Modernimmasta tarjoomasta ehkäpä Solsidan oli se, joka sai minut uskomaan, että naapurista tulee ihan hyvää TV-viihdettä, sille pitää antaa vain mahdollisuus. Siispä noukin tämän ennakkoluulottomasti(?) kyytiin (taas jostain alelaarista), ja aika nopsaan tämä löysi tiensä katseluun.
Elokuvan päähenkilö Ove, on semmoinen kaikille kerros- (ja rivitaloissa) asuville tuttu poliisi. Se outo kyylä joka vahtaa ja komentelee kaikkia, ja joka keksii viikossa enemmän sääntöjä/kieltoja, kuin keskiverto poliitikko uransa aikana. Kokovartalosemmoinen, kyllä te tiedätte. Eräänä päivänä Ove saa töistään potkut, tai siirron varhaiseläkkeelle, ihan miten vaan. Sitten onkin aika ruveta itsemurhapuuhiin, kun se vaimokin jo ehti kuolla pois, ja yksin elämä on aika ... no, ainakin yksinäistä.
Eihän siitä mitään tule, kovasta yrityksestä huolimatta, ja naapuriinkin muuttaa uusia asukkaita. Semmoisia, joita pitää neuvoa ja opastaa kaiken aikaa. Eihän se idiootti osaa edes peräkärryä peruuttaa. Sitten tutustutaan paremmin, ystävystytään jollain tasolla jne. Vanha äksy siis hieman leppyy loppua(an) kohden, mutta vain hieman.
Olen joskus miettinyt, että kun ruotsalaisilla on kaksi (unohdetaan nyt se yksi eksoottinen urheiluautomerkki) automerkkiä, niin millaisia vääntöjä Saabin ja Volvon omistajien välillä siellä oikein on. Kun suomessakin on havaittavissa lievää fanaattisuutta em. merkkien omistajien kohdalla. Tämä leffa antaa pienen kurkistuksen siihenkin osa-alueeseen.
Ovella on luonnetta ja vaikka paikoin mennäänkin ennalta-arvattavasti, minusta tämä oli hyvä elokuva. Paria arvostelua vilkaisin, ja molemmissa tämä nimettiin Ruotsin mielensäpahoittajaksi, joka on myös aika lähellä totuutta. Paitsi siinä, että Ove pehmenee, mielensäpahoittaja ei.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti