Mittakaava on edelleen huikea. Tässäkin kirjassa mennään mennään aurinkokuntaa ristiin rastin, ja matka maasta esim. Marsiin on ns. lähimatkailua. Sinne ei tosin ihmisillä ole mitään asiaa, koska on koneiden valtaama. Aikajana pysyy jotenkin tolkullisissa mitoissa, kun puhutaan "vain" sadoista vuosista. Ja jos joskus olen miettynyt, että mikä elukka pitäisi viedä avaruuteen, niin elefantti tuskin oli listalla. No, tässä niitä puetaan avaruuspukuihin jne. Tai eiväthän ne ole elefantteja, vaan "tantoreita". Evoluution seuraava kehitysaste, tai jotain.
Olisi pitänyt varmaan lukea kaksi muuta osaa uudellen pohjalle. Kun tarina lähtee liikkeelle, yritän epätoivoisesti muistella kuka teki mitäkin, ja mihin tarina aikoinaan jäi. Onneksi olennaiset hierotaan naamariin, joten ei haitannut liikaa. On tekoälyä, ihmisiä vahtivia koneita, tantoreita ja vaikka mitä. Tuttuun tapaansa Reynolds heittää viime metreillä naamalle vaikka millaisia mahdollisuuksia, ja kun tämä kerran oli trilogian viimeinen osa, selityksiä lienee turha odotella.
Ärsyttävää, mutta ei kai sitä aina tarvitse selitellä asioita puhki?
Avaruusoopperaa ei (minusta) suomenneta koskaan liikaa, joten lisää, kiitos. Tämä oli hyvä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti