Mies joka rakasti järjestystä - bluray

Ranskalaisen elokuvan lisäksi, minulla on ennakkoluuloja ruotsalaista elokuvaa kohtaan. Siitäkin huolimatta, että olen pilttinä tuijottanut Peppi-Pitkätossut ja Vaahteranmäen Eemelit telkusta, ja taatusti viihtynyt ihan kympillä.

Modernimmasta tarjoomasta ehkäpä Solsidan oli se, joka sai minut uskomaan, että naapurista tulee ihan hyvää TV-viihdettä, sille pitää antaa vain mahdollisuus. Siispä noukin tämän ennakkoluulottomasti(?) kyytiin (taas jostain alelaarista), ja aika nopsaan tämä löysi tiensä katseluun.

Elokuvan päähenkilö Ove, on semmoinen kaikille kerros- (ja rivitaloissa) asuville tuttu poliisi. Se outo kyylä joka vahtaa ja komentelee kaikkia, ja joka keksii viikossa enemmän sääntöjä/kieltoja, kuin keskiverto poliitikko uransa aikana. Kokovartalosemmoinen, kyllä te tiedätte. Eräänä päivänä Ove saa töistään potkut, tai siirron varhaiseläkkeelle, ihan miten vaan. Sitten onkin aika ruveta itsemurhapuuhiin, kun se vaimokin jo ehti kuolla pois, ja yksin elämä on aika ... no, ainakin yksinäistä.

Eihän siitä mitään tule, kovasta yrityksestä huolimatta, ja naapuriinkin muuttaa uusia asukkaita. Semmoisia, joita pitää neuvoa ja opastaa kaiken aikaa. Eihän se idiootti osaa edes peräkärryä peruuttaa. Sitten tutustutaan paremmin, ystävystytään jollain tasolla jne. Vanha äksy siis hieman leppyy loppua(an) kohden, mutta vain hieman.

Olen joskus miettinyt, että kun ruotsalaisilla on kaksi (unohdetaan nyt se yksi eksoottinen urheiluautomerkki) automerkkiä, niin millaisia vääntöjä Saabin ja Volvon omistajien välillä siellä oikein on. Kun suomessakin on havaittavissa lievää fanaattisuutta em. merkkien omistajien kohdalla. Tämä leffa antaa pienen kurkistuksen siihenkin osa-alueeseen.

Ovella on luonnetta ja vaikka paikoin mennäänkin ennalta-arvattavasti, minusta tämä oli hyvä elokuva. Paria arvostelua vilkaisin, ja molemmissa tämä nimettiin Ruotsin mielensäpahoittajaksi, joka on myös aika lähellä totuutta. Paitsi siinä, että Ove pehmenee, mielensäpahoittaja ei.

Black Ops III - PS3

Kauan sitä odotin, että löytyi halvalla, mutta kärsivällisyys jne. Olen pitänyt kovastikin Black Ops sarjasta, ja kun lehdessä kehuttiin kampanjaa, niin odottavan aika oli pitkä. Minä kun en, edelleen, pelaa verkossa mitään.

Levy koneeseen ja sieltähän tulee päivityksiä niin paljon, että valmista on vasta 2h myöhemmin. No, kai tämän verran nyt vielä jaksaa odottaa...

Kun peli lopulta on valmis ja lähtee pyörimään, olen hetken ihmeissäni, kun en löydä kampanjaa. Onpa vaikea valikko, mihin ihmeeseen se kampanja on piilotettu? Kunnes karvas totuus paljastuu. PS3 versiosta kampanja on pudotettu pois, kun Activision oli sitä mieltä, että PS3 ei sitä jaksa pyörittää. Tarjolla on vain niitä nettipelejä, ja jotain Zombie-kenttiä. Eli pitäisi olla uudempi PS4 (ja tietysti PS4 versio pelistä), jos haluaa pelata kampanjan. <sensuroitu pois kirosanoja> Siis oikeesti ... ei näin.

Oli muuten aika lähellä, että en lähtenyt siltä istumalta ajamaan Verkkokaupan 24h kioskiin ja ostamaan uutta pleikkaa. Julistan tässä Black Ops III ehkä paskimmaksi peliksi ikinä, ihan vaan valikon perusteella. Pidemmälle ei ollut kiinnostusta mennä, kun se kampanja puuttui.

Banshee - Season 1 - DVD

Tässäpä sarja, josta en tiennyt etukäteen mitään. Olen näitä joskus pyöritellyt kaupassa, mutta kun hinta/innostus eivät ole kohdanneet, ovat ne jääneet hyllyyn. Nyt kun divarissa tyrkytettiin mukaan puoli-ilmaiseksi nappasin mukaan. Lauantaiksi suunniteltu pelisessio jää pitämättä, kun .. .no, ehkä siitäkin joskus lisää. Anyway, LA iltana tyrkkäsin ekan levyn koneeseen, ja SU puolella oltiin, kun viimeisen jakson lopputekstit vyöryivät ruutuun.

Juonihan on täysin pöhkö. Ex-vanki lähtee vapauduttuaan etsimään rikoskumppaniaan, jolle se saalis aikoinaan jäi. Apuna hänellä on todella taitava hakkeri (ei jaksa ruotia enempää, semmoinen Hollywood taitoinen, joka pystyy netin kautta katsomaan vaikka sinun jääkaappisi sisällön .. täysin epärealistinen siis) ja perässään Ukrainasta oleva mega-rikollinen. Jonka tämä ex-vanki siis petti, sillä viimeisellä keikallaan joka päätyi vankilaan. Sitten monen pikkusattuman jälkeen herrasta tulee Banshee nimisen pikkukaupungin sheriffi... Huokaus, kuulostaa tosi tyhmältä. Miksi tämä sitten naulasi niin tehokkaasti takapuolen kiinni penkkiin?

Väkivaltaa (hyvin graafista sellaista) ja seksiä. Niitä tässä sarjassa meinaan piisaa. Joka-ikisessä jaksossa joku pätkii toista turpiin niin, että Rambokin olisi kateellinen. Kunnon Hollywood tappeluita, joissa äijät pysyvät tolpillaan ja tappelu vain jatkuu, vaikka oikeasti toinen osapuoli olisi lasaretissa jo sen ekan iskun jälkeen. Jos ei tapella, niin sitten ammuskellaan, tai pannaan. Kaikki tämä kuulostaa todella tyhmältä, mutta kun se on toteutettu niin hyvin. Kunnon aivot narikkaan sarja.

Sheriffimme on kaiken aikaa paljastumisen partaalla. Jos Ukrainalaiset eivät ole kannoilla, niin sitten paikallinen rikollispomo aiheuttaa harmia, tai sitten kaupunkiin saapuu moottoripyöräjengi. Ja koska sheriffimme ei oikeasti ole sheriffi, vaan rosmo, niin metodit ottaa tilanne haltuun ovat semmoisia, että alaisia hieman hirvittää.

Oikeassa elämässä herra olisi jäänyt kiinni alta aikayksikön, ja se hakkerikin siinä samalla. Ei haittaa, viihdettä tämä vaan on, ja hyvää sellaista.

Muuntohiili - Richard Morgan

En ollut koskaan kuullutkaan Richard Morganista, mutta divarin hyllyä selatessa hänen kirjansa Muuntohiili osui silmiini. Takakansi lupasi cyber-punkin ja dekkarin yhdistelmää. Eli Philip Marlowe meets Matrix, nice. En osaa sanoa kuinka yleinen Sci-fin alalaji Cyber-punk on. Olen kuitenkin aika varma, että itse olen viimeksi lukenut tämän tyylilajin kirjoista Gibsonin Neurovelhon ja senkin vuosia sitten.

PE illalla aloitin, ja tänään MA se oli luettu, kaikki 495 sivua. Kertoo ehkä jotain, ja tuossa välissä tuli lisäksi katsottua Bansheen yksi kokonainen tuotantokausi (siitä lisää myöhemmin). Eli siinä ei kauaa mennyt, kun kirja oli ahmittu. Uutuudenviehätyksellä lienee oma osuutensa, mutta kyllä minulla aika nopeasti lukunopeus putoaa, jos kirjassa tarina tökkii. Tässä ei tökkinyt.

Kirjassa entinen erikoisjoukkojen mies palkataan tutkimaan rikkaan bisnesmiehen väitettyä itsemurhaa. Koska tämä on cyberpunkkia, toimeksiantaja on kyseinen rikas bisnesmies, joka on siis täysissä sielun ja ruumiinvoimissaan. Sekavaa? No, pistetään juttuun sekaan pari keinoälyä, virtuaalimaailmoja, sekä rikostutkimus, joka kääntyy lopussa henkilökohtaiseksi kostoretkeksi, niin kasassa on semmoinen tarina, että pois alta. Pari kertaa piti peruutella, ja muistutella kuka on kuka, mutta ei häiritsevässä määrin. Alussa meni hetkinen, kun ihmettelin päähenkilön ihailevan/tutkivan uutta sukkaansa. Mietin, että jopas on sukka kun sitä pitää oikein tutkia, ennen kuin selvisi mistä oikein on kysymys.

Hyvä, ja vieläpä herran esikoisteos.

London Undergrounds Strangest tales

Tuli käytyä ekaa kertaa Lontoossa. Siellä on semmoinen juttu, kuin metro, underground. Tuttavallisemmin tube. On kuulemma ahdas, epäluotettava jne. toisin sanoen, tuubilla on luonnetta. Minun kokemukset tuubista eivät tuota luonnehdintaa tue, mutta toisaalta ei niitä kovin monelta päivältä ehtinyt kertymäänkään. Minä pidin tuosta kolisevasta, ja välillä aika kuumastakin, kulkuvälineestä. Kun vastaan tuli kirja, johon on kasattu tarinoita tubesta, ja niiden luvattiin olevan erikoisia, niin mukaan ja lukuun.

Jos aihe (tube) kiinnostaa niin tämä kirja kannattaa hankkia. Monta pientä tarinaa, jotka ovat pisimmillään kaksi sivua, ja vaikka kieli on Englantia, niin ei ole paha rasti. Esimerkiksi tiesin, että tube on toiminut pommisuojana sodan aikana, mutta se, että siellä toimi tehtaitakin oli uutta. Kirja on täynnä tämmöisiä pieniä detaljeja, kuten esim. tubessa matkustaneiden vainajien määrä (2kpl), kuinka monta kertaa Lissu (Elisabeth II) on matkustanut tubessa (3 kertaa), tai miten ihmisten ennakkoluuloja rullaportaita kohtaan aikoinaan hälvennettiin (no tietysti palkkaamalla yksijalkainen mies matkustamaan rullaportaissa eestaas). Yhden aseman (Sloane Square) läpi kulkee tänäkin päivänä joki. Kun ongelmaa ei muuten saatu ratkaistua, se vietiin putkeen ja aseman kattoon jne. jne.

Hyvä kirja, just sopivaa iltalukemista. Mind the gap.

ihan itse näppäsin tämän kuvan

Elephants from Neptune, MMSP, Mean Street - Bar Loose

Piti kai olla sosiaalinen ja viettää aikaa kollegoiden kanssa pikkujoulujen merkeissä. Niin siinä kuitenkin kävi, että en kovin kauaa niissä bileissä viihtynyt. Edellisenä päivänä olin alkanut kartoittamaan vaihtoehtoista ohjelmaa, ja sehän löytyi samalta kadulta kuin hotelli. Bändi josta en ollut koskaan kuullutkaan, ja se eka satunnaisesti juutuubista soittoon lähtenyt biisi murisi ja potki riittävästi. Lisäksi samalla lipulla sai kolme bändiä, jotan maalaispojan oli aika tsekata Bar Loose sisältäpäin ihan ekaa kertaa.

Soittotila oli pieni ja kapea, kunnon rokkiluola, joka samalla tarkoitti sitä, että voluumissa löytyi. Se on kiva, kun lattia hieroo jalkapohjia samalla, kun hoitaa rock-poliisin aina niin tärkeätä virkaa. Lämppäreiden aikaan yleisö oli vielä niin paljon minua nuorempaa, että melkein tunsin itseni jo vanhaksi, mutta vain melkein. Lämppäreiden kohdalla ei voinut kuin hymyillä sille innokkuudelle, millä nuorukaiset pistivät menemään. Kaverit eturivissä kannustamasta, sisäpiirivitsit lensivät ja välillä jaettiin Facebookissa skabaan osallistuneille palkintoja (Lämminkuppi valmisaterioita). Semmoinen huomio kävi mielessä, että nykyään punk-bänditkin osaavat näköjään soittaa. Vai oliko ne kaksi ekaa bändiä punkkia ollenkaan? Aivan sama, heillä oli hauskaa ja niin oli minullakin.

Illan pääesiintyjä oli siis semmoinen rytmi-orkesteri kuin Elephants from Neptune, ja he tulevat tuolta lätäkön toiselta puolelta, Virosta. Ihan oli ammattitaitoinen ryhmä ja biiseissäkin oli paikoitellen riittävästi koukkuja. Loppuvaiheessa alkoi hieman puuduttamaan, tai sitten minä aloin olla väsynyt. Encore, jos sellainen tuli jäi katsomatta, mutta tyytyväisenä poistuin Bar Loosesta vesisateeseen ja hotellille. Musiikki on parasta livenä, ja joskus kannattaa mennä ihan sokkona keikalle tutustumaan uusiin bändeihin. Jos tulee tilaisuus, niin varmaan tsekkaan Elefanttien livekunnon joskus toistekin.

The Expendables 3 - bluray

Heh, no nyt on äijämeininkiä. Kai tänne oli piilotettu joku juonikin, mutta eipä sillä ole muuta tarkoitusta, kuin antaa puitteet toiminnalle, ja sitä piisaa. Esiintyjäkaarti on tuttuun tapaan hengästyttävän pitkä ja nimekäs. Kun en etukäteen vilkuillut listaa, niin olihan se ihan kiva pongata esim. Mel Gibson ja Harrison Ford (kaikkeen sekin lähtee mukaan).

Pyyhkeitä siitä, että Chuck Norris ei ole mukana. Suorastaan pettymys. Sitä jotenkin odotti, että kun jo loputtomalta tuntuneen vihollisten hyökkäyksen jälkeen tuli vahvistuksia, että nyt. Lisää vihulaisia, lisää tankkeja, ja sitten Norris ei tulekaan pelastamaan päivää. Pettymys. höh. Plussaa siitä, että eivät ota itseään (kovin) tosissaan, ainkaan koko leffan aikaa. Siitäkin plussaa, että sedät jaksavat vielä heilua.

Antonio Banderas saa kunniamaininnan. Äijän esittämän palkkasoturin mielenterveyttä tulee jo epäiltyä, mutta kun toiminta alkaa mies osoittaa tehokkuutensa. Siinä rajoilla keikkuen, tuuriin nojaten ja koheltaen. Tuon hahmon ympärille saattaisi rakentaa vaikka kokonaisen leffan.

Oluen, naksujen ja jos mahdollista, äijäköörin kanssa katsottuna tämä on parhautta. Tavallaan ;-)

Kamala Luonto (x4)

Olin hieman yllättynyt, kun huomasin hyllyyn hiipineen näinkin monta Kamala Luonto kokoelma-albumia. Sitä se teettää, kun halvalla saa ja kummallista kyllä, tuplia ei ole osunut joukkoon yhden ainoaa. Luetaan nyt sitten pois, kun kerran on hankittukin.

Vehniäisen Kamala Luonto on kai sieltä tuoreemmasta päästä kotimaista sarjakuvaa, mihin olen tutustunut ja näidenkin ihan ensimmäinen strippi on tullut ulos jo 2001. Suomessa onneksi julkaistaan muutakin, kuin B. Virtasta ja Viiviä ja Wangeria, ja hyvä niin.

Metsän elukoista otetaan irti mitä saadaan ja kaikken hauskimpia minusta ovat ne jutut, joissa pupuille käy kehnosti, eli aika usein. Välillä kumarretaan muille sarjakuville ja jos ei keksitä omaa vitsiä, kuvitetaan joku vanha klassikko. Tai sitten kuvitetaan maalaustaiteen klassikoita, kuten esim eksytään "Taistelevien metsojen" tapahtumapaikalle. Nokkelaa, mutta vaatii tietysti jonkinlaista yleissivistystä, ja esim. meidän pojat eivät aina näitä viittauksia tajua.

Miten tämän nyt sanoisi ... nämä ovat ihan jees, mutta täyosumat jäävät tulematta. Hymyilyttää, tai hymähdyttää välillä, mutta semmoinen totaalinen repeäminen jäi tulematta. Vika lienee minussa, joten jos nämä tulevat vastaan, niin kannattaa tutustua. Kotimaista sarjakuvaa ei ole koskaan liikaa.

Elokuvia laidasta laitaan

Jotkut näistä varmaan ansaitsisivat pidemmätkin huomiot, mutta ei jaksa/ehdi viitsi. Laitan nyt tähän ylös edes jotain muistikuvia, ennen kuin haalistuvat kokonaan.

Harry Potter ja salaisuuksien kammio

Lapset tykkäsivät, kyllähän minäkin viihdyin tämän parissa. Aikamoista ideoiden ilotulitusta lentävine Anglioineen, ja tällipajuineen. Kirjassa kotitonttu Nobby oli muistaakseni vieläkin hauskempi (lue neuroottisempi), mutta en ole varma. Oli sopivan jännäkin, ainakin nuoremman pojan mielestä. 

Harry Potter ja Azkabanin vanki

Alkaa jo vähän lipsua, mutta kyllä tämän nyt vielä katsoi. Poimittaislinja oli hauska ja etenkin ne kutistetut pääkallot, joita ei taida kirjoissa olla. Teemat alkavat synkentyä ja vähemmän hupsuttelua kuin aikaisemmissa elokuvissa.

Into the woods

No en todellakaan odottanut musikaalia, kun tämä lähti pyörimään. Sellainen sieltä kuitenkin tuli, ja ihan kohtuullinen semmoinen. Elokuva sotkee iloisesti useamman klassikosadun keskeisiä kohtia, mutta eipä tuo haittaa, koska tuttujahan nämä varmaan ovat kaikille. Johnny Depp piipahtaa suden roolissa ja on aika mainio, eikä punahilkkakaan huono ole. Ihan hauska pieni leffa.

Cinderella

Elokuvastudioiden idealaarit nähtävästi ammottavat tyhjyyttään. Ainakin päätellen siitä miten paljon näitä uusio-versioita klassisista saduista on viime vuosina tehty. Nyt on uusintakierroksella Tuhkimo ja Walt Disney studiot vauhdissa. Ei tosin animaationa, vaan perinteisenä elokuvana. No, ainakin puvustajalla on ollut hauskaa, kun on saanut revitellä oikein urakalla. Haltijakummi oli kyllä tämän leffan ylivoimaisesti parasta antia. Aika höpsö leffa, jos nyt ihan totta puhutaan.

Nälkäpeli - Matkijanärhi 1&2

No niin, katsottu päätösosan molemmat elokuvat putkeen. Ykkösen kohdalla tosin tajuan jossain vaiheesa, että minähän olen nähnyt tämän jo. Eipä ollut kovin hääppöiset muistijäljet, koska se ahaa-elämys tulee vasta jossain yli puolen tunnin jälkeen. Loppuhuipennus ei yllätä pätkän vertaa, ja tuskin näitä tulee ihan äkkiä katsottua uudelleen. Lopun seesteisen perhe-elämän näyttäminen niinkin pitkään hieman hämmästytti. Ehkä sillä haluttiin alleviivata sitä, että päähenkilö kuitenkin loppupelissä ajoi (pakosta) vain omaa asiaansa, ja jätti johtamishommat toisille heti, kun vain pystyi, vaikka vallankahvaankin oli taatusti mahdollisuus, jos olisi halunnut. Pitänee lukea ne kirjat, niitä on kehuttu.

Steve Jobs

Minuakin on joskus Apple-faniksi haukuttu. Siihen tosin riitti se, että hankki iPod touch mp3-soittimen. Jolla tosin pystyi myös pelaaamaan ja nettiinkin sillä pääsi, jos siitä ruudusta nyt jotain erotti. Sittemmin perheeseen on vaivihkaa ilmestynyt muitakin Applen tuotteita, mutta fanipojaksi en kyllä tunnusta itseäni. Kun Jobs kuoli, ostin elämänkerran, koska sitä kehuttiin ja herran hahmo kiehtoi. Hahmo näköjään kiehtoo toisiakin, koska saatiin kaksi elokuvaa äijästä aika lyhyen aikavälin sisällä. Hyvinkin erilaiset tulkinnat ja tämä lienee se parempi, vaikka onkin aika erikoinen ratkaisultaan. Tätä on kai kovastikin kritisoitu Jobsin lähipiiriläisten toimesta. Siis niiden henkilöiden, jotka olivat mukana elokuvan kuvaamissa tapahtumissa (joita on kaikkiaan kolme, kaikki tuotelanseerauksia). Ei ole kuulemma tarkka, mutta annetaan elokuvan tekijöille niitä taiteellisia vapauksia. Kyllä sieltä saadaan vielä monet Jobs dokumentitkin pihalle. Olen aika varma, että tästä saa enemmän irti jos tuntee tarinan entuudestaan, ja ne Applen tuotteet. Suositellaan "asiantuntijoille" ja muille tekniikasta kiinnostuneille.

Southland tales

Oho ... Oho ... Wau!
Mitähän tästä uskaltaisi sanoa?
No, tämä oli semmoinen melkein 2,5h kestävä hidastettu kolari. Ihan kauheeta, mutta pakko katsoa. Eikä tiedä pitäisikö kärsiä myötähäpeää, nauraa, vai mitä. Kohtauksia toisen perään, joissa ei ole mitään kiinnekohtaa toisiinsa. Juoni, jossa ei ole mitään tolkkua. Käsittämätöntä dialogia, kertojaääni joka on kuulemma ympätty jälkikäteen, kun ekaa versiota ei tajunnut kukaan. Yksi kohtaus muuttuu kesken kaiken musiikkivideoksi jne. jne. Tämä oli joko neroutta, tai sitten paskin elokuva ikinä. Kaikissa genreissä. Ei pysty sanomaan.

Forrest Gump - DVD

Hieno elokuva, kaikesta surumielisyydestään huolimatta. Ja vaikka alkuasetelma onkin ihan hölmö ja kaikki sutviutuu, niin ei tälle voi olla kyyninen. Ei tämä turhaan voittanut kuutta Oscaria, ja ehdollakin taisi olla peräti 13 pystiin.

Joissakin arvioissa on itketty leffan olevan liian imelä, ja positiivinen. Kaikki kirjan musta huumori on kuulemma poistettu jne. Voi olla, en ole kirjaa (Forrest Gump Kunnian Mies - Winston Groom) lukenut (ehkä pitäisi), mutta minusta tämä oli silti hyvä.

Samalla taisi tulla esikoiselle ensimmäinen sota-elokuvakokemus, kun en muistanutkaan, että tässähän on aika pitkä Vietnam osuus. Myös se aiheutti kummastusta, kun sotilaat protestoivat elokuvassa sotaa vastaan. Piti vääntää hieman rautalankaa, tai pikemminkin ratakiskoa, mutta saa nähdä menikö jakeluun. Tuskin.

Ja se alun höyhenen-lento on edelleen hieno. Kun tätä leffaa tehtiin, niin tietokoneella tehdyt efektit ottivat ensi-askeleitaan ja arvaan niiden käyneen kuumina sitä tehdessä. Niin saumattomasti se höyhen leijailee Forrest Gumpin jalkoihin, että turha etsiä leikkaushuoneen jälkiä. Sopii yrittää tehdä perästä ja kun se onnistuu, voikin katsoa perään Birdmanista, miten leikataan saumattomasti kohtauksesta toiseen.

The Goonies - Arkajalat - DVD

Lapset, mikä ihana tekosyy katsoa omia lapsuuden suosikkeja uudelleen. Varsinkin kun niitä saa himaan pikkurahalla. Maltan tuskin odottaa, että päästään James Bond vaiheeseen :-)

Niin, Goonies. No, olihan se vähän lapsellinen. Näin aikuisen vinkkelistä, eikä kaikki tehosteet ole oikein kestäneet aikaa. Seikkailussa kuitenkin piisasi, nuorempi säpsähti pari kertaa oikein kunnolla ja isompi ei pahemmin turhia höpötellyt leffan aikana. Toimii siis edelleen kohdeyleisölleen, vaikka vanhemmilla olikin aikaa ihmetellä juonen aukkoja, kömpelöitä lavasteita ja muuta epäolennaista.

Suositellaan nautiskeltavaksi oikeassa seurassa, eli kohdeyleisön kanssa. Hyvä oli/on.

Harry Potter ja Viisasten kivi - DVD

En usko olevani ainoa, joka on katsonut Potter leffat ensin (ainakin ne ensimmäiset) ja vasta sitten lukenut kirjat. Nyt kun lapsilla alkaa olla ikää riittävästi, oli aika ottaa nämä uudelleen katseluun. Ainakin nyt ensimmäinen elokuva. Taka-ajatuksena se, että jos se vaikka innostaisi jätkät lukemaan myös kirjat. 

Täytyy myöntää, että hieman jännitytti onko tämä ensimmäinen leffa kestänyt aikaa. Muistelen, että joku niistä välissä olevista elokuvista aiheutti pientä kiemurtelua jo uutena. Huoli oli turha. Vaikka onhan tämä välillä semmoista über kirkasotsaista partiopoika-touhua, ja hyviksien on "pakko" voittaa, niin oli edelleen hyvä. Sopivasti huumoria ja jännitystäkin sen verran, että nuorempaa taisi jännittää välillä ihan kunnolla. 

Pitää kai lukea se kirjakin uudelleen, sitten joskus. Ehkä, varmana.

Maurice Le Blanc - Arsène Lupin - Mestarivarkaan kootut kertomukset

Joskus tulee napattua kirjastosta mukaan kirjoja henkilökunnan suosituksien perusteella. Tämä kai kuuluu siihen kategoriaan. Kirja oli nimittäin laitettu hyllyyn sillai näkyvästi, etupuoli ulospäin. Takakansi hehkutti sitä, miten tämä on ranskalaisten vastine Sherlock Holmesille jne. Pakkohan tämmöinen oli ottaa lukuun. Uusi käännös, jossa kieltä uudistettu ja karsittu jotain toistuvia (ja varmaankin ärsyttäviä) huudahtuksia jne. joten parhautta luvassa.

Odotukset korkealle ja kirja lukuun. Niin siinä kävi, että kamppailussa Maurice Le Black vs. Arthur Conan Doyle, voitto menee kirkkaasti kanaalin pohjoisrannalle. Ei ole Sherlockilla hädän päivää, vaikka yhdessä tarinassa Lupin ja Sherlock kohtaavat ja Lupin vie brittiä kuin pässiä narussa.

Pääosassa on siis Arsène Lupin, herrasmiesvaras, jolla on kuitenkin sydän kohdillaan (kai), ja kaikesta häikäilemättömyydestään huolimatta välilllä väläyttelee Robin Hood puoltaan. Aikaa nämä tarinat ovat kestäneet huonosti, ja aika monta iltaa minä tämän kanssa painin. Piti jopa kerran uusia laina ja loppuun asti sain urakan, kun kirjasto ilmoitti jo toiseen kertaan laina-ajan loppumisen lähestymisestä. Päätin, että en tosiaan uusi lainaa toista kertaa ja nyt kirja loppuun, vaikka väkisin.

Toisaalta, en muista koska olen viimeksi lukenut Sherlockin seikkailuja kirjana. Voi olla, että eivät nekään ole kestäneet aikaa. Pitää kai ottaa työlistalle.

Minulle tämän lukeminen on pienoinen työvoitto, vaikka kyllä siellä oli seassa viihdyttäviäkin kohtia. Huomasin myös, että olen jostain ale-laarista joskus ostanut Arsène Lupin animaatiosarjan. Pitänee katsoa pois, nyt kun tiedän mistä oikein on kysymys.

Airbourne - Hartwall Areena

No nyt on rokkii, ja kukkoja, siis rokkikukkoja. Airbourne on bändi jonka olen halunnut pongata livenä jo jonkin aikaa. Australian voimakvartetti pistää menemään levyillään paikoitellen semmoisella energialla, että pakkohan tämä on kokea livenä. Bändistä olisi (ja onkin) helppo vetää yhtäsuuruusmerkit toiseen aussiyhtyeeseen, eli AC/DC ja saa nähdä kuinka käy.

Kohta eläköityvällä AC/DC yhtyeellä on kyllä melkoinen etumatka ja Airbournen jätkien biisikynän täytyy terävöityä, jos haluavat esikuvansa(?) ottaa kiinni. Jäähallissa on tunnetusti heikko äänentoisto, ja kun istuu piippuhyllyllä se vielä korostuu. Kolmen vartin setti oli justiinsa sopiva määrä tätä työstöä MA iltaan.

Bändi soitti tiukasti, nokkamies Joel rokkikukkoili minkä kerkesi. Mies piipahti myös yleisön joukossa (roudarin harteilla istuen) laulamassa ja osoitti täydellistä vatipäisyyttä heittämällä täyden olut-tölkin yleisön joukkoon. Rokkii, jee! Bändi oli ihan hyvä, mutta ei jäänyt nälkää nähdä toinen keikka heti perään. Taatusti menen katsomaan, jos osuu jossain festareilla kohdalle, mutta en usko ostavani lippua nähdäkseni vain heidät.

Huonomminkin olisi voinut viikon alkaa.

Ai niin joo, olihan siellä pari muutakin bändiä. Ekan lavalla piipahtaneen bändin nimen jo unohdin ja sitten lavalla mourusi joku Vollbeat niminen rytmiorkesteri. Se oli kanssa kovaääninen, ja Holopaisen Esa piipahti lavalla vetämässä jonkun biisin, jota en entuudestaan tuntenut. Esa oli hyvä. Esa on kitarasankari. Volbeat oli vähän tasapaksu. Lopussa oli kyllä kunnon bileet ja joku pikkupoika sai elämänsä keikkakokemuksen. Hienoa, että bändi ottaa faninsa huomioon ja etenkin ne pienimmät.

Enkä muista koska viimeksi näin crowd-surffausta. Se oli ihan hauskan näköistä ... jaa muistan sittenkin. Muutama vuosi sitten Turussa itse Boss, eli Bruce Springsteen crowd surffasi päästäkseen takaisin lavalle. Sen kerran kun en ollut bossin keikalla eturivissä, niin äijä menee tuollaisia harrastamaan, höh ;-)

Kanelia kainaloon, Tatu ja Patu

Mainiot Tatu & Patu kirjat ovat lapsiperheessä tuttu juttu. Olimme nähneet hahmot jo aikaisemmin Kotkan Kaupunginteatterin lavalla, ja se oli hyvä esitys se. Oikeammin, loistava. Nyt hahmot ovat saaneet ihan oman elokuvan. Pääosissa (kai) aika isot tähdet: Riku Nieminen ja Antti Holma.

Eikun kanelia kainaloon, lapset mukaan ja katsomaan leffa pois. Tätä on kehuttu. Vajaa puolitoistatuntia myöhemmin olo on hieman pettynyt. Olihan se ihan hauska, joo, varsinkin se kuuluttaja, joka jutteli suoraan katsojille. Jäi kuitenkin vähän sellainen maku, että olisi voinut olla niin paljon enemmän. Nyt meno oli aika rauhallista ja odotin turhaan isompaa  kaaosta. Enemmän vauhtia ja anarkiaa, niin olisi ollut parempi. Ei tämä huono ollut, mutta kuten sanottua, olisi voinut olla paljon parempikin.

Lapsia nauratti tasaisesti koko elokuvan ajan, joten uppoaa kohdeyleisöönsä.