maanantai 26. maaliskuuta 2018

Dirk Gently's Holistic Detective Agency - 2. kausi - NetFlix

Täytyy varmaan ottaa kirja uudelleen lukuun, en nimittäin muista siitä näköjään yhtään mitään. Sillä olettamuksella, että tämä sarja edes seuraa kovin uskollisesti kirjaa. Eipä sillä ole suurta merkitystä, koska tämä on ihan lystiä katseltavaa. Douglas Adamsin huumorin kyllä tunnistaa, ja jos ei pidä siitä, niin tuskin pitää tästäkään.

Meno on, jos mahdollista vieläkin kahelimpaa, kuin ensimmäisellä kaudella. On noitia, satumaailma, ritareita joilla on miekkojen sijaan ylisuuret sakset, juna joka kiertää ympyrää taivaaalla (ilman kiskoja) jne. jne.

Kaikenkaikkiaan sekopäistä menoa, josta pidin enemmän kuin ensimmäisestä kaudesta. Harmi, että tämä jäi nyt ilmeisesti kahteen kauteen, eikä jatkoa tule. Oli kai liian outo suurelle yleisölle. Sen muistan kirjasta, että siinä oli portaikkoon jumiin jäänyt sohva, jolla taisi olla aika keskeinen rooli koko hommassa. Sitä en ainakaan muista nähneeni tässä sarjassa.

Douglas Adams faneille ns. must, muille suositellaan varauksin.


torstai 8. maaliskuuta 2018

Hitlerin pahan piiri - Netflix

Täytyy sanoa, että tämä dokkari onnistui yllättämään. Tämä on kai semmoinen dramatisoitu dokumentti, jossa näytellään historiaa sen sijaan, että joku professori vain selittäisi ja välillä näytettäisiin filminpätkiä.

Tarinan alku oli minulle tuttu, ja luonnollisesti loppukin, mutta välissä tapahtui paljon mistä en aikaisemmin ollut tietoinen. Aika hurjaa settiä ja väkisinkin alkaa miettimään, että minkälainen karisma sillä Aatulla oikein oli, kun onnistui keräämään ympärilleen näin sekalaisen seurakunnan ... sekopäitä. Ei näitä herroja oikein muutenkaan voi kuvata.

Sisäpiirin valtataistelu oli minulle uutta tietoa. Olen aikaisemmin keskittynyt lähinnä suuriin linjoihin ja tämä dokumentti sukeltaa aiheeseen uudella kulmalla. En tiennytkään miten huonoissa väleissä se jengi keskenään oli. Kaikki hamusivat valtaa, sitä sai Aatulta. Jos mokasit, huomasit olevasi ulkona sisäpiiristä alta aikayksikön. Sekin mietityttää miten perso tuo Aatu on ollut nuoleskelulle. Luulisi äijän tajuavan moisen, mutta ei se siltä oikein vaikuta. Eva Braun sentään päiväkirjassaan kommentoi, ainakin kerran, miten surkea toisen mielistely-yritys oli ollut.

Dokumentti tietysti tiivistää ja dramatisoi, mutta ei voi muuta kuin miettiä itsekseen, että onneksi tuo jengi oli noin toraisa, ja yhtä lukuunottamatta amatöörejä mitä tuli sodankäyntiin. Tulos olisi ollut Euroopalle varmasti kamala, jos olisivat puhaltaneet yhteen hiileen, ja kaikki olisivat olleet sodankäynnin ammattilaisia. Hullu mies, joka johti joukkoa häikäilemättömiä, omaa etua tavoittelevia fanaatikkoja. Yllättävän pitkään se korttitalo pysyi kasassa. Onneksi nykyään moinen ei ole mahdollista .. eihän vaikka? Kuka ihmeen Putputin?

Jos aihe kiinnostaa, niin tämä kannattaa katsoa.


CMX goes tech-no - Helsinki Kulttuuritalo 4.3.2018

Viimeksi taisin nähdä tässä salissa Stomp-esityksen, ja sitten olen ollut katsomassa jotain, mistä en muista muuta kuin sen, että betonipylväs ikävästi blokkasi näkyvyyttä lavalle. Kyllä Alvar osasi, tai sitten ei. Oikeasti, se äijä ei kyllä konserttisalien suunnittelusta hokannut yhtään mitään. Tai siitä, miten narikka suunnitellaan niin, että se ei ole umpiperässä ja samassa sumpussa kuin vessat. Iso käsi tälle suunnittelun kukkaselle.

Anyway, CMX on lähellä sydäntäni, vaikka huomaan aktiivisen diggailun jääneen jonnekin "Aion" ja "Isohaara" levyjen tienoille. Toki ostan aina uuden levyn, kun semmoinen tulee tarjolle, mutta sellainen HC-fanitus on jäänyt viime vuosina vähemmälle. Siitä Sci-fi levystä kyllä pidin kovastikin, ja yksittäiset sinkkulohkaisut ovat olleet hyviä. 

Kun menee bändin keikoille, niin edellä mainittu mielessä pitäen, olen aina 100% varma, että setissä tulee biisejä, joita en taatusti tunnista, mutta eihän se haittaa jos meno ja meininki on muuten kohdillaan. Tämäkään keikka ei ollut poikkeus.

Ennen keikkaa lavalle nousee jotain kuitenkin ihan muuta, ja hämmentävää: ElektroCMX, joka on siis CMX, pukeutuneena suojahaalareihin, ja aurinkolaseihin. Äijät seisovat rivissä kuin Kraftwerk konsanaan, ja vääntelevät edessään olevien härveleiden nappuloita. Tekno hakkaa ja nauruefekti pyrkii pinnalle. Onko ne tosissaan? Taitaa ne olla :-) Eka kerta kun kuulen "Vaskiperse" rypistyksen livenä (muistaakseni, aika monta CMX keikkaa mennyt pienessä sumussa, sorry) ja nyt se tulee teknoversiona. Huh-huh...

Lainaan tähän inferno.fi laatimaa biisilistaa, eli nämä kuultiin lämppäribändiltä:

ElektroCMX: Pimeä maa, Sivu paholaisen päiväkirjasta, Sulaneet muovisotilaat, Tulikiveä, Pelasta maailma, Vaskiperse

Pienen tauon jälkeen CMX nousee lauteille, ja heti ensimmäisen biisin kohdalla on vaikeuksia tunnistaa, että mikä tämä nyt on. Osaan kuitenkin nopeasti päätellä, että tämä taitaa olla uutta tuotantoa. Joo, ostan Alkuteos-levyn heti kun saa paikallisesta Prismasta. Ei täällä maalla ole muuta levykauppaa tarjolla. Spotify? Ei jaksa, eikä se toimi autossa.

Biisi siis ei ole tuttu, mutta meininki on. Rokkii progea, ja räminää, ei huono yhdistelmä ollenkaan. CMX toimii ja vaikka laiterikko lopussa vähän kuvioita sotkeekin, niin ammattilaiset eivät anna moisen liikoja häiritä. Monta suosikkia jäi kuulematta. mutta nämä kuultiin (kunnia taas Inferno.fi):

CMX: Elementa, Linnunhammas, Isohaara, Laavaa, Meidän syntimme, Taivaan lapset, Siivekäs, Punainen komentaja, Konx om pax, Katariinanpyörä, Seitsentahokas, Katso ihmistä, Fysiikka ei kestä, Pedot, Puuvertaus, Kultanaamio, Puolikas hyvää, Kätketty kukka, Ainomieli, Encore: Götterdämmerung, Discoinferno

Ihan tyytyväisenä voi poistua Kulttuuritalolta, vaikka se hikisin kokemus jäikin tällä kertaa kokematta. Tosin ei vanha enää jaksa pomppia eturivissä, kuten joskus aikoinaan. Eturivissä tunnelmoidaan, räyhätään ja biletetään. Minä tyydyin tällä kertaa kuuntelemaan, sivistyneesti istumakatsomosta käsin.

Ensi kerralla sitten "Kivinen kirja", "Pyörivät Sähkökoneet", "Kirosäkeet", "Ei yksikään", "Kauneus pettää", "Uusi ihmiskunta", "Nimetön", "Valoa nopeammat koneet", "Linnunrata", "Aamutähti" jne. jne. ??? <-- ehkä tuostakin huomaa sen, että CMX on ollut maisemissa pitkään, materiaalia ja suosikkeja piisaa. Ei haittaa, ainakaan minua.






Laitan Linnunradan tähän vinkiksi bändille. 
Kun seuraavan kerran kohdataan, niin tämä sitten? Eikös vaan? 



















Blogin otsikko oli sitten muuten kumarrus MA Nummisen suuntaan, jos ette tajunneet. Jaa ette tajunneet? Not my ropleemi...

ABBA The Museum - Tukholma Djurgården

Koska "Vikingaliv – A true Adventure" osoittautui aika suppeaksi museoksi. Siis semmoiseksi, joka on käyty läpi noin tunnissa, piti keksiä jotain muutakin ohjelmaa, koska kuljetus laivalle lähtisi vasta useamman tunnin päästä.

Onneksi Djurgårdenilla riittää kohteita mistä valita. Meidän perhe on nänyt Wasa-laivan jo aika monta kertaa (hieno on, vaikkei kellunutkaan), samoin akvaarion. Pojat ovat Junibackenille jo liian vanhoja, joten aika etsiä uusi kohde. Nordiska museet koluamiseen ei aika olisi riittänyt, joten nenät kohti ABBA museota.

Kaikkihan ABBAn tietävät ja tuntevat? Right? Jopa minä, ja onhan niillä paljon hyviä biisejä, vaikka en taatusti omista yhtyeen yhtäkään levyä, ja tuskin ostankaan. Ei tartte, senkun laittaa jonkun poppikanavan soimaan, ja kyllä sieltä kohta ABBAa tulee.

Hieman kyllä mietityttää miten yhden bändin ympärille kasattu museo oikein kantaa? Varsinkin kun juuri tuli todettua, että kokonaisen teeman (viikingit) ympärille oli saatu tehtyä todella hieno interaktiivinen ajelu (tyyliin Junibacken), ja sitten yläkerrassa yksi(!) huone muuta tavaraa, josta hyvin pieni osa oli autenttista.

Yllättävän hyvin tämä toimii. Kaikki mahdollinen roina bändiin liittyen on säästetty ja laitettu näytteille. Omia taitojaan pääsee kokeilemaan niin miksaamisessa, kuin laulun kanssa. Jos kantti kestää, niin voi nousta jopa lavalle ABBA hologrammiyhtyeen kanssa vetämään viisun. Kaiken em. voi sitten katsoa himasta (kunhan muistaa säilyttää oman lippunsa) ja tallentaa omalle koneelle.

Kyllä ne ruotsalaiset osaa. Jos olet fani, niin tämä on ns. must kohde. Muutkin saavat tästä varmasti jotain irti. Itseäni kiinnosti kovastikin alakerran sivunäyttely, jonne oli roudattu tällä kertaa melkoinen kokoelma sähkökitaroita, eli jos haluaa nähdä läheltä esim. Eric Claptonin työkaluja, niin ABBA museon suuntaan mars, ei se siellä enää pitkään ole.

Gibson Les Paul x2 - Slash

Gibson Les Paul - Jimmy Page

Fender Stratocaster - David Gilmour

Muuntohiili 1. kausi - Netflix

Nappasin aikoinaan divarista Muuntohiili kirjan mukaan ihan vain siksi, että selkämys lupasi sen sisältävän Sci-fiä. Väkivaltainen dekkarirymistely osui ja upposi minuun ja lupasin itselleni lukevani joskus herran jonkun muunkin kirjan. No, sitä en ole vielä ehtinyt tekemään, mutta ehtiihän tässä.

Pitäisi varmaankin seurata TV-/elokuvagenreä vähän tarkemmin, koska niin puskista tämä kirjan TV-sovitus minulle tuli. Joltain Netflixin listalta minä tämän pongasin, ja samantien katseluun kun kerran oli mahdollisuus.

Aluksi minua häiritsee se, että sarja on vähän liiankin 1:1 kirjan kanssa. Jouni menee aivan pilkulleen kirjan malliin, ja välillä varmaan repliikkejä myöten. Tämä on eri formaatti, käyttäkää sitä hyväksenne huudan, mutta sitten tarina vie mukanaan ja unohdan jupinani. Isoja pyssyjä, älyvapaata teknologiaa, väkivaltaa ja riittävästi tissejä. Missä se minun olut taas olikaan? Äijäleffa, siis sarja...

Ja jos aluksi jupisin liiallisesta hiilikopiosta, niin loppupuolella tuleekin sitten iso muokkaus kirjaan verrattuna, ja se ei minusta oikein toimi. Siis se ratkaisu, missä päähenkilö onkin sen yhden pahiksen veli, ja ollaankin aluksi jonkinlaisia vihreän aatteen sotureita. Ei toimi ei...

Näyttävä tämä kuitenkin on. Suorastaan huikean näköinen, varsinkin jos vertaa vaikkapa siihen miltä Doctor Who sarja näyttää. Sci-fiä molemmat, mutta vertailu lienee hieman epäreilu. Siinä missä Doctor Who panostaa kässäriin ja minimalistisella lavastuksella luodaan uusia maailmoja, ja ollaan aika humoristisia, Muuntohiili on toista maata. Räminää ja räiskettä piisaa, väkivalta tulee silmille ja se on graafista, todella graafista. Olin jo autuaasti unohtanut kirjan pari häiritsevän väkivaltaista kohtausta, mutta sarja hieroi ne huolella naamaan. Jos jossain kohtaa oli huumoria, niin ei jäänyt mieleen. Tämä on kovan luokan dekkari, ja niissä ei hymyillä.

Jos pidit kirjasta, pidät varmaan tästäkin.