maanantai 4. huhtikuuta 2016

Killzone 3 - PS3

Tuli sitten pelattua KZ 3 heti kakkosen perään. Ei tässä montaa tuntia mennyt. Olikohan tämä lyhyempi kuin ensimmäinen? Oli miten oli, niin juoni rullaa ihan mukavasti. Välillä rymistellään niin isollaan, että ei voi kuin nauraa hihitellä.

Tämähän on pitkälti samaa kuin kakkososa, mutta joitakin parannuksia on tullut. Ainakin suojautumiseen, joka on nyt helpompaa. Heiveröisten suojien taakse ei kannata jäädä jumittamaan, koska ne menevät tulituksessa tuhannen palasiksi. Loputtomien vihollisien kentät puuttuivat nekin, hyvä juttu. Ne meinaan ottivat hieman pääähän edellisessä osassa.

Kentät ovat aika monipuolisia. Pääsee hiipimään, tai no ainakin yrittämään hiipimistä, räiminnäksi sekin menee. Lisäksi pääsee ainakin lentorepun (hauskaa), jääkiiturin (lyhyt ja sekava) sekä avaruusaluksen puikkoihin. Pyssytkin ovat järeitä ja jotkut niistä saa mukaan, vaikka ne onkin pultattu kiinni. WASP tappaa talossa ja puutahassa, lisäksi pulttipyssy tulee paluun. Käsiaseista loputtomien kutien pistoolin korvaa joissain kentissä kolmesti laukeava katkaistu haulikkopistooli. Kyllä sillä kelpasi lähitaistelussa pistää räiskien. Aivot narikkaan ja menoksi vaan.

Parempi kuin kakkososa, vaikka loppu tuleekin hieman yllättäen ja töksähtäen. Se eeppinen lopputaistelu pahista vastaan puuttuu. Nukea peliin vaan ja thanks for playing.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti