3% - Netflix

No nyt on jotain ihan muuta. Dystopiakuvaus Brasiliasta, tämmöistä ei olekaan tullut koskaan ennen vastaan. Sarjassa kansakunta on jakautunut jostain syystä kahtia. Toinen puoli elää kurjuudessa ja köyhyydessä, rikollisuuden keskellä ja tulee toimeen jotenkin. Kamerat valvovat, ja jonkinlainen poliisikin on olemassa, mutta meno on kuitenkin aika kurjaa.

Se toinen puolisko elää jossain saarella, ja heillä menee ilmeisesti hyvin. Ei oikein tiedetä, kun kukaan ei koskaan palaa saarelta. Kaikilla on kuitenkin mahdollisuus päästä tuolle saarelle. Kunhan ensin läpäisee prosessin, jossa testataan jokaisen kokelaan älykkyyttä, kykyä toimia ryhmässä jne. Vain harva läpäisee prosessin, ja ne jotka eivät läpäise palaavat takaisin kurjuuteen, eikä toista mahdollisuutta tule. Läpäisyprosentti on 3, eli vain harvat pääsevät tavoitteeseen, ja siitä myös sarjan nimi.

Tietysti jokaisella voimalla on vastavoima, ja tässä sarjassa se kulkee nimellä Aate. Aate luonnollisesti yrittää kaataa vallitsevan järjestelmän ja sujuttaa agenttejaan prosessiin. Siinäpä lähtökohta lyhykäisyydessään.

Alku oli hyvä, ja ideassa oli sen verran omaa, että pari ekaa jaksoa meni tuosta vaan. Sitten alkoi vähän tökkiä, kun tajusin, että oikeasti tässä ollaan vain tässä samassa laitoksessa, ja vain seurataan sitä prosessia. Toki kulisseissa tehtiin politiikkaa, ja prosessin johtajalla oli omat ongelmansa. Jokin naulitseva tekijä kuitenkin puuttui ja minulta meni aika pitkään katsoa tämä loppuun.

Toinen kausi on ilmeisesti tulossa, ja kyllä minä sen(kin) katson. Ei tämä huono ollut, mutta olisi voinut olla paljon parempikin.

Neflix dokumentteja

TV-sarjat taitavat olla Netflixin se eniten katsottu osa-alue, mutta löytyyhän sieltä muutakin. Kuten esimerkiksi dokumentteja. Katsoin niistä muutaman ja alla lyhyet muistelot.

Trophy Kids

Ai että alkaa verenpaine nousta heti kättelyssä. Dokkarissa seurataan useamman eri perheen, tai siis perheen lapsen, urheilu-uraa. Ammattilaiseksi tekisi mieli, vaikka iän puolesta ei kauheasti vielä kannattaisi tuollaisia juttuja miettiä. Vanhemmilla on epärealistiset odotukset kullannuppunsa mahdollisuuksista, ja palaute on julmaa. Mokaat, ja saat kyllä kuulla siitä. Aivan sama oletko 7v(?) golffari, vai 16v. koripalloilijan alku. Minusta urheilun pitäisi olla, tuossa iässä, kivaa ja näistä lapsista yhdelläkään ei tunnu olevan kivaa. Aivan käsittämättömiä idiootteja, ne vanhemmat siis. Melkein nousen seisomaan ja taputtamaan, kun lopputekstien aikaan selviää, että sen yhden pahimman idiootin poika vihdoin nousi isäänsä vastaan, ja lopetti koko urheiluhömpötyksen. Huh-huh, olipa aikamoista settiä, ja ei pystynyt katsomaan kertaistumalta. Jos on ongelmia alhaisen verenpaineen kanssa, niin tästä siihen lääkettä.


Iris

En ollut koskaan kuullutkaan tämmöisestä muoti-ikonista, kuin Iris Apfel, vaikka rouva on ilmeisesti ollut mukana kuvioissa jo melko pitkään. Ikääkin on ehtinyt mittariin jo 95v. Toisaalta, jos et seuraa jotain alaa, niin aika järisyttäviä siellä pitää tapahtua, että se murtautuisi minun tietoisuuteeni. Iris on taatusti oman elämänsä seppä, tai sankari. Minun vaatimaton mielipiteeni on, että rouvan tyyli on lievästi sanottuna räiskyvä ja värikäs, mutta mikäpä minä olen tämmöisiä arvioimaan. Jos muoti kiinnostaa, niin ihan must katsottava. Minua Iris kiinnosti henkilönä, koska näitä oman tien kulkijoita on aivan liian vähän, oli ala sitten mikä tahansa.


Lo and behold

Werner Herzog tekee myös dokumentteja? Tämä oli minulle uusi tieto, mutta olen joskus herran leffoja ihmetellyt, joten otetaanpa katseluun. Dokumentti yrittää raapia netin koko historin kasaan, sekä kurkistaa sen tulevaisuuteen, käyttäen siihen aivan liian vähän aikaa ja lopputulos ei ole kummoinen. Dokumentin paras anti tulee heti alussa. Pääsemme käymään siellä missä ensimmäisen kerran lähettiin viesti netin ylitse. Kahden yliopiston isot tietokoneet "keskustelivat" keskenään. Käytännössä homma meni niin, että soitettiin puhelimella sinne toiseen yliopistoon, kerrottiin, että "nyt lähetimme merkin L. Tuliko se perille?" jne. Tai no, aika lyhyt puhelu se taisi olla. Silloiselle tietokoneelle moinen ponnistus oli liikaa, ja vastaanottava pää kaatui toisen merkin lähetyksen jälkeen. Siitä se kuitenkin lähti, Arpanet. Tämä dokumentti ei kuitenkaan pääse vauhtiin. Aihe on liian laaja, ja itse jään ihmettelmään mm. miksi Elon Musk saa ruutuaikaa. Ei hän kuulu internetin pioneereihin, vaikka netillä ehkä rahansa tekikin. Suositellaan netin historiasta kiinnostuneille, ja muille teknohörhöille. Hieman tylsä, ja laahaava dokumentti. Olen nähnyt parempiakin netin historiaa valottavia dokkareita. Tai ehkä tämä ei yrittänytkään kertoa netin historiaa, vaan siitä miten se on vaikuttanut meihin kaikkiin? Mene ja tiedä, minusta tämä oli tylsä.

Matka Merelle

Täytyy tunnustaa, että en muista koska olen viimeksi käynyt elokuvissa katsomassa dokumenttia. Voi olla, että en koskaan. Lasketaanko sitä U2 elokuvaa dokkariksi?

Tarjolla oli kuitenkin oikein spesiaalinäytös, jossa oli paikalla leffan ohjaaja (Jouni Hiltunen), ja paikallinen lintuharrastaja Urpo Koponen, jota ihan legendaksi tituleerataan tämän erikoisnäytöksen esittelyssä.

Sali tulee melkein täyteen, ihmiset moikkailevat toisilleen ja taidan olla yksi harvoista, joka ei tunne muita näytökseen tulleita. Syykin selviää aika nopsaan, kun puolella korvalla (sic) kuulostelen salin ylitse huhuilemalla käytyvä keskusteluja (ennen leffaa siis). Paikalla taitaa olla suuri joukko Kotkalaisia lintuharrastajia, ja kerrankin pidän leipäläpeni kiinni. Olen törmännyt tähän heimoon aikaisemminkin, melontaretkellä Ristisaaressa. Siitä, että ei oikeasti tunne lintuja ei saa tältä porukalta sympatiaa, tai pisteitä. Hetken kuitenkin harkitsen, että selittäisin vieressä istuvalle rouvalle, että: "kyllä minä erotan talitintin ja joutsenen toisistaan. Joutsen on se iso keltainen, joka kurkkii näin keväisin ikkunalaudalta sisään kämppään, right?", mutta maltan mieleni.

Joku iltapäivälehti hieman moitti tätä leffaa päämäärättömydestä, mutta pitääkö kaikella olla päämäärä? Minusta saariston tunnelma välittyy hienosti ja huomaan haluavani nopsaan sinne itsekin. Miksi tuon lätäkön pitää mennä aina jäähän. Välillä käydään paikoissa, joihin tuskin itse tulee koskaan mentyä/päästyä (esim. sodassa menetetyt, nykyisin suljetut, saaret), jotka ovat ns. kiva lisäys. Iha kiva dokkari ja varmasti tulee katsottua uudestaan, jahka töllö näyttää tämän.

Leffan jälkeen ohjaaja vastailee kysymyksiin, kunnes meidät häädetään salista, koska seuraava näytös pitäisi saada pakattua sisään. Eniten hämmästytti se, että kaikki materiaali joka tähänkin kuvattiin, ei koskaan päädy mihinkään, vaan jää ohjaajan omaan arkistoon. Varmasti, jos matskua on kuvattu 300h, siitä saisi tehtyä toisenkin elokuvan, ainakin pienillä lisäyksillä. Ohjaaja kuitenkin sanoi, että käytännössä jos/kun hän tekee toisen elokuvan Itämerestä/Suomenlahdesta kaikki kuvataan alusta alkaen uusiksi, eikä mitään vanhaa materiaalia käytetä. Toisaalta, jos on joutunut tuijottamaan tuon 300h läpi jo pariinkin kertaan, niin ehkä siitä on saanut jo ihan tarpeekseen.

Ihan kiva, että järjestettiin tämmöinen spesiaalinäytös, jossa pääsi moikkaamaan tekijää. Vaikkei minulla mitään kysyttävää ollutkaan, tai jos olikin, joku muu kysyi ne minun puolesta.

Yhdet vielä — baarikärpäset kertovat - LIKE

Tämän kirjan takakannen varoitus on syytä ottaa tosissaan: Kirja sisältää 71 ravintola-annosta. Määrä on niin suuri, että tätä ei pysty mitenkään kiskaisemaan ykkösellä alas. Toisaalta tarinat ovat niin lyhyitä, että niitä on helppo lukea pienissä erissä. Selvästikin hyvää iltalukemistomateriaalia ja siksi minä tämän kirjastosta nappasinkin mukaani.

Lyhyesti, tässä 71 julkkista tunnistaa julkisesti rakkautensa johonkin kuppilaan, ja parhaimmillaan kertoo meille hauskoja, ehkä hieman humalaisia tarinoita ja sattumuksia. Huonoimmillaan jo kahden sivun pituinen tarina tuntuu aivan liian pitkältä ja lukija alkaa, haukottelun keskellä, miettimään miksi se on kelpuutettu mukaan.

En tunne suurinta osaa näistä julkkiksista, enkä jaksa edes guuglettaa kuin pari heistä. Ammattitoimittajia näköjään, suurin osa, niistä minulle tuntemattomista siis. Kuitenkin ne jotka tunnistan, osaavat kirjoittaa ja heidän tarinansa nousevat kevyesti parhaimmistoon. Kuten esim. Juicen rakkaudentunnustus Tampereen Aulabaarille, tai MA Nummisen kertomukset siitä, mitä hän touhusi Pentti Saarikosken kanssa aikoinaan kapakassa.

Olisi ollut helppoa sortua kertomaan humalaisten törttöilyistä, mutta niitä tarinoita kirjassa on aika vähän. Aiheen huomioon ottaen, yllättävänkin vähän. Ehkä parempi niin, koska humala on kuulemma vakava asia, eikä sille (eikä sen kanssa) saa nauraa. Onko nyt saarnattu tarpeeksi?

Kotkakin on päässyt mukaan (Fennia), ja pari pientä hauskaa yksityiskohtaa sain sieltä pongattua omaan "tietokantaani", vaikka suurin osa tässä Fenniaan liittyvistä jutuista olikin minulle vanhaa tuttua juttua. Vähän jäi ristiriitainen olo tästä kirjasta. Seassa on muutama helmi, mutta suurin osa tarinoista vaipuu keskinkertaisuuden alhoon. Hyvä tarina olisi semmoinen, että olisi pakko suunnata kyseistä kapakkaa kohden ja kokea sen tunnelma ja miljöö omakohtaisesti. Semmoiset kohdat ovat tässä kuitenkin harvassa. Ne joiden kohdalla lamppu syttyy (esim. se Aulabaari), niin olen jo myöhässä, eikä kyseistä nähtävyyttä enää ole olemassa.

Tai ehkä olen vain väärä kohdeyleisö. koska en ole koskaan ollut mikään baarikärpänen. Mene ja tiedä, mutta en tätä nyt oikein uskalla suositellakaan, ainakaan ilman varauksia.

Finding Dory - bluray

Olisihan se pitänyt arvata, että jossain vaiheessa tämäkin saa jatko-osan, ja sieltähän se sitten tupsahti. Kuten leffan nimikin sanoo, tällä kertaa eksyksiin joutuu Dory. Joka tuskin hämmästyttää ketään, koska hänellä muisti ns. pätkii, pahasti.

Sitten lähdetään etsintäretkelle, ja taas kerran matka joutuu isolta valliriutalta(?) Kaliforniaan asti. Animaation taso on nykyään niin tasokasta, että alkaa jo pieni kyynisyys iskemään. Tässäkin vesi on todella näköistä, koko meri elää ja hengittää henkilöiden ympärillä ja minä haukottelen. Tämä kaikki on jo niin nähty. Siinä ekassa osassa.

Sitten kuvaan tärähtää Frank. Mustekala, jolla on ns. luonnetta ja voi hitsi, että näyttääkin hyvältä. Myöhemmin opin extroista, että kyseisen mustekalan animoininen oli niin kova urakka, että siihen meni moninkertaisesti enemmän aikaa, kuin mihinkään hahmoon aikaisemmin. Tämä siitäkin huolimatta, että urakkaa helpotettiin sillä, että Frankillä on vain seitsemän lonkeroa (ei sitä juomaa, vaan raajoja), kahdeksan sijasta.

Frank pelastaa tämän pätkän, jossa lopussa kyllä venytetään juonen ns. uskottavuudesta kaikki rippeetkin. Onhan se täysin uskottavaa (spoiler alert), että jos paku ei muuten mene oikeaan suuntaan, niin kaapataan se ja mustekala ohjaamaan. Raajoissa ainakin löytyy. Problem, solution. Extroista opin senkin, että animaattorit pääsivät mukaan keksimään miten pinteestä selvitään. Ei voi syyttää sitä jengiä mielikuvituksen puutteesta. Sekä pelastuspartio, että pelastettava ajautuu kerta toisensa jälkeen semmoisiin tilanteisiin, että ei pääse syyttämään juonen laahaamisesta.

Komea oli katsoa, vauhtia ja värejä piisasi. Ehkä tulee katsottua joskus toisenkin kerran.

ps. mitäs minä sanoin siitä Oscarista? Meni justiinsa sinne mihin sen sanoinkin menevän.

Call of duty infinite warfare - PS4

Saako nillittää? Ihan sama, nillitän silti: jos tähän jostain sai tekstityksen päälle, niin en sitä löytänyt. Ehkä en etsinyt riittävän tarmokkaasti. Ed. seikasta johtuen minulla ei ole useinkaan mitään hajua millaista tehtävää olen lähdössä tarpomaan. En tiedä onko sillä suurtakaan väliä, mutta kun voluumeja ei iltapeleissä voi pitää kovalla, niin en oikein kuule mitä ne siellä aina jutustelevat. Eli aika sumeaksi jäi juoni. Siinä taidettiin pelastaa ihmiskunta, tai jotain. Kuulokkeet? Mitä sä oikein tarkoitat? Nehän painaa ja hiostaa ja johto on tiellä. Langattomat? No, nekin hiostaa ja painaa ja niistä on kuitenkin aina akku loppu. Not my cup of tea.

Tässä kai ohjattiin komentajaa ja siitä voisi nillittää vähän lisää. Yksikään komentaja ei lähde (ellei ole ihan pakko) ns. etulinjaan paukuttelemaan. Ehei, komentaja komentaa, kaukana etulinjasta. Hän on se, joka vetää isot linjat, määrää lisää lihaa myllyyn ja siihenmalliin. Ei anneta tuon(kaan) häiritä. Komea on ja taatusti ei olla vielä lähelläkään sitä mitä PS4 tehoista saadaan revittyä irti. Tämähän eroaa sillai aikaisemmista osista, että nyt mennään vierailla planeetoilla ja avaruudessa. Siitä johtuen aseet on ihan UFO-settiä, mutta samaa (putki)räiskintää tämä  on kuin aikaisemmikin. Itse pidin eniten niistä kentistä, joissa oltiin vielä tiukasti maan pinnalla. Ullatus.

Nillitys numero kolme: lyhyt tämä kuitenkin oli. Jos ei olisi tullut koneen kylkiäisenä saattaisi ns. ottaa päähän. Tiedetään, että eihän nämä kampanjapelit oikeasti ole se juttu, vaan moninpeli. Jota en siis edelleenkään pelaa, piste. Voisivat kuitenkin joskus muistaa meitä kampanja-diggareitakin.

Bad Company saisi tulla taas uusi osa, sitä renttujengiä oli hauska ohjastaa. Jookos vaikka? :-)

Suuri puhallus 2 - bluray

Mitähän tästä nyt osaisi sanoa? Tykkäsin ekasta osasta, ja ei tämäkään huono ollut. Ainakaan jos saa asetettua aivot siihen "narikkaan" asentoon. Juonen aukkoja on turha alkaa etsimään, niitä ei ole ... eikun ... koko juoni on yksi suuri aukko, joten ei kannata alkaa nillittämään mokomasta.

Kun Daniel Radcliffe tärähtää ruutuu, kuuluu useammastakin suusta, että "Harry Potter!". Daniel parka, saa nähdä pääseekö hän koskaan eroon (velhon) viitastaan. Tämä leffa ei kyllä siinä auta. Morgan Freeman on aina hyvä ja Woody Harrelsonin tuplarooli on niin överi veto, että ei voi kuin nauraa. Tuskin tätä kauhean vakavaksi on edes tarkoitettu.

Kovasti on vauhtia ja kikkaillaan enemmän kuin tarpeeksi. Viihdytti ja oli ihan hauska, mutta vaatii tosiaan oman asenteen säätämisen ns. kohdilleen. Lopussa oli vähän semmoista meininkiä, että saattaa olla vielä kolmaskin osa tulossa?

Herra Hakkarainen harrastaa - Linna-teatteri

Melkein unohtui, että käytiinhän me katsomassa tämmöinenkin. Viime vuonna Linna-teatteri tuli kylään mainiolla Tatu ja Patu esityksellään, ja nyt oli vuorossa toinen, lasten kirjallisuuden raskaan sarjan kotimainen, eli Mauri Kunnaksen kirjaan perustuva "Herra Hakkarainen harrastaa". Vaikka meillä on aika hyvin kirjahyllyssä Maurin kirjoja, niin juuri tämä taitaa puuttua. Ei haittaa, koska juoni on hyvin simppeli. Herra Hakkarainen kävelee unissaan kaiket yöt, ja päivisin ihmettelee miksi on niin väsynyt. Päivisin sitten jutellaan naapureiden kanssa, jotka suosittelevat hänen keksimään itselleen jonkin harrastuksen, jos vaikka sitten uni maittaisi. Uniinhan ne harrastukset tietysti tulevat, ja sitten mennään pitkin kylää unissaan ja harrastetaan yhtä jos toista. Masa Marsun juostessa perässä ja yrittäessä auttaa unissakävelevää ystäväänsä.

Hauska oli, ja juuri sopivan mittainen. Vanhempi pojista (12v) oli siinä rajoilla, että oliko tämä enää hänen juttunsa, mutta nuorempi (8v) tykkäsi kympillä. Pari yleisössä ollutta nappulaa nauroi niin kovasti, että oli lähellä etteivät pudonneet tuolilta. Eiköhän se kerro olennaisen tästä.

Erityismaininta mainiolle hevi(?)-triolle. Niin se yksikin näyttelijä repeytyy kolmeksi, kunhan on mielikuvitusta. Toinen erityismaininta menee Herra Makkaran vauvalle, jolla harrastuksia piisaa, hieman jo liikaakin.

Kiitos Linna-teatteri, tulkaa kylään taas ensi vuonna. Ehkä mä vielä saan nuo pojat mukaan alibeiksi.

FireFly (Netflix)

En osaa edes sanoa, että koska minä näin tämän ensimmäisen kerran. Joku TV-kanava sen näytti, mutta en muista, että mikä. Säännöllisin väliajoin kuitenkin käyn katsomassa verkkokauppojen DVD-osastoilta, että olisiko tämä ilmestynyt suomi-teksteillä devuna, mutta turhaan.

Siksipä juoma menee melkein väärään sieraimeen, kun Netflix äkkiä suosittelee tätä minulle. Siis mitä? FireFly, ja Suomi-teksteillä? Ei silti, että ne tekstitykset olisivat välttämättömiä, mutta kyllä ne SciFissä ovat ns. "kiva boonus". Kieli voi näissä olla välillä hyvinkin kimuranttista.

Sarjan tunnelma on edelleen kohdillaan ja omanlaisensa. Jonkinlainen kummallinen sekoitus länkkäreitä ja Scifiä. Todella sääli, että tämä loppui aikoinaan yhteen kauteen. Todellinen kultti-sarja. Pitääkin kaivaa se Serenity leffa hyllyn kätköistä, muistaakseni omistan sen ja olen kai katsonut sen tasan kerran, vuosia sitten. Ei enää muista siitä mitään, mutta tätä sarjaa ei voi kuin suositella. Tämä on parhautta, uskokaa pois.

Ja jos tämä joskus tulee ihan fyysisenä levynä Suomi-teksteillä, niin taatusti ostan omaan hyllyyn. Olen minä kuitenkin niin vanhaa koulukuntaa, että pitää olla fyysinen kopio. Netflixin pomot hoi! Seuraavaksi sitten Farscape tarjolle, eikös vaan?

Greed is good - DVD

Gordon Gekko on kuulkaas niin kova pahis, että vuonna 2003 hän ylsi kaikkien aikojen pahislistalla sijaluvulle 24. Taakse jäi sellaisia nimiä kuin, esim. Dracula, Freddy Krueger, tai Jokeri (Batman). Ei mikään turha pankkiiri, ainakaan tuolla mittapuulla. Koska hyllystä löytyi molemmat Wall Street leffat, katsoin ne tässä yksi viikonloppu. En tosin putkeen, eivät ole mitään kevyttä katseltavaa kumpikaan.

Taisin käydä katsomassa ensimmäisen elokuvan aikoinaan ihan teatterissa. Muistan sen tehneen vaikutuksen, vaikka pörssikaupan kieli ja kummallisuudet tuskin avautuivat täysin nuorelle miehelle. Tiukkaa tekee vieläkin. Kieli ja termit ovat kuulemma oikeita ja avustajia on käytetty, että fiilis on saatu mahdollisimman autenttiseksi. Siitä sitten aiheutuu se, että jos et ole investointipankkiiri, niin kaikkien vivahteiden ymmärtäminen on hieman haastavaa.

Omat muistikuvat 80-luvusta ovat jo haalentuneet. Taisin keskittyä lähinnä ruuvamaan mopoa, juoksemaan kilpaa, sekä diggailemaan Eppuja ja Popedaa, ja eksoottisinta musiikkia (C-kasetilta) edusti The Police ja Tavaramarkkinat. Sana juppi oli tietysti tuttu, mutta en tuntenut ketään sellaista. Muutenkin pahin juppikausi meni ohitse ilman suurempia vaikutuksia. Meidän maailmat eivät kohdanneet. Dokumenteista on tietysti voinut jälkikäteen ihmetellä ja hämmästellä aikakauden menoa. Ehkä parempi niin, että pörssi ei vielä silloin kiinnostanut ja/tai ei ollut mahdollisuutta kokeilla osakkeiden kanssa leikkimistä. Siinä olisi voinut käydä huonosti. 

Elokuvista tässä kuitenkin piti puhumani, ja hyviähän nämä ovat, molemmat. Ainakin jos aihe vähäänkään kiinostaa. Michael Douglas on huikea, ja isä/poika yhdistelmä Martin/Charlie Sheen ovat hekin vedossa. Elokuva näyttää 80-luvun kylmänä ja synkkänä aikakautena, ja ehkä se olikin semmoinen. Onneksi minun 80-luvulla paistoi aurinko.

Bud Fox: How much is enough? 
Gordon Gekko: It's not a question of enough, pal.

Jatko-osa ei sekään kauheasti anna löysää katsojalle. Sama meno jatkuu edelleen, ja joku voisi jopa väittää, että meno on jopa hurjempaa kuin 30v sitten. Leffassa Gekko vapautuu vankilasta ja yrittää saada välit tyttäreensä kuntoon, mutta ei tietenkään pyyteettömästi. Ehei, vanhalla veijarilla on lehmä ojassa ja iso sellainen. Välissä häärää Gekon tyttären sulhanen. Nuori meklari, jolla on naivit kuvitelmat uusiutuvista luonnonvaroista energiaongelman ratkaisemiseksi.

Jos ihan rehellisiä ollaan, niin aika iso kakkososan hyvyydestä seisoo Gordon Gekkon harteilla. Tai siis Michael Douglasin. Muille jää murusia, mutta ihan hyvin nuo roikkuvat mukana. Raha edelleen ratkaisee ja kaikki muu on yhdentekevää. Eniten jäi mietityttämään elokuvan kohtaus, missä ilmeisen rikas henkilö vaihtaa Gekkon yhtiön hoitamaan asioitaan, kun edellinen meklari joutuu ns. kuseen. Äijällä on oikeasti jo toinen jalka haudassa, letkusta tulee lisähappea suoraan sieraimeen, mutta niin vaan vielä juostaan miljoonavoittojen perässä. Ottaisi oppia Charlie Sheenin hahmosta, johon Gekko törmää yksissä bileissä. Äijä on tehnyt rahaa ja nyt nauttii elämästään playboyna. Seuralainen molemmissa kainaloissa, ja elämä on kivaa. Veikkaan viittauksien oikeaan Charlie Sheeniin olevan tässä kohtaa täysin tahallisia.

Suositellaan 80-luvusta, pörssistä ja kyynisestä meiningistä kiinnostuneille. Tuskin kukaan katsoo jatko-osaa, jos ei ole nähnyt ensimmäistä?

Kaikki se valo jota emme näe - Anthony Doerr

Sain tämän eKirjan lukulaitteen kylkiäisenä, ja siksi lukemiseen meni näinkin kauan. Kotona riittää lukemista ihan paperikirjoina, joten eKirjat on käytössä lähinnä aina, kun ollaan/olen reissussa. Ilman tätä pientä (itse keksittyä) rajoitusta tämä olisi varmaan tullut ahmittua kerralla.

Kahden hyvin erilaisen lapsen perässä mennään, kun maailma on tullut hulluksi ja diplomatian viimeinen jatke on otettu käyttöön. Poika on orpo ja parempaa elämää etsimässä Hitler-Jugend järjestön kautta. Tyttö asuu puolestaan miehitetyssä Ranskassa, on sokea ja lähtee sotaa karkuun isänsä kanssa sukulaisten luo rannikolle, turvaan. Tietysti jossain vaiheessa näiden kahden tiet kohtaavat, mutta matka sinne on pitkä ja mutkikas.

En rupea juonta spoilaamaan, lukekaa itse. Tämä taisi voittaa Pulizerin, että sekin kertonee jotain laadusta. Oli ensimmäinen kosketus tähän kirjailijaan, mutta voi olla, että tulee luettua häneltä jotain muutakin. Kerronta vie mukanaan paikan päälle. Pommien pudotessa lukija kyyhöttää raunioiden toisessa nurkassa, seuraa sokean tytön hapuilua turvaan, ja jännittää miten tässä oikein käy. Loppukin yllättää, ei mennyt ihan sillai, kuin odotin. Suosittelen, olit sitten sotakirjojen (ja tämä ei liene kovin perinteinen sellainen) ystävä, tai et.

Lomaviikon leffoja osa II

Ai-niin, katsoinhan minä nämäkin loman aikana. Devuilta, omasta kirjastosta.

Jodie Foster on aina parhautta. Ja onhan tässä tuo toinenkin törppö, eli Mel Gipson. Mel taitaa olla siviilissä aika nuija, mutta hän kyllä tekee hyviä elokuvia. Tämä veijarikomedia on edelleen hauska ja viihdyttävä. Ei mikään "Puhallus", mutta kyllä tätä voi suositella kevyen komedian ystäville. Se, että tapahtuu lännessä ja korttiakin pelataan on vain sivuseikka.

Ei ole kestänyt aikaa tämä teos. Sanoma on tietysti edelleen vahvasti sodanvastainen ja aika harvassa ovat kai edelleen elokuvat, joissa WW2 kuvataan saksalaisten vinkkelistä. Jotain kai kertoo jo sekin, että itseäni häiritsi se, että "saksalaiset" puhuvat tässä englantia. No tietysti, jos pääosassa on James Coburn, jotenkin ne ihmiset piti aikoinaan haalia katomaan tämä. Ei ole vielä "Perikadon" voittanutta.

Come to Finland Julisteita ja matkoja 1851-1965

Tuli käytyä pitkästä aikaa kansallismuseossa. Jossa oli remontti, ja aika paljon paikkoja mihin ei päässyt, tai sitten emme vaan jaksaneet etsiä missä ne tavarat on siirretty remontin alta. Eli jos aarrehuoneen sisäänkäynti oli siirretty, niin hyvin oli piilotettu. Ei, Suomalainen ei kysy neuvoa, kiitos vaan ehdotuksesta. Vaihtuvassa näyttelyssä oli kuitenkin jotain, mitä kiinnosti minua kovastikin, eli julisteita. Tarkemmin sanottuna matkailujulisteita. Aivan loistavaa settiä ja tykkäsin todella paljon. Olisin viihtynyt siellä pidempäänkin, mutta jälkikasvu ei jaksanut innostua julisteista yhtä paljon kuin minä. Näyttelyn myymälästä nappasin mukaan otsikon kirjan, johon on kasattu kattavasti matkailun edistämistarkoituksessa tehtyjen julisteiden historiaa. On aina mukava törmätä kirjaan, jonka tekemisestä paistaa läpi intohimo aiheeseen, ja tämä on todellakin sellainen kirja.

Jos suomen lähihistoria kiinnostaa, (ja/tai kotimaan matkailu), niin tämä on ihan pakkohankinta. Olen aloitellut pientä (ja taatusti vaatimatonta) Kotkaan liittyvää kokoelmaa, jossa on toistaiseksi vain kirjoja. Paria postikorttia olen vilkuillut, mutta en ole vielä hankkinut. En ollut edes ajatellut, että joku on joskus väsännyt Kotkasta(kin) matkailumainoksen (tai useampia). Ja eikun etsimään, että kiitti vaan.

Nykyään matkailujulisteita ei kai kauheasti enää tehdä (tai viirejä), joka on hieman sääli. Nämä mitä kirjaan on kasattu, ovat kyllä todella komeita, ja surullista jos perinne on katkennut. Jos olen tässä julisteasiassa väärässä, niin saa oikaista. Eli jos Kotkan kaupunki on julkaissut 2000-luvulla matkailujulisteita, niin saa vinkata mistä niitä voisi hankkia itselleen. Lähikaupunkien tuotokset kelpaavat nekin. Ettei sitten tartte 30v päästä etsiä kissojen ja koirien kanssa repeytyneitä kappaleita. Jos Kotka-viirejä on olemassa, niin niistäkin saa vinkata minulle.

Kirjojen tekijät kaipaavat muuten Suursaaren matkailujulisteita, joista ei ole minkäänlaista näköhavaintoa. Tiedetään vain, että semmoiset on aikoinaan tehty, mutta onko yhtäkään säilynyt jäkipolville onkin toinen juttu. Eli jos moinen aarre roikkuu seinälläsi, niin ottakaahan tekijöihin yhteyttä, he haluavat ottaa siitä valokuvan.

Opin muuten näyttelyn videoesityksestä semmoisen asian, että kun Olympialaiset lopulta järjestettiin Helsingissä 1952, niin jalkapallon karsintaotteluita pelattiin myös Kotkassa. Pitänee kaivaa tuosta jostain lisää tietoa, että montako peliä, missä tarkalleen ja ketkä siellä oikein pelasivat. Saa kertoa jos tietää. Olympialaiset Kotkassa, todella kutkuttava ajatus :-) Edit: jaa ne pelit löytyivätkin helposti.

Lomaviikon leffoja

Oikeasti nämä tuli katsottua jo jokin aika sitten, mutta eipä ole ollut aikaa tehdä raporttia. Laitetaan nyt näistä jotain muistiin, ennenkuin unohtuvat kokonaan.

The fifth Wave (bluray)

Ei tämä nyt susihuono ollut, mutta kirja oli kuitenkin parempi. Hankittu makuunin alelaarista, mistäpä muualtakaan :-) Kirjan kakkososa saisi kyllä jo tulla vastaan sopuhinnalla jostain ale-laarista. 

X-men Apocalypse (bluray)

Pari hyvää ideaa ... no okei, ajatus siitä, että jo faarao aikoinaan olisi ollut mutantti on hykerryttävän hyvä, mutta ei se leffaa kokonaan pelasta, Ilmeisesti näitä X-men leffoja tulee loputtomasti, vaikka minulle alkaa jo riittämään, Efektien yms, puolesta tämä on ihan jees, mutta ei vaan enää jaksa näitä ... tökkii ja seuraavaa pukkaa jo (Logan?)

Independence day - Resurgence (bluray)

Ei tämä nyt vaan toimi, vaikka komealta näyttääkin, Laskeutuiko tässä mukamas oikeesti maapallolle niin iso avaruusäijien alus, että se ulottui koko Atlantin ylitse? En jaksa katsoa uudestaan, mutta jos näin, niin joku tolkku nyt juonen aukoillekin. Loppu jää niin kivasti auki, että jatkoa saattaa olla luvasssa, koska "let's go kick some alien ass", huokaus.

Unbreakable Kimmy Schmidt - season 2 (NetFlix)

Kakkoskausi jatkaa siitä, mihin ykkönen jää. Ilotulitusta, sanaleikkejä, flashbackeja ja nokkelia juonenkäänteitä, sekä kunnollinen clifhanger kauden päätteeksi. Turha tätä on pidempää ruotia, hyvä mikä hyvä. Monta kertaa mietityttää (edelleen), että mitenköhän hauskaa tekijöillä on ollut, ja mitä kaikkea on pudonnut leikkaamon lattialle.

Parhautta, toivottavasti kausi kolme tulee pian näytille.

Need for speed (Nelonen)

Piti katsoa jotain ihan muuta, tai sitten pelata pleikkaa. Sopivasti illan aluksi telkku sattuu olemaan kanavalla, josta lähtee pyörimään Need For Speed. Tämä on tuttu nimi pelien puolelta, joten jään kanavalle. Varsinkin kun hokaan, että en ole tätä nähnyt. Leffan alku menee ihmetellessä, että mistä minä oikein tunnen tämän pääosan esittäjän, kunnes hokaan, että sehän on Breakin Bad sarjasta tuttu Jesse. Ensimmäinen wtf tulee tässäkohtaa, kun muistelen, että eikös tämän leffasarjan yksi pääosan esittäjistä kuollut kolarissa? Onko Jesse Pinkman kuollut?

Seuraavaksi rupeankin odottelemaan Vin Dieseliä ruutuun, ja vasta noin varttia ennen lopputekstejä tajuan sekoittaneeni kaksi "kaahataan autolla lujaa"-sarjaa, eli Need for Speed (kai näitä on tehty enemmän kuin yksi?) ja Fast and Furious. No hupsista, sattuuhan sitä.

Itse leffa on aika köykäinen, mutta autot ovat komeita (saavuttamattomia) ja nopeita (saavuttamattomia). Ruotsin superauto saa vähän liikaakin ruutuaikaa. Koening.. jotain, en tosiaankaan katso kooklesta miten se oikein kirjoitetaan. Se, että musti menee romuksi (hups, spoiler) on aika fiksu veto käsikirjoittajilta. Ei musti, vaikka kuinka muka olisi Carrol Shelbyn keskenjäänyt mestariteos, oikeasti pärjäisi näille muille superautoille. Esim. Bugatti Veyronille.

Kilpaa-ajaminen on tämän leffan suola ja muuten juoni on niin täynnä reikiä, että ei jaksa edes aloittaa... Kyllä tämän kerran katsoi, mutta jos (ja kun) sattuu seuraavan kerran kohdalle, niin kanava vaihtuu taatusti.