ne ovat varmaankin olleet niin huonoja, että ansaitsevat tulla unohdetuiksi.

Anyway, se menneistä, takaisin tämän shown muisteloihin. Reuben oli vedossa, stand-uppia, tuhmia vitsejä, ja pari biisiäkin hän vetäisi. Välillä joku Ransu-koira kävi vetäisemässä biisin, mutta eipä niistä pahemmin jäänyt muistijälkiä. Shown akrobaatti-osuus oli kyllä hieno. Sitä olisi katsonut pidempäänkin. En muista, että olisin koskaan aikaisemmin nähnyt kenenkään tekevän vastaavia temppuja. Siitä vain treenaamaan.

Jos nyt ihan rehellisiä ollaan, niin 80% Reubenin vitseistä oli jo kuultu vuosi sitten, mutta silti ne naurattivat. En tiedä kestääkö kolmatta kertaa, mutta se jää nähtäväksi. Ehkä hän osaa uudistua, en tiedä. Herra on käynyt tasan kaksi kertaa Suomessa, ja olen nähnyt molemmat show't, oho.

Jos tämän innoittamana lähdet katsomaan Reubenia, kun hän tulee seuraavan kerran Suomeen, niin vinkki: hanki paikka riviltä 1-3, vasen laita, mahdollisimman reunasta. Päälle farkut, ja ruutu-flanellipaita. Jos pystyt, kasvata parta ja huolittele se ennen showta. Enjoy the ride ;-)

Puluboin ja Ponin teatteli

Töttölöö!
Nyt on taljolla halvinaista helkkua: Puluboin ja Ponin teattelia!

Lähdettiin, jo jokin aika sitten, koko pelheen voimalla oikein kansallisteatteliin näytelmää katsomaan. En tiennyt tästä etukäteen yhtään mitään. En tiennyt sellaista kiljailijaa, kuin Veela Salmi olevan olemassakaan, saati tiennyt hänen kiljojaan. Ei haitannut, koska tämä oli h.y.v.ä.

En tiedä paljonko pelustui implovisaatiolle, mutta muutama lepliikki oli selvästi lepäisty takataskusta kesken kaiken. Ei haitannut, koska osuivat maaliin. Puluboin esittäjä oli hyvä, mutta etenkin Poni, Eeva Putlo oli aivan loistava. Meitä naulatti, ja lapsia naulatti yhtälailla ja eihän tätä voi kuin suositella.

Menkää katsomaan, kun vielä ehditte. Lainatkaa naapulin lapsia, jos ette kehtaa mennä yksin. Kiljoitusvilheitä? Mitä ihmeen kiljoitusvilheitä? ;-)

Vernor Vinge - Linnunradan ääret

Minulla on yksi lempi Sci-Fi kirjailija ylitse muiden: Alastair Reynolds. Hyvänä kakkosena tulee Vernor Vinge, jonka tuotannosta tartuin, pitkästä aikaa, järkälemäiseen Linnunradan Ääret epookkiin.

Reynolds ja Vinge ovat minusta hyvin samankaltaisia kirjoittajia. Teknologia on hengästyttävää, ja ajan merkitys hämärtynyt. Takaa-ajo saattaa matkassa kestää valovuosia, ja ajassakin mitattuna tuhansia vuosia.  Lisäksi kun välimatkat eivät merkkaa juuri mitään, raaka-aineita voi hankkia käsittämättömien matkojen päästä, yksi hyvin tärkeä kauppatavara on informaatio.

Päätarina kulkee tässä pääsäntöisesti kahdessa eri paikassa: toisaalta seurataan pelastuspartion matkaa, ja toisaalta haaksirikkoutuneiden vaiheita koiramaisten "muukalaisten" kanssa. Pääsee jännittämään ehtivätkö pelastajat paikalle, ennen kuin nämä koirat tekevät toisistaan sosetta, ja pelastettavista samalla siinä sivussa. Toisaalta pelastuspartion perässä tulee jokin niin paha, että sille kokonaisten sivilisaatioiden pois pyyhkäiseminen on jokapäiväistä. Boonuksena pari ruukkukasvia häärää mukana kauppiaina ja avaruuslentäjinä. En viitsi spoilata toisten luku-elämystä. Lukekaa itse.

Linnunradan ääret on kirja, jota ei pysty laskemaan kädestään. Sivujen määrästä huolimatta tämä oli noin viikon iltapuhde. Ei tämä taida olla sitä "kovaa" Sci-Fi:ä, mutta minä tykkäsin. Saatan lukea vielä kolmannenkin kerran, sitten joskus.

Otin saman tien "jatko-osan" Taivaan Syvyydet työn alle. Lähetin myös LIKE kustantamoon kyselyn, että mitenkäs sen trilogian päätösosan "Children of the sky" julkaisemisen kanssa oikein on? Ei ole kuulemma suunnitelmissa. Tyypillistä, suomennetaan 2/3 trilogiasta ja lyödään hanskat tiskiin. Ei näin. Pitää tietysti olla iloinen jokaisesta suomennetusta Sci-Fi kirjasta, mutta silti moinen masentaa. Vasta viime viikonloppuna kävin notkumassa Akateemisen Kirjakaupan eng. kielisen SciFi hyllyn äärellä ja tarjontaa olisi ollut, ja edullisesti. Ainakin jos vertaa suomennetun kirjan hintaan (noin puoleen hintaan per kirja). Ainoastaan se fakta, että aika ei vaan riitä, sai jättämään ne toistaiseksi hyllyyn.