Unbreakable Kimmy Schmidt - season 1 (NetFlix)

Joskus parhauden äärelle ajautuu vahingossa. Tämä sarja kuuluu niiden joukkoon. Vaimo tämän Netflixiä selatessaan löysi ja kaksi iltaa myöhemmin ensimmäinen tuotantokausi oli katsottu.

Alussa joukko naisia pelastetaan uskonnollisen kultin kynsistä. He ovat lymynneet maan alla bunkkerissa 15v luullen maailman tuhoutuneen. Vapaus koittaa, ja sitten ollaankin sopeutumassa nykymenoon. Tehdään pimeää duunia (nousukas) hienostorouvalle, joka jättää kaikki blodivitsit varjoonsa, ja yrittää peitellä omaa menneisyyttään. Lisäksi mukana häärää vuokra-emäntä, joka pyörittää sivussa huumekauppaa, sekä tietysti kämppis. Iso musta mies (saako näin sanoa?), joka on tietysti homo, ja niin sterotyyppinen, että jättää kaikki aikaisemmat tulkinnat varjoonsa.

Huumori revitään irti nykymenon ihmettelemisestä, sanaleikeistä, stereotypioista jne. Kaikki tehdään mahdottomalla vauhdilla ja lyödään niin läskiksi, että ei voi kuin nauraa mukana. Mietin moneen kertaan tätä katsoessa, että "käsikirjoittajilla on ollut hauskaa ja mitähän on lentänyt roskiin, kun eivät vaan voineet/uskaltaneet toteuttaa kaikkea".

Ei haittaa jos tietää populaarikulttuurista (ja historiasta) ns. kaiken tai ainakin paljon ja kattavasti, koska viittauksia vilisee hengästyttävällä tempolla. Joskus ne hierotaan naamariin, mutta paljon on jätetty katsojan hoksattavaksi.

Hyvä. Tykkäsin, ja eikun 2. kauden kimppuun.

Man vs Snake: The Long and Twisted Tale of Nibbler - dokumentti (Netflix)

Arcade pelien kausi meni minulta aikoinaan ns. ohitse. Muistan kyllä laittaneeni markkoja koneen uumeniin, ja yksi mitä yritin pelata oli 100% varmasti Asteroids. Pelien kallis hinta ja vaikeus oli kuitenkin semmoinen yhdistelmä, että eipä niistä silloin tullut sen kummenpaa koukkua. Lisäksi tietysti se, että pelikaappeja oli aika harvakseltaan, varmisti sen, että rahat tuli tuhlattua muualle. Kuten esimerkiksi Hopeanuoli-lehtiin :-)

Amerikassa pelihalleja riitti, ja niihin pelaajia. Joillekin peleihin kehittyi addiktio, joka vain jatkuu aikuisena. Tosin enää ei tarvitse tunkea kolikkoja koneeseen, koska on pleikkarit yms. Tässä dokumentissa kuitenkin seurataan, miten joku äijä päättää toistaa oman ennätyksensä videopelissä. Ennätys, jonka on tehnyt 25v aikaisemmin. Syynä se, että kuulee ettei välttämättä olekaan ennätyksen haltija, vaan joku italialainen heppu.

Peli on vanha arcade "klassikko" Nibbler. Peli, josta en ennen tätä dokumenttia ollut kuullutkaan. Syy, miksi herra sitä aikoinaan pelasi ei ollut se, että peli olisi ollut jotenkin erityisen hyvä, tai koukuttava. Siinä nyt vaan sattui olemaan sellainen pistelaskuri, joka meni "ympäri" vasta miljardin kohdalla. Tämä oli kuulemma harvinaista sen ajan peleissä. Syy se on kai tuokin.

Käytännössä tuon rajan saavuttaminen ko. pelillä tarkoittaa tuommoista vaatimatonta 40-45h peli-sessiota. Yötä päivää, non-stop, koska näissä peleissä ei ole pause toimintoa.

En oikein osaa sanoa mistä tämä dokkari lopulta oikein kertoi: avohoitopotilaista, intohimosta, pakkomielteestä, vai jostain ihan muusta? Se, että aiheesta oli saatu venytettyä yli tunnin dokumentti, oli kyllä aikamoinen saavutus, ja dokkari oli kuitenkin ihan hyvä. Päähenkilöt lähestyivät aihetta sellaisella intohimolla, että ei välillä voinut kuin pyöritellä päätään.

En täysin ymmärtänyt mikä näitä ihmisiä ajaa, ja saa tuhlaamaan tunteja pelaamalla jotain, josta ei välttämättä edes nauti. Ainoa syy on vain se pistelaskuri ja lyödä tauluun isompi lukema kuin joku toinen. 25v aikaisemmin. Minut tämä sai hieman surulliseksi. Se on kuitenkin vain peli. Jostain lähi-historian hämäristä ja katoavaa lajia olevaa tyyppiä, eli arcade-kaappi.

Ihan hyvä dokumentti, mutta jos et ole alan harrastaja, niin tuskin saat  kauheasti tästä irti.

Gilmore Girls - A Year in the Life

Tunnustetaan, olen katsonut joskus aikoinaan Gilmore Girls sarjaa. Hyllystäkin se taitaa löytyä kokonaisuudessaan, mutta en ole ihan kaikkia jaksoja katsonut. Oikeastaan luulen, että välissä saattaa olla kokonaisia tuotantokausia, joita en ole nähnyt. Tunnen kuitenkin hahmot, ja tiedän tapahtumat, noin suurinpiirtein.

Vaimo on sitten sitäkin isompi GG fani. Kun TV päivittyi (sattumalta) samana päivänä semmoiseksi, jolla pääsee Netflix-palveluun ilman kikkailua, kun tämä odotettu(?) jatko-osa ilmestyi sinne, taloutemme siirtyi Netflix aikaan. Eikä minulta paljoa kyselty. Vaikka olenkin fyysisen median kannattaja, niin täytyy vanhankin jäärän myöntää, että palvelu on hyvä. Tai ainakin se on helppokäyttöinen, ainakin silloin, kun netti ei töki. Se on myös ilmeisen kannattavaa bisnestä, koska heillä on varaa omaan laadukkaaseen tuotantoon.

Tässä oli kai tekijöinä vanha kaarti, ja kaikki vanhat näyttelijätkin, yhtä lukuunottamatta. Ehti äijä nimittäin kuolemaan, mutta on kuitenkin tässäkin sarjassa mukana. Jos ei muuten, niin ainakin älyttömän kokoisen muotokuvan muodossa.

Eihän näissä jaksoissa oikeasti tapahdu mitään. Näppärää dialogia, ja en muistanutkaan miten paljon tässä sarjassa puhutaan, sekä kevyttä huumoria arkipäiväisistä asioista. Tarina jatkuu siitä mihin se aikoinaan jäi, mitä nyt välissä on useampi vuosi. Ja se tarina loppuu semmoiseen kohtaan, että kovimmat fanit saattavat ulvoa tuskasta. Minusta se oli harvinaisen looginen loppu ja elämä se vaan jatkaa kulkuaan.

Laadukasta draamaa(?), ja ns. helppoa katseltava. Jos tykkäsi niistä aikaisemmista kausista, pitää tästäkin.

The Crown

En ole koskaan ollut kiinnostunut kuninkaallisista, mutta kun tätä sarjaa kehuttiin, niin päätin katsoa ensimmäisen jakson. Viikkoa myöhemmin koko tuotantokausi olikin sitten katsottu. Tämä on todella laadukasta draamaa ja rahaa on palanut huikeita summia jokaiseen jaksoon. Se myös näkyy, puvustuksessa, miljöössä. ihan kaikessa. En tiedä, ovatko päässeet kuvaamaan aitoihin paikkoihin (esim. kuninkaalliseen palatsiin), mutta jos eivät, niin sitten lavasteisiin on mennyt pitkä penni. Puhumattakaan siitä. että kuvauksia on tehty (kai) pitkin maailmaa, esim. Afrikassa.

Koska aihe ei ollut tuttu, niin (minulle) oli aika luontevaa pitää Wikipediaa auki, ja samalla hieman tutustua aiheeseen. Pikaisen analyysin perusteella tämä seuraa oikeita historiallisia tapahtumia riittävän tarkasti. Tietysti tekijät ovat joutuneet arvailemaan miten jotkin keskustelut ovat menneet (jos niitä on koskaan edes käyty), koska kuninkaallinen perhe ei kai pahemmin huutele asioistaan julkisuudessa. Ei haittaa, koska lopputulos on uskottava ja hyvin tehty. Ei minusta tullut vieläkään mitään monarkian fania, mutta taatusti katson seuraavan tuotantokauden heti kun se tulee saataville.

Suosittelen katsomaan, jos vain mahdollista. Taitaa olla toistaiseksi katsottavissa vain Netflix kautta.

Star Wars - Rogue One

Ensimmäinen varsinaisen SW saagan spin-off, ja ollaan (taas) ensi-illassa katsomassa tätä esikoisen kanssa. Onko tästä tulossa perinne? Montako näitä on vielä tulossa? Pitäisikö olla huolissaan?

Alku on ... sekavahko. Mennään paikasta ja hahmosta toiseen, ja veikkaan esikoisella olevan vaikeuksia seurata kaikkia juonen koukeroita. Kuka salakuljetti mitä, minne ja minkä takia. Onneksi ovat tehdeet semmoisen myönnytyksen, että aina kun planeetta vaihtuu, teksti ruudulla kertoo missä nyt ollaan. Olisi voinutkin olla hieman vaikeaa seurata ilman sitä.

Sitten kun päästään vauhtiin, pääsen lopulta minäkin mukaan elokuvan menoon ja meininkiin. Alkoikin kaikki se vakoilutouhu pitkine keskusteluineen (melkein) pitkästyttämään. Koska kaikki tietävät miten tämä päättyy, niin loppu ei tuota yllätystä, mutta matka sinne on täynnä koukkuja ja toimintaa. Galaksin kokoisia aukkoja juonessa, mutta mitä väliä? Tämä on Star Wars!

Jos alussa elokuva hieman laahaakin, niin lopussa kaikki se unohtuu, kun taistelu riehuu samaan aikaan niin avaruudessa, kuin planeetan pinnalla. Joo-joo, kaikki tämä on nähty moneen kertaan, mutta ei varmaan koskaan näin isollaan. Lisäksi kun tietää, että mitä hahmoja jatko-osissa nähdään, niin <sensored> <sensored> <sensored> ei tule suuren suurena yllätyksenä. Tätä on kai synkäksikin etukäteen mainostettu, ja tietysti onkin. Ainakin jos vertaa alkuperäiseen trilogiaan. Tästä ei nimittäin löydy alkuperäisen trilogian koomikoita, eli Han Soloa ja Yodaa. Sohlo tulee mukaan kuvioihin vasta parin parsekkelin (eikun sehän taitaakin mitata matkaa ... aivan sama) päästä, ja Yoda nököttää vielä suollaan piilossa. Jos tämä olisi ollut Lucaksen ohjaama, molemmat olisi taatusti nähty jossain muodossa tässäkin. Tietysti elokuva tarjoilee runsaasti cameoita, eli moni hahmo joka kuuluu siihen pääsarjaan vilahtaa ruudulla. Onneksi se ärsyttävä rasta-lisko on älytty jättää pois.

Hyvä oli, ehkä jopa snadisti parempi kuin se viimevuotinen.

Spectral - Netflix

Jahans, jopas oli ryminää. Kai tämä yritti olla Sci-fi, ja niinhän tämä olikin, ainakin semisti. Juonessa aseita kehittävä insinööri joutuu kenttäkomennukselle. Hänen sotilaille kehittämissään vidolaseissa nimittäin näkyy jotain, jota paljas silmä ei erota, ja se jokin on erittäin tappava. Armeija tietysti epäilee vastustajalla olevan jotain häiveteknologiaa, josta on otettava selvää.

Sitten ollaankin jossain Itä-Euroopan rauniokaupungissa, jossa nopeasti selviää, että nämä mitään häiveteknologialla varustettuja sotilaita ole, vaan jotain ihan muuta.

Alku tökkii, juonessa on aukkoja, ja jossain vaiheessa arvaan miten tämä tulee päättymään, ja mitä ne haamut oikeasti ovat. Se oikeastaan loksahtaa heti kohdilleen, kun tämä insinööri kertoo tiimille, että "niiden täytyy olla ihmisen tekemiä, ja jos ne ovat ihmisen tekemiä ne pystyy pistämään palasiksi".

Tämän paljastuksen jälkeen rymistellään oikein urakalla. Jos keskittyy vain räjähdyksiin, niin ei kai sillä ole kauheasti väliä, että siinä vaiheessa logiikan viimeisetkin rippeet lentävät  iloisesti roskikseen.

Ihan viihdyttävä rypistys, mutta ihan syystä tämä meni suoraan Netflix levitykseen, eikä teattereihin.

Rambo tuned Ghostbusters, with BIG guns ... :-)

Robin Hood - Kouvolan Kaupunginteatteri

Puoliaika alkaa, ja nuorempi pojista ilmoittaa vierestä: "tämä on tosi hyvä". En edes osaa sanoa kuinka mones kerta tämä on, kun käymme lasten kanssa teatterissa. Sen osaan kuitenkin sanoa, että näin innostunutta vastaanottoa mikään aikaisempi näytelmä ei ole heiltä saanut.

Ja ihan syystä, koska tässä oli vauhtia, huumoria ja tiukkoja tilanteita. Tietysti jos parin tunnin näytelmään (väliaikoineen) survoo lähestulkoon koko Robin Hoodin legendan, niin kyllä siinä kiirettä pitää. Paljon musiikkia, ja onneksi vain avausbiisi oli Englanniksi. Erityismaininta näytelmän vero-laululle. Me ehdittiin jo taputtaa sen nokkelalle sanoitukselle, mutta jos menette katsomaan, malttakaa, se biisi ei lopu siihen mihin luulette sen loppuvan.

Hyvä, hauska, ja vauhdikas. Menkää katsomaan, kun vielä ehditte.

The Beatles - Yellow Submarine - LEGO

Maailma on täynnä kaikenlaisia tunnustuksia: on arvonimiä, ja mitaleita. Kunniakirjoja ja ties mitä. Suomessa on kai suuri kunnia, jos pääsee Aku-Ankka lehteen nimiväännöksenä. Niin mukavia asioita kuin nämä ovatkin, niin mielestäni ihminen on saavuttanut kaiken, kun hänet ikuistetaan LEGO-settiin.

Tämmöinen kunnia osui tällä kertaa The Beatles yhtyeen osalle. Kun LEGO julkisti asian, alkoi sen tiimoilta LEGO-harrastajien foorumeilla melkoinen kuhina. Varmuuden vuoksi pistin ennakkotilauksen sisään heti, kun se vain oli mahdollista, etten vain jäisi ilman. Tätä settiä on turha odottaa paikallisen Prisman hyllyyn.

Kasaamisen ilo jäi tällä kertaa vaimolle, joka kuvaili sitä "LEGO-terapiaksi", ja lopputulos on todella hieno. Kyllä tämän kehtaa laittaa hyllyyn näytille. Niin hauska kuin se Big Bang Theory LEGO-setti olikin, niin kyllä tämä voittaa sen 100-0.

Too Much …is never enough - Savoy teatteri 26.11.2016

Reuben Kaye, eli "Ruupeni", kävi täällä taas. Kolmas kerta, ja kolmas pongaus. Tästä on näköjään tullut tapa. Herra itse kyllä sanoi lavalta, että olisi suomessa neljättä kertaa, mutta uskon hänen olevan tässä väärässä. Se eka show oli "Evening with Burlescue", sitten "Viva-Las Divas" ja nyt tämä "Too Much ... is never enough".

Joka oli samalla paras show, jonka mies on suomeen tuonut. Ainakin viimeksi Viva Las Divas showssa ne numerot olivat mielestäni vähän semmoista täyteohjelmaa, joiden välissä Reuben kävi laukomassa kaksimielisiä vitsejään, mutta nyt koko show oli ns. asiaa.

Oli jonglööriä, kaikenlaista tasapainoilijaa ja tietysti burlescue esitys. Niin ja semmoinen pieni kiinalaistäti joka roikkui hiuksistaan katosta, ja teki temppuja. Sattui omiin tukanjuuriin, kun katseli sitä touhua. Nyt oli mukana vain yksi laulajatar, mutta sitäkin parempi. En tosin muista hänen nimeään, mutta hyvä oli.

Reuben oli elementissään ja kukaan ei ollut turvassa. Aivan sama missä päin katsomoa istuit. Sen sai kokea karvaasti yleisöstä kaksi naishenkilöä. Ensimmäinen kärähti salamavalon käytöstä. Eikun salin valot päälle, ja etsimään syyllistä. Kun tämä löytyi ja erehtyi antamaan puhelimensa Reybenille, tämä nauhoitti sillä semmoisen videon, että ei taatusti löydy keneltäkään muulta. Lähikuvaa herran kielestä, kitarisoista ja siihenmalliin. Kuten herra itse totesi puhelinta palauttaessaan: "sinun pitää todennäköisesti keittää se". Toinen onneton muuten vaan tsekkaili puhelimellaan netistä jotain, mutta luurin sininen kajastus paljasti touhut. Eikun uudelleen salin valot päälle, ja etsimään syyllistä. Muistakaa tämä, jos satutte herran(?) showhun; pidetään se luuri taskussa, ja kaikkein mieluiten kokonaan pois päältä. Muuten on semmoinen vaara, että joudut osallistumaan showhun. Jos taas haluat osallistua showhun, eturiviin vaan. Jos Ruupeni ei muuten huomioi sinua, yritä ottaa hänestä valokuva kesken shown. Turha tulla sitten itkemään, jos saat liikaa huomiota, sinua on varoitettu.

Hyvä show, juuri oikean mittainen, ja erittäin hyvin rytmitetty. Saa tulla myös ensi vuonna, ja Savoy teatterissa tavataan.

Sherlock Holmes The Abominable Bride - Bluray

Koska en muista uusimman Sherlockin näyttelijän nimeä, olen alkanut kutsua häntä kurkkuherkuksi. Ihan vaan siksi, että sukunimessä taitaa olla Cumber<jotain>, ja sehän on melkein kuin kurkku. Sekavaa? No aivan varmasti. Anyway, mielestäni herra on yksi parhaista Sherlockin esittäjistä, kautta aikain, ellei jopa paras. Olkoonkin, että jenkkien puolella "Iron Man", eli Robert <jotain> Jr. pistääkin leffatulkinnoissaan hyvän vastuksen.

Uusi-Sherlock sarja sijoittuu nykyajan Lontooseen, mutta tämäpä olikin semmoinen ns. spesiaali, jossa jahdataan rosmoja alkuperäisessä miljöössä, eli 1880-luvun Lontoossa.

Juoni ei ollut kovin hääppöinen, mutta kyllä sen parissa silti viihtyi. Sherlock tuntemukseni ei ole niin hyvä, että osasin sanoa kuuluuko tämä tarina alkuperäisiin kertomuksiin vaiko ei. Miljöö on kyllä kohdillaan ja muutamia todella hykerryttäviä yksityiskohtia oli laitettu mukaan. Kuten esim. ruumishuoneen mieheksi naamioutunut (nais)lääkäri, aikana jolloin tuollainen oli täysin mahdotonta. Tämä siksi, että mukana on kaikki nykyaikaan sijoittuvat henkilöt, samoissa roolituksissaan. Asetelmasta saatiin aikaiseksi pientä hauskuutta, vaikka taisin ehtiä ihmettelemään ensin vaimolle, että "miksi ihmeessä se on maskeerattu mieheksi?". Toinen hykerryttävä hahmo oli Sherlockin veli, joka tässä versiossa on mahdoton mässäilijä, ja aika isokokoinen semmoinen.

Ei paras uusi Sherlock, mutta silti hyvä.

Mies joka rakasti järjestystä - bluray

Ranskalaisen elokuvan lisäksi, minulla on ennakkoluuloja ruotsalaista elokuvaa kohtaan. Siitäkin huolimatta, että olen pilttinä tuijottanut Peppi-Pitkätossut ja Vaahteranmäen Eemelit telkusta, ja taatusti viihtynyt ihan kympillä.

Modernimmasta tarjoomasta ehkäpä Solsidan oli se, joka sai minut uskomaan, että naapurista tulee ihan hyvää TV-viihdettä, sille pitää antaa vain mahdollisuus. Siispä noukin tämän ennakkoluulottomasti(?) kyytiin (taas jostain alelaarista), ja aika nopsaan tämä löysi tiensä katseluun.

Elokuvan päähenkilö Ove, on semmoinen kaikille kerros- (ja rivitaloissa) asuville tuttu poliisi. Se outo kyylä joka vahtaa ja komentelee kaikkia, ja joka keksii viikossa enemmän sääntöjä/kieltoja, kuin keskiverto poliitikko uransa aikana. Kokovartalosemmoinen, kyllä te tiedätte. Eräänä päivänä Ove saa töistään potkut, tai siirron varhaiseläkkeelle, ihan miten vaan. Sitten onkin aika ruveta itsemurhapuuhiin, kun se vaimokin jo ehti kuolla pois, ja yksin elämä on aika ... no, ainakin yksinäistä.

Eihän siitä mitään tule, kovasta yrityksestä huolimatta, ja naapuriinkin muuttaa uusia asukkaita. Semmoisia, joita pitää neuvoa ja opastaa kaiken aikaa. Eihän se idiootti osaa edes peräkärryä peruuttaa. Sitten tutustutaan paremmin, ystävystytään jollain tasolla jne. Vanha äksy siis hieman leppyy loppua(an) kohden, mutta vain hieman.

Olen joskus miettinyt, että kun ruotsalaisilla on kaksi (unohdetaan nyt se yksi eksoottinen urheiluautomerkki) automerkkiä, niin millaisia vääntöjä Saabin ja Volvon omistajien välillä siellä oikein on. Kun suomessakin on havaittavissa lievää fanaattisuutta em. merkkien omistajien kohdalla. Tämä leffa antaa pienen kurkistuksen siihenkin osa-alueeseen.

Ovella on luonnetta ja vaikka paikoin mennäänkin ennalta-arvattavasti, minusta tämä oli hyvä elokuva. Paria arvostelua vilkaisin, ja molemmissa tämä nimettiin Ruotsin mielensäpahoittajaksi, joka on myös aika lähellä totuutta. Paitsi siinä, että Ove pehmenee, mielensäpahoittaja ei.

Black Ops III - PS3

Kauan sitä odotin, että löytyi halvalla, mutta kärsivällisyys jne. Olen pitänyt kovastikin Black Ops sarjasta, ja kun lehdessä kehuttiin kampanjaa, niin odottavan aika oli pitkä. Minä kun en, edelleen, pelaa verkossa mitään.

Levy koneeseen ja sieltähän tulee päivityksiä niin paljon, että valmista on vasta 2h myöhemmin. No, kai tämän verran nyt vielä jaksaa odottaa...

Kun peli lopulta on valmis ja lähtee pyörimään, olen hetken ihmeissäni, kun en löydä kampanjaa. Onpa vaikea valikko, mihin ihmeeseen se kampanja on piilotettu? Kunnes karvas totuus paljastuu. PS3 versiosta kampanja on pudotettu pois, kun Activision oli sitä mieltä, että PS3 ei sitä jaksa pyörittää. Tarjolla on vain niitä nettipelejä, ja jotain Zombie-kenttiä. Eli pitäisi olla uudempi PS4 (ja tietysti PS4 versio pelistä), jos haluaa pelata kampanjan. <sensuroitu pois kirosanoja> Siis oikeesti ... ei näin.

Oli muuten aika lähellä, että en lähtenyt siltä istumalta ajamaan Verkkokaupan 24h kioskiin ja ostamaan uutta pleikkaa. Julistan tässä Black Ops III ehkä paskimmaksi peliksi ikinä, ihan vaan valikon perusteella. Pidemmälle ei ollut kiinnostusta mennä, kun se kampanja puuttui.

Banshee - Season 1 - DVD

Tässäpä sarja, josta en tiennyt etukäteen mitään. Olen näitä joskus pyöritellyt kaupassa, mutta kun hinta/innostus eivät ole kohdanneet, ovat ne jääneet hyllyyn. Nyt kun divarissa tyrkytettiin mukaan puoli-ilmaiseksi nappasin mukaan. Lauantaiksi suunniteltu pelisessio jää pitämättä, kun .. .no, ehkä siitäkin joskus lisää. Anyway, LA iltana tyrkkäsin ekan levyn koneeseen, ja SU puolella oltiin, kun viimeisen jakson lopputekstit vyöryivät ruutuun.

Juonihan on täysin pöhkö. Ex-vanki lähtee vapauduttuaan etsimään rikoskumppaniaan, jolle se saalis aikoinaan jäi. Apuna hänellä on todella taitava hakkeri (ei jaksa ruotia enempää, semmoinen Hollywood taitoinen, joka pystyy netin kautta katsomaan vaikka sinun jääkaappisi sisällön .. täysin epärealistinen siis) ja perässään Ukrainasta oleva mega-rikollinen. Jonka tämä ex-vanki siis petti, sillä viimeisellä keikallaan joka päätyi vankilaan. Sitten monen pikkusattuman jälkeen herrasta tulee Banshee nimisen pikkukaupungin sheriffi... Huokaus, kuulostaa tosi tyhmältä. Miksi tämä sitten naulasi niin tehokkaasti takapuolen kiinni penkkiin?

Väkivaltaa (hyvin graafista sellaista) ja seksiä. Niitä tässä sarjassa meinaan piisaa. Joka-ikisessä jaksossa joku pätkii toista turpiin niin, että Rambokin olisi kateellinen. Kunnon Hollywood tappeluita, joissa äijät pysyvät tolpillaan ja tappelu vain jatkuu, vaikka oikeasti toinen osapuoli olisi lasaretissa jo sen ekan iskun jälkeen. Jos ei tapella, niin sitten ammuskellaan, tai pannaan. Kaikki tämä kuulostaa todella tyhmältä, mutta kun se on toteutettu niin hyvin. Kunnon aivot narikkaan sarja.

Sheriffimme on kaiken aikaa paljastumisen partaalla. Jos Ukrainalaiset eivät ole kannoilla, niin sitten paikallinen rikollispomo aiheuttaa harmia, tai sitten kaupunkiin saapuu moottoripyöräjengi. Ja koska sheriffimme ei oikeasti ole sheriffi, vaan rosmo, niin metodit ottaa tilanne haltuun ovat semmoisia, että alaisia hieman hirvittää.

Oikeassa elämässä herra olisi jäänyt kiinni alta aikayksikön, ja se hakkerikin siinä samalla. Ei haittaa, viihdettä tämä vaan on, ja hyvää sellaista.

Muuntohiili - Richard Morgan

En ollut koskaan kuullutkaan Richard Morganista, mutta divarin hyllyä selatessa hänen kirjansa Muuntohiili osui silmiini. Takakansi lupasi cyber-punkin ja dekkarin yhdistelmää. Eli Philip Marlowe meets Matrix, nice. En osaa sanoa kuinka yleinen Sci-fin alalaji Cyber-punk on. Olen kuitenkin aika varma, että itse olen viimeksi lukenut tämän tyylilajin kirjoista Gibsonin Neurovelhon ja senkin vuosia sitten.

PE illalla aloitin, ja tänään MA se oli luettu, kaikki 495 sivua. Kertoo ehkä jotain, ja tuossa välissä tuli lisäksi katsottua Bansheen yksi kokonainen tuotantokausi (siitä lisää myöhemmin). Eli siinä ei kauaa mennyt, kun kirja oli ahmittu. Uutuudenviehätyksellä lienee oma osuutensa, mutta kyllä minulla aika nopeasti lukunopeus putoaa, jos kirjassa tarina tökkii. Tässä ei tökkinyt.

Kirjassa entinen erikoisjoukkojen mies palkataan tutkimaan rikkaan bisnesmiehen väitettyä itsemurhaa. Koska tämä on cyberpunkkia, toimeksiantaja on kyseinen rikas bisnesmies, joka on siis täysissä sielun ja ruumiinvoimissaan. Sekavaa? No, pistetään juttuun sekaan pari keinoälyä, virtuaalimaailmoja, sekä rikostutkimus, joka kääntyy lopussa henkilökohtaiseksi kostoretkeksi, niin kasassa on semmoinen tarina, että pois alta. Pari kertaa piti peruutella, ja muistutella kuka on kuka, mutta ei häiritsevässä määrin. Alussa meni hetkinen, kun ihmettelin päähenkilön ihailevan/tutkivan uutta sukkaansa. Mietin, että jopas on sukka kun sitä pitää oikein tutkia, ennen kuin selvisi mistä oikein on kysymys.

Hyvä, ja vieläpä herran esikoisteos.

London Undergrounds Strangest tales

Tuli käytyä ekaa kertaa Lontoossa. Siellä on semmoinen juttu, kuin metro, underground. Tuttavallisemmin tube. On kuulemma ahdas, epäluotettava jne. toisin sanoen, tuubilla on luonnetta. Minun kokemukset tuubista eivät tuota luonnehdintaa tue, mutta toisaalta ei niitä kovin monelta päivältä ehtinyt kertymäänkään. Minä pidin tuosta kolisevasta, ja välillä aika kuumastakin, kulkuvälineestä. Kun vastaan tuli kirja, johon on kasattu tarinoita tubesta, ja niiden luvattiin olevan erikoisia, niin mukaan ja lukuun.

Jos aihe (tube) kiinnostaa niin tämä kirja kannattaa hankkia. Monta pientä tarinaa, jotka ovat pisimmillään kaksi sivua, ja vaikka kieli on Englantia, niin ei ole paha rasti. Esimerkiksi tiesin, että tube on toiminut pommisuojana sodan aikana, mutta se, että siellä toimi tehtaitakin oli uutta. Kirja on täynnä tämmöisiä pieniä detaljeja, kuten esim. tubessa matkustaneiden vainajien määrä (2kpl), kuinka monta kertaa Lissu (Elisabeth II) on matkustanut tubessa (3 kertaa), tai miten ihmisten ennakkoluuloja rullaportaita kohtaan aikoinaan hälvennettiin (no tietysti palkkaamalla yksijalkainen mies matkustamaan rullaportaissa eestaas). Yhden aseman (Sloane Square) läpi kulkee tänäkin päivänä joki. Kun ongelmaa ei muuten saatu ratkaistua, se vietiin putkeen ja aseman kattoon jne. jne.

Hyvä kirja, just sopivaa iltalukemista. Mind the gap.

ihan itse näppäsin tämän kuvan

Elephants from Neptune, MMSP, Mean Street - Bar Loose

Piti kai olla sosiaalinen ja viettää aikaa kollegoiden kanssa pikkujoulujen merkeissä. Niin siinä kuitenkin kävi, että en kovin kauaa niissä bileissä viihtynyt. Edellisenä päivänä olin alkanut kartoittamaan vaihtoehtoista ohjelmaa, ja sehän löytyi samalta kadulta kuin hotelli. Bändi josta en ollut koskaan kuullutkaan, ja se eka satunnaisesti juutuubista soittoon lähtenyt biisi murisi ja potki riittävästi. Lisäksi samalla lipulla sai kolme bändiä, jotan maalaispojan oli aika tsekata Bar Loose sisältäpäin ihan ekaa kertaa.

Soittotila oli pieni ja kapea, kunnon rokkiluola, joka samalla tarkoitti sitä, että voluumissa löytyi. Se on kiva, kun lattia hieroo jalkapohjia samalla, kun hoitaa rock-poliisin aina niin tärkeätä virkaa. Lämppäreiden aikaan yleisö oli vielä niin paljon minua nuorempaa, että melkein tunsin itseni jo vanhaksi, mutta vain melkein. Lämppäreiden kohdalla ei voinut kuin hymyillä sille innokkuudelle, millä nuorukaiset pistivät menemään. Kaverit eturivissä kannustamasta, sisäpiirivitsit lensivät ja välillä jaettiin Facebookissa skabaan osallistuneille palkintoja (Lämminkuppi valmisaterioita). Semmoinen huomio kävi mielessä, että nykyään punk-bänditkin osaavat näköjään soittaa. Vai oliko ne kaksi ekaa bändiä punkkia ollenkaan? Aivan sama, heillä oli hauskaa ja niin oli minullakin.

Illan pääesiintyjä oli siis semmoinen rytmi-orkesteri kuin Elephants from Neptune, ja he tulevat tuolta lätäkön toiselta puolelta, Virosta. Ihan oli ammattitaitoinen ryhmä ja biiseissäkin oli paikoitellen riittävästi koukkuja. Loppuvaiheessa alkoi hieman puuduttamaan, tai sitten minä aloin olla väsynyt. Encore, jos sellainen tuli jäi katsomatta, mutta tyytyväisenä poistuin Bar Loosesta vesisateeseen ja hotellille. Musiikki on parasta livenä, ja joskus kannattaa mennä ihan sokkona keikalle tutustumaan uusiin bändeihin. Jos tulee tilaisuus, niin varmaan tsekkaan Elefanttien livekunnon joskus toistekin.

The Expendables 3 - bluray

Heh, no nyt on äijämeininkiä. Kai tänne oli piilotettu joku juonikin, mutta eipä sillä ole muuta tarkoitusta, kuin antaa puitteet toiminnalle, ja sitä piisaa. Esiintyjäkaarti on tuttuun tapaan hengästyttävän pitkä ja nimekäs. Kun en etukäteen vilkuillut listaa, niin olihan se ihan kiva pongata esim. Mel Gibson ja Harrison Ford (kaikkeen sekin lähtee mukaan).

Pyyhkeitä siitä, että Chuck Norris ei ole mukana. Suorastaan pettymys. Sitä jotenkin odotti, että kun jo loputtomalta tuntuneen vihollisten hyökkäyksen jälkeen tuli vahvistuksia, että nyt. Lisää vihulaisia, lisää tankkeja, ja sitten Norris ei tulekaan pelastamaan päivää. Pettymys. höh. Plussaa siitä, että eivät ota itseään (kovin) tosissaan, ainkaan koko leffan aikaa. Siitäkin plussaa, että sedät jaksavat vielä heilua.

Antonio Banderas saa kunniamaininnan. Äijän esittämän palkkasoturin mielenterveyttä tulee jo epäiltyä, mutta kun toiminta alkaa mies osoittaa tehokkuutensa. Siinä rajoilla keikkuen, tuuriin nojaten ja koheltaen. Tuon hahmon ympärille saattaisi rakentaa vaikka kokonaisen leffan.

Oluen, naksujen ja jos mahdollista, äijäköörin kanssa katsottuna tämä on parhautta. Tavallaan ;-)

Kamala Luonto (x4)

Olin hieman yllättynyt, kun huomasin hyllyyn hiipineen näinkin monta Kamala Luonto kokoelma-albumia. Sitä se teettää, kun halvalla saa ja kummallista kyllä, tuplia ei ole osunut joukkoon yhden ainoaa. Luetaan nyt sitten pois, kun kerran on hankittukin.

Vehniäisen Kamala Luonto on kai sieltä tuoreemmasta päästä kotimaista sarjakuvaa, mihin olen tutustunut ja näidenkin ihan ensimmäinen strippi on tullut ulos jo 2001. Suomessa onneksi julkaistaan muutakin, kuin B. Virtasta ja Viiviä ja Wangeria, ja hyvä niin.

Metsän elukoista otetaan irti mitä saadaan ja kaikken hauskimpia minusta ovat ne jutut, joissa pupuille käy kehnosti, eli aika usein. Välillä kumarretaan muille sarjakuville ja jos ei keksitä omaa vitsiä, kuvitetaan joku vanha klassikko. Tai sitten kuvitetaan maalaustaiteen klassikoita, kuten esim eksytään "Taistelevien metsojen" tapahtumapaikalle. Nokkelaa, mutta vaatii tietysti jonkinlaista yleissivistystä, ja esim. meidän pojat eivät aina näitä viittauksia tajua.

Miten tämän nyt sanoisi ... nämä ovat ihan jees, mutta täyosumat jäävät tulematta. Hymyilyttää, tai hymähdyttää välillä, mutta semmoinen totaalinen repeäminen jäi tulematta. Vika lienee minussa, joten jos nämä tulevat vastaan, niin kannattaa tutustua. Kotimaista sarjakuvaa ei ole koskaan liikaa.

Elokuvia laidasta laitaan

Jotkut näistä varmaan ansaitsisivat pidemmätkin huomiot, mutta ei jaksa/ehdi viitsi. Laitan nyt tähän ylös edes jotain muistikuvia, ennen kuin haalistuvat kokonaan.

Harry Potter ja salaisuuksien kammio

Lapset tykkäsivät, kyllähän minäkin viihdyin tämän parissa. Aikamoista ideoiden ilotulitusta lentävine Anglioineen, ja tällipajuineen. Kirjassa kotitonttu Nobby oli muistaakseni vieläkin hauskempi (lue neuroottisempi), mutta en ole varma. Oli sopivan jännäkin, ainakin nuoremman pojan mielestä. 

Harry Potter ja Azkabanin vanki

Alkaa jo vähän lipsua, mutta kyllä tämän nyt vielä katsoi. Poimittaislinja oli hauska ja etenkin ne kutistetut pääkallot, joita ei taida kirjoissa olla. Teemat alkavat synkentyä ja vähemmän hupsuttelua kuin aikaisemmissa elokuvissa.

Into the woods

No en todellakaan odottanut musikaalia, kun tämä lähti pyörimään. Sellainen sieltä kuitenkin tuli, ja ihan kohtuullinen semmoinen. Elokuva sotkee iloisesti useamman klassikosadun keskeisiä kohtia, mutta eipä tuo haittaa, koska tuttujahan nämä varmaan ovat kaikille. Johnny Depp piipahtaa suden roolissa ja on aika mainio, eikä punahilkkakaan huono ole. Ihan hauska pieni leffa.

Cinderella

Elokuvastudioiden idealaarit nähtävästi ammottavat tyhjyyttään. Ainakin päätellen siitä miten paljon näitä uusio-versioita klassisista saduista on viime vuosina tehty. Nyt on uusintakierroksella Tuhkimo ja Walt Disney studiot vauhdissa. Ei tosin animaationa, vaan perinteisenä elokuvana. No, ainakin puvustajalla on ollut hauskaa, kun on saanut revitellä oikein urakalla. Haltijakummi oli kyllä tämän leffan ylivoimaisesti parasta antia. Aika höpsö leffa, jos nyt ihan totta puhutaan.

Nälkäpeli - Matkijanärhi 1&2

No niin, katsottu päätösosan molemmat elokuvat putkeen. Ykkösen kohdalla tosin tajuan jossain vaiheesa, että minähän olen nähnyt tämän jo. Eipä ollut kovin hääppöiset muistijäljet, koska se ahaa-elämys tulee vasta jossain yli puolen tunnin jälkeen. Loppuhuipennus ei yllätä pätkän vertaa, ja tuskin näitä tulee ihan äkkiä katsottua uudelleen. Lopun seesteisen perhe-elämän näyttäminen niinkin pitkään hieman hämmästytti. Ehkä sillä haluttiin alleviivata sitä, että päähenkilö kuitenkin loppupelissä ajoi (pakosta) vain omaa asiaansa, ja jätti johtamishommat toisille heti, kun vain pystyi, vaikka vallankahvaankin oli taatusti mahdollisuus, jos olisi halunnut. Pitänee lukea ne kirjat, niitä on kehuttu.

Steve Jobs

Minuakin on joskus Apple-faniksi haukuttu. Siihen tosin riitti se, että hankki iPod touch mp3-soittimen. Jolla tosin pystyi myös pelaaamaan ja nettiinkin sillä pääsi, jos siitä ruudusta nyt jotain erotti. Sittemmin perheeseen on vaivihkaa ilmestynyt muitakin Applen tuotteita, mutta fanipojaksi en kyllä tunnusta itseäni. Kun Jobs kuoli, ostin elämänkerran, koska sitä kehuttiin ja herran hahmo kiehtoi. Hahmo näköjään kiehtoo toisiakin, koska saatiin kaksi elokuvaa äijästä aika lyhyen aikavälin sisällä. Hyvinkin erilaiset tulkinnat ja tämä lienee se parempi, vaikka onkin aika erikoinen ratkaisultaan. Tätä on kai kovastikin kritisoitu Jobsin lähipiiriläisten toimesta. Siis niiden henkilöiden, jotka olivat mukana elokuvan kuvaamissa tapahtumissa (joita on kaikkiaan kolme, kaikki tuotelanseerauksia). Ei ole kuulemma tarkka, mutta annetaan elokuvan tekijöille niitä taiteellisia vapauksia. Kyllä sieltä saadaan vielä monet Jobs dokumentitkin pihalle. Olen aika varma, että tästä saa enemmän irti jos tuntee tarinan entuudestaan, ja ne Applen tuotteet. Suositellaan "asiantuntijoille" ja muille tekniikasta kiinnostuneille.

Southland tales

Oho ... Oho ... Wau!
Mitähän tästä uskaltaisi sanoa?
No, tämä oli semmoinen melkein 2,5h kestävä hidastettu kolari. Ihan kauheeta, mutta pakko katsoa. Eikä tiedä pitäisikö kärsiä myötähäpeää, nauraa, vai mitä. Kohtauksia toisen perään, joissa ei ole mitään kiinnekohtaa toisiinsa. Juoni, jossa ei ole mitään tolkkua. Käsittämätöntä dialogia, kertojaääni joka on kuulemma ympätty jälkikäteen, kun ekaa versiota ei tajunnut kukaan. Yksi kohtaus muuttuu kesken kaiken musiikkivideoksi jne. jne. Tämä oli joko neroutta, tai sitten paskin elokuva ikinä. Kaikissa genreissä. Ei pysty sanomaan.

Forrest Gump - DVD

Hieno elokuva, kaikesta surumielisyydestään huolimatta. Ja vaikka alkuasetelma onkin ihan hölmö ja kaikki sutviutuu, niin ei tälle voi olla kyyninen. Ei tämä turhaan voittanut kuutta Oscaria, ja ehdollakin taisi olla peräti 13 pystiin.

Joissakin arvioissa on itketty leffan olevan liian imelä, ja positiivinen. Kaikki kirjan musta huumori on kuulemma poistettu jne. Voi olla, en ole kirjaa (Forrest Gump Kunnian Mies - Winston Groom) lukenut (ehkä pitäisi), mutta minusta tämä oli silti hyvä.

Samalla taisi tulla esikoiselle ensimmäinen sota-elokuvakokemus, kun en muistanutkaan, että tässähän on aika pitkä Vietnam osuus. Myös se aiheutti kummastusta, kun sotilaat protestoivat elokuvassa sotaa vastaan. Piti vääntää hieman rautalankaa, tai pikemminkin ratakiskoa, mutta saa nähdä menikö jakeluun. Tuskin.

Ja se alun höyhenen-lento on edelleen hieno. Kun tätä leffaa tehtiin, niin tietokoneella tehdyt efektit ottivat ensi-askeleitaan ja arvaan niiden käyneen kuumina sitä tehdessä. Niin saumattomasti se höyhen leijailee Forrest Gumpin jalkoihin, että turha etsiä leikkaushuoneen jälkiä. Sopii yrittää tehdä perästä ja kun se onnistuu, voikin katsoa perään Birdmanista, miten leikataan saumattomasti kohtauksesta toiseen.

The Goonies - Arkajalat - DVD

Lapset, mikä ihana tekosyy katsoa omia lapsuuden suosikkeja uudelleen. Varsinkin kun niitä saa himaan pikkurahalla. Maltan tuskin odottaa, että päästään James Bond vaiheeseen :-)

Niin, Goonies. No, olihan se vähän lapsellinen. Näin aikuisen vinkkelistä, eikä kaikki tehosteet ole oikein kestäneet aikaa. Seikkailussa kuitenkin piisasi, nuorempi säpsähti pari kertaa oikein kunnolla ja isompi ei pahemmin turhia höpötellyt leffan aikana. Toimii siis edelleen kohdeyleisölleen, vaikka vanhemmilla olikin aikaa ihmetellä juonen aukkoja, kömpelöitä lavasteita ja muuta epäolennaista.

Suositellaan nautiskeltavaksi oikeassa seurassa, eli kohdeyleisön kanssa. Hyvä oli/on.

Harry Potter ja Viisasten kivi - DVD

En usko olevani ainoa, joka on katsonut Potter leffat ensin (ainakin ne ensimmäiset) ja vasta sitten lukenut kirjat. Nyt kun lapsilla alkaa olla ikää riittävästi, oli aika ottaa nämä uudelleen katseluun. Ainakin nyt ensimmäinen elokuva. Taka-ajatuksena se, että jos se vaikka innostaisi jätkät lukemaan myös kirjat. 

Täytyy myöntää, että hieman jännitytti onko tämä ensimmäinen leffa kestänyt aikaa. Muistelen, että joku niistä välissä olevista elokuvista aiheutti pientä kiemurtelua jo uutena. Huoli oli turha. Vaikka onhan tämä välillä semmoista über kirkasotsaista partiopoika-touhua, ja hyviksien on "pakko" voittaa, niin oli edelleen hyvä. Sopivasti huumoria ja jännitystäkin sen verran, että nuorempaa taisi jännittää välillä ihan kunnolla. 

Pitää kai lukea se kirjakin uudelleen, sitten joskus. Ehkä, varmana.

Maurice Le Blanc - Arsène Lupin - Mestarivarkaan kootut kertomukset

Joskus tulee napattua kirjastosta mukaan kirjoja henkilökunnan suosituksien perusteella. Tämä kai kuuluu siihen kategoriaan. Kirja oli nimittäin laitettu hyllyyn sillai näkyvästi, etupuoli ulospäin. Takakansi hehkutti sitä, miten tämä on ranskalaisten vastine Sherlock Holmesille jne. Pakkohan tämmöinen oli ottaa lukuun. Uusi käännös, jossa kieltä uudistettu ja karsittu jotain toistuvia (ja varmaankin ärsyttäviä) huudahtuksia jne. joten parhautta luvassa.

Odotukset korkealle ja kirja lukuun. Niin siinä kävi, että kamppailussa Maurice Le Black vs. Arthur Conan Doyle, voitto menee kirkkaasti kanaalin pohjoisrannalle. Ei ole Sherlockilla hädän päivää, vaikka yhdessä tarinassa Lupin ja Sherlock kohtaavat ja Lupin vie brittiä kuin pässiä narussa.

Pääosassa on siis Arsène Lupin, herrasmiesvaras, jolla on kuitenkin sydän kohdillaan (kai), ja kaikesta häikäilemättömyydestään huolimatta välilllä väläyttelee Robin Hood puoltaan. Aikaa nämä tarinat ovat kestäneet huonosti, ja aika monta iltaa minä tämän kanssa painin. Piti jopa kerran uusia laina ja loppuun asti sain urakan, kun kirjasto ilmoitti jo toiseen kertaan laina-ajan loppumisen lähestymisestä. Päätin, että en tosiaan uusi lainaa toista kertaa ja nyt kirja loppuun, vaikka väkisin.

Toisaalta, en muista koska olen viimeksi lukenut Sherlockin seikkailuja kirjana. Voi olla, että eivät nekään ole kestäneet aikaa. Pitää kai ottaa työlistalle.

Minulle tämän lukeminen on pienoinen työvoitto, vaikka kyllä siellä oli seassa viihdyttäviäkin kohtia. Huomasin myös, että olen jostain ale-laarista joskus ostanut Arsène Lupin animaatiosarjan. Pitänee katsoa pois, nyt kun tiedän mistä oikein on kysymys.

Airbourne - Hartwall Areena

No nyt on rokkii, ja kukkoja, siis rokkikukkoja. Airbourne on bändi jonka olen halunnut pongata livenä jo jonkin aikaa. Australian voimakvartetti pistää menemään levyillään paikoitellen semmoisella energialla, että pakkohan tämä on kokea livenä. Bändistä olisi (ja onkin) helppo vetää yhtäsuuruusmerkit toiseen aussiyhtyeeseen, eli AC/DC ja saa nähdä kuinka käy.

Kohta eläköityvällä AC/DC yhtyeellä on kyllä melkoinen etumatka ja Airbournen jätkien biisikynän täytyy terävöityä, jos haluavat esikuvansa(?) ottaa kiinni. Jäähallissa on tunnetusti heikko äänentoisto, ja kun istuu piippuhyllyllä se vielä korostuu. Kolmen vartin setti oli justiinsa sopiva määrä tätä työstöä MA iltaan.

Bändi soitti tiukasti, nokkamies Joel rokkikukkoili minkä kerkesi. Mies piipahti myös yleisön joukossa (roudarin harteilla istuen) laulamassa ja osoitti täydellistä vatipäisyyttä heittämällä täyden olut-tölkin yleisön joukkoon. Rokkii, jee! Bändi oli ihan hyvä, mutta ei jäänyt nälkää nähdä toinen keikka heti perään. Taatusti menen katsomaan, jos osuu jossain festareilla kohdalle, mutta en usko ostavani lippua nähdäkseni vain heidät.

Huonomminkin olisi voinut viikon alkaa.

Ai niin joo, olihan siellä pari muutakin bändiä. Ekan lavalla piipahtaneen bändin nimen jo unohdin ja sitten lavalla mourusi joku Vollbeat niminen rytmiorkesteri. Se oli kanssa kovaääninen, ja Holopaisen Esa piipahti lavalla vetämässä jonkun biisin, jota en entuudestaan tuntenut. Esa oli hyvä. Esa on kitarasankari. Volbeat oli vähän tasapaksu. Lopussa oli kyllä kunnon bileet ja joku pikkupoika sai elämänsä keikkakokemuksen. Hienoa, että bändi ottaa faninsa huomioon ja etenkin ne pienimmät.

Enkä muista koska viimeksi näin crowd-surffausta. Se oli ihan hauskan näköistä ... jaa muistan sittenkin. Muutama vuosi sitten Turussa itse Boss, eli Bruce Springsteen crowd surffasi päästäkseen takaisin lavalle. Sen kerran kun en ollut bossin keikalla eturivissä, niin äijä menee tuollaisia harrastamaan, höh ;-)

Kanelia kainaloon, Tatu ja Patu

Mainiot Tatu & Patu kirjat ovat lapsiperheessä tuttu juttu. Olimme nähneet hahmot jo aikaisemmin Kotkan Kaupunginteatterin lavalla, ja se oli hyvä esitys se. Oikeammin, loistava. Nyt hahmot ovat saaneet ihan oman elokuvan. Pääosissa (kai) aika isot tähdet: Riku Nieminen ja Antti Holma.

Eikun kanelia kainaloon, lapset mukaan ja katsomaan leffa pois. Tätä on kehuttu. Vajaa puolitoistatuntia myöhemmin olo on hieman pettynyt. Olihan se ihan hauska, joo, varsinkin se kuuluttaja, joka jutteli suoraan katsojille. Jäi kuitenkin vähän sellainen maku, että olisi voinut olla niin paljon enemmän. Nyt meno oli aika rauhallista ja odotin turhaan isompaa  kaaosta. Enemmän vauhtia ja anarkiaa, niin olisi ollut parempi. Ei tämä huono ollut, mutta kuten sanottua, olisi voinut olla paljon parempikin.

Lapsia nauratti tasaisesti koko elokuvan ajan, joten uppoaa kohdeyleisöönsä.

Leon ja muuta ryminää

Leon
Luc Besson kuului joskus suosikkiohjaajien joukkoon. Nykyään mies taitaa lähinnä tuottaa (eli rahoittaa) toisten tekemisiä ja tekee itse pas.. siis, ei niin laadukkaita elokuvia. Silloin kun äijä vielä tiesi mitä oli tekemässä, syntyi monta hyvää pätkää. Kuten esimerkiksi tämä Leon. Vaitelias ammattitappaja ottaa (vastahakoisesti) naapurin tytön hoiviinsa. Kun tämä sitten lopulta jää korruptoituneen poliisin huostaan, alkaa hurmeinen pelastusoperaatio. Toiminta on sitä itseään, ja huuomoriakaan ei ole unohdettu. Vuosi 1994 oli hyvä leffavuosi. Silloin tuli tämä, ja Pulp Fiction. Leffan mainosjulistekin on mielestäni yksi parhaista, eikä se Pulp Fictionin julistekaan huono ole. Edelleen hyvä, suositellaan.

Gangs of New York
Martin Scorsese tekee isoja leffoja. Tämän pätkän kulissit olivat kai sellaista kokoluokkaa, että moista tuskin enää tullaan koskaan näkemään. On vaan niin paljon helpompaa tehdä tietokoneella kaikki. Leffan aloituskohtaus on pitkä, vahva ja väkivaltainen. Ehkä koko elokuvan paras kohtaus, ja tulee heti kättelyssä. Onneksi loppukin on hienoa katseltavaa. Niille jotka eivät ole leffaa nähneet voidaan kertoa sen verran, että alussa kaksi New Yorkin jengiä ottaa yhteen. Eikä kyseessä ole mikään nyrkkitappelu, vaan tarkoituksena on oikeasti tappaa toisen jengin jäseniä niin paljon, kuin vain pystyy. Tällä tappelulla sitten namutellaan alun pitkässä kohtauksessa, ja jos ei muuten erotu, niin sitten hidastuskuvaa ja extreme-closeuppia kehiin. Luonnollisesti em. tappelu käydään keskellä talvea. Erottuu se veri paremmin, kun on puhdas lumi alla. Kyllä Martin osaa shokeerata ja ei heikkohermoisille. New Yorkin väkivaltaista historiaa ei liene pahemmin käsitelty elokuvissa. Pieni ihme, sillä jos meno oikeasti on ollut näin rouheaa, niin sieltä taatusti riittäisi tarinoita kerrottavaksi. Hyvä leffa.

I love you Phil Morris
Jim Carrey on näyttelijä, jota inhosin pitkään. Sitten näin jonkun pätkän, jossa hän teki fyysista komediaa. Eli sitä missä esim. kaadutaan suorin vartaloin maahan, (lähestulkoon) välittämättä siitä mitä alla on, ja SE on vaikeaa. Annoin miehelle osittaisen synninpäästön, vaikka se Batmanin arvuuttajan rooli on edelleen aivan kauhea. No, se oli koko leffa aikamoista tuubaa. Anyway, tässä leffassa potkitaan (kai) aitoja nurin, kun seurataan homopariskuntaa. Aiheen vuoksi rahoitusta ei kai oikein tahtonut ameriikasta löytyä, mutta euroopan puolelta sitten löytyi rahaa ja saatiin leffa aikaiseksi. Ja hyvä niin, koska tämä oli minusta aika hauska. Ei oikein saa selvää, että onko tämä draamaa, vai komediaa. Ehkä enemmän kuitenkin komediaa. Homojen stereotypioista otetaan kaikki irti, ja välillä saa nauraa ääneen. Aina hyvä merkki, ainakin jos kyseessä on komedia. Tämä kai perustuu jossain määrin todellisuuteen, mutta arvaan, että aika löyhästi. Jos olisi aikaa tutkisin asiaa, mutta enpä taida sittenkään jaksaa.

Transformers - Tuhon aikakausi
No nyt on ryminää. En muista sarjan ekoista leffoista juuri mitään, ja on tainnut se tätä edeltänyt elokuva jäädä näkemättä kokonaan. Ei haittaa. Jos jossain kohtaa on (ja ilmeisesti onkin) tarinanjatkumoa, niin kaikki mitä aiheesta pitää tietää, kyllä hierotaan naamaan. Kai tässä oli pohjalla joku tarinan tynkä, mutta se kaikki on vaan tekosyiden rakentelemista toiminnalle. Korttelia kaatuu ja tanner tömisee, kun autorobotit pistävät haisemaan. Ei taidetta, ei tiedetta, vaan toimintaa. Älyvapaata sellaista ja omassa genressään (mikä se sitten lieneekään) vallan mainio.

The Cure - Helsinki 7.10.2016

Oho, ihan näin pitkää keikaa en osannut odottaa, kun lauteille nousi The Cure. Bändi soitti yhteensä kolme tuntia, ja kaikkiaan 35 biisiä. Ainakin tuli rahoille vastinetta. Jos nyt ihan 100% rehellisiä ollaan, niin bändin musiikki ei ole kovin vaihtelevaa, että kerta-annoksena tässä oli melkein jo liikaa.

Etukäteen kyllä mietitytti ja paljon. Millaisessa iskussa voi semmoinen bändi olla, jota on itse alkanut diggailemaan yläasteella? Tuoreissa bändikuvissakin Robert Smith näytti lähinnä pelottavalta. Niitä kuvia katsellessa hiipi väkisinkin mieleen Sean Pennin suoritus hienossa elokuvassa "This must be the place" (suosittelen).

Asiaa ei auttanut yhtään se, kun tajusin, ne itselle "tärkeät" The Cure albumit ovat tuoreimmillaankin vuodelta 1992. Kun silmäilin Hartall areenalle jonottavaa yleisöä, niin joukossa oli paljon sellaisia, jotka eivät taatusti olleet edes syntyneet silloin kun "Disintegration" ilmestyi (1989). Maltoin kuitenkin mieleni, enkä mennyt nolaamaan itseäni. Näissä pippaloissa tuskin olisi saanut lisäpisteitä kehumalla sillä, että on joskus ostanut em. albumin, kun se oli juuri julkaistu.

Kun keikka alkoi, yhden suuren huolenaiheen pystyi ruksimaan onneksi heti pois listalta. Robertin ääni oli edelleen iskussa, ja aika kuulaasti se soundasi.

Pari kertaa tekniikka kämmäsi kiippareiden kohdalla, ja niiden ääni pomppasi jotenkin kummallisesti. En muista mikä oli se eka biisi, jonka kohdalla tämä tapahtui, mutta "In Between Days" oli se toinen, joka kärsi tästä. Kun sen viimeiset nuotit oli saatu ulos, tuli kosketinsoittaja Roger O'Dolleylle kiire pois lavalta. Äijä säntäsi jonnekin ja joku teknikko sai arvatenkin huutia. Onneksi mies ehti takaisin lavalle, kun Lullaby tärähti soimaan ja muu bändi ei jäänyt äijää odottelemaan. Näinköhän edes huomasivat, että kosketinsoittaja ei ollut vielä takaisin työpisteessään.

Bändin lavaolemusta voi kuvata sanalla "flegmaattinen", mitä nyt basisti jaksoi välillä pomppia ja olla kaikinpuolin "punk". Toisaalta, ajatus siitä, että Robert olisi mennyt lavaa laidasta toiseen kitaran kanssa, vaikka ála Chuck Berry on ajatuksena sekin aika pelottava. Hyvä keikka, vaikka istumalihas joutuikin koville.

Nyt on tämäkin bändi nähty livenä. Lapsuuden sankareiden "näkemättä livenä"-lista senkun lyhenee. Eihän siellä ole kohta kuin Brian Setzer Orchestra, The Cult ja Big Country. Ainahan sitä voi toivoa, että Led Zeppelin vielä lähtisi kiertueelle, mutta tuskinpa lähtevät. Tahallani olen jättänyt väliin "The Queen" ilman Freddya, koska Freddyä ei voi paikata. Samasta syystä väliin jäi "The Doors", vai millä nimellä ne nyt ikinä nykyään kiertävätkin. Toisaalta Roger Waters kelpasi yksinäänkin "The Wall" merkeissä ja sehän lienee selvää, että Rollarit ja Deep Purple kiertävät ikuisesti, vain miehet vaihtuvat. Ainakin Purple tulee tekemään näin.

Makuunin poistolaarin satoa

Taas on käyty tonkimassa poistolaaria, ja mukaan tarttunut aika laajalla skaalalla leffoja. Tässä yhden LA päivän saldoa, kun ei kerran flunssaisena päässyt merelle melomaan.

The Butler
Jahans, hypätään heti veteen ja suoraan syvään päähän. Toivottavasti tämä kelluu. Tositapahtumiin perustuva leffa, joka käsittelee USA siviilioikeuksia. Tarkemmin sanottua mustan väestön siviilioikeuksia. Aikana, jolloin orjuus oli jo lopettu, mutta rotu-erottelu(?) ja rasismi velloi valtoimenaan. Jopa siinä määrin, että jos musta istui valkoisille tarkoitetulle penkille, poliisi tuli paikalle, pieksi ko. henkilön henkihieveriin ja vei putkaan. Että semmoista meininkiä.

Leffassa seurataan kuvitteelista henkilöä (Cecil Gaines), jolla on kuitenkin esikuva oikeassa elämässä: Eugene Allen. Siinä missä Cecilin ura etenee kivasti puuvillapelloilta valkoiseen taloon, herran yksityiselmä ei kukoista samassa mitassa. Vaimo ryyppää/pettää, ja toinen poika ajautuu kansalaisaktivistiksi, sinne poliisin piestäväksi: "on the regular basis". Sen toisen pojan urapolku osoittaa Vietnamiin, tosi hilpeitä teemoja siis.

Leffa on varmasti aiheeltaan tärkeä, mutta aikamoinen pömpöösi ja ottaa itsensä vähän turhankin vakavasti. Itsellä ei ole oikein tarttumapintaa tämmöiseen, mutta kyllä se kieltämättä hätkähdyttää, kun tajuaa, että vielä 60-luvulla USA oli erikseen kouluissa vesihanat valkoisille ja värillisille. Jos siis sattui olemaan semmoinen koulu, jossa moinen miksaus sallittiin. Suurin osa kävi "omanväristä" kouluaan. En usko, että katson tätä koskaan toiste, mutta kannattaa tutustua, jos aihe kiinnostaa.

Cut Bank
Otin mukaan laarista, koska kannessa oli John Malcovich, joka on yleensä laadun merkki. Niin myös tällä kerralla. Leffa kyllä lainaa aika huoletta Twin Peaks sarjasta, mutta ei anneta sen häiritä. Siis sen teeman, että kun uinuvassa pikkukylässä tapahtuu ensimmäinen murha miesmuistiin, se laukaisee väkivaltaisten tapahtumien aallon ja sitten niitä ruumiita syntyy. Melkein sarjatuotantona.

Michael Stuhlbarg oli minulle uusi tuttavuus. Olen näköjään nähnyt aikaisemminkin leffoja, joissa hän esiintyy, mutta eipä ole jäänyt herra mieleen. No nyt jää, sillä miehen suoritus on huikea. Sekään ei haittaa, että Billy Bob on tässä mukana. En spoilaa juonta, katsokaa itse. Jos Twin Peaks kolahti, niin sitten tämäkin toimii.

Wild Tales
Argentiinalaista elokuvaa? Taitaa olla eka kerta, kun tämmöinen eksoottisuus eksyy soittimeen. En ole ihan varma. Koska espanjankielen taitoni on "hieman" rajoittunut, olen täysin tekstityksen armoilla. Ei tosiaankaan haahuilla kesken kaiken jääkaapille, ja kuunnella samalla sivukorvalla mitä elokuvassa oikein tapahtuu. Leffassa on monta pientä tarinaa, ja kaikkien yhteinen teema on kosto. Sen viimeisen häätarinan kohdalla olin kai jo hieman väsynyt, mutta aikaisemmat tarinat rokkasivat ihan kympillä. On tieraivoa, lentokonetta joka on kaapattu koston välineeksi, insinööri joka käy taisteluun byrokratiaa vastaan jne. Jos tulee vastaan, kannattaa tutustua.

Labyrintti - Aavikkokokeet
Koska kirjaa ei ole tullut, vielä, riittävän halvalla vastaan, katsoin tämän pois. Spoilaamisenkin uhalla. Tai siis, sehän tässä väistämättä tapahtuu, jos/kun kerran katsoin leffan, ennen kuin luen tämän kirjana. Tämä oli minusta aika huono, tai ainakin sekava. Mennään pitkin aavikkoa pahiksia karkuun, omia kuolee, sitten joku omista pettää ja nappasee kamun mukaan jne. Koska ilmeisesti viimeisessä kirjassa lähdetään pelastus/kostoretkelle, niin viimeinen osa ei ole "suokokeet" tai "tuuliajolla-kokeet"? Varsinkin kun maapallosta on tullut näköjään aika hiekkainen paikka.

Pitänee lukea kirja, ja katsoa tämä sitten uudestaan.

The Internship
Se on aina niin hauskaa, kun "jästit" tekevät elokuvia aiheista, joista eivät juuri mitään ymmärrä. Kuten esim. tietotekniikasta, jossa jo aikoinaan pikkunatsana osasin naureskella War Games (1983) elokuvan älyttömyyksille. No joo, tässä siis pari helppoheikkiä, siis korjaan: myynnin konsulttia menettävät duuninsa. Jonkun älyvapaan juonenväänteen kautta heistä on OK idea hakea harjoittelijaksi Googleen. Siis kaksi yli 50v äijää, jotka eivät tajua tietokoneista juuri mitään, kun eivät sellaista edes omista. Sitten he pääsevät sinne, joutuvat hylkiötiimiin, joka hylkii heitä jne. jne. Haluaako joku arvata miten tämä päättyy? Komediaksi aika huono. Siitä, että ovat kai kuvanneet tätä Googlen oikealla kampuksella, plussaa. Hieman erilainen miljöö, kuin ne avokonttorit mihin olen itse tottunut :-o Kertakatsoma, ja unohtuu ennen vuoden loppua muistista.

Eikös De Niro tehnyt hieman samanlaisen teeman ympärille leffan? Ja onnistui siinä...