maanantai 31. joulukuuta 2018

Bruce Springsteen x3

Vuonna 2003 hytisen Olympiastadionin koleilla käytävillä sateen piiskatessa katsomoa. Vaikka on Heinäkuu niin eipä ole lämmöstä tietoakaan. Vajaata tuntia ennen keikan alkua sade onneksi loppuu ja tuuli kuivaa katsomon istumakuntoon, ei tartte perse märkänä tässä jäkittää. Olen tullut "postimerkkeilemään" Bruce "the Boss" Springsteenin pois listaltani, kun herra vihdoinkin saadaan ekaa kertaa suomeen. Kyllä, osaan miehen tuotannosta olennaiset kohdat ulkoa. Olen joskus saanut siskolta joululahjaksi levykauppaan lahjakortin jo aaton aamuna, niin ehdin vielä pyöräilemään hakemaan itselleni Born in the USA levyn. Olen kuunnellut silloisen parhaan kamun kanssa, seinän läpi, kun hänen isoveljensä soittaa "The River" ja "Born To Run" levyjä non-stop. jne. jne.

Tunnen miehen, ja hänen tuotantonsa ... noin suurinpiirtein, mutta en ole vielä Bruce-uskovainen. Hyvää musaa, mutta kyllähän sitä maailmaan mahtuu. Keikan jälkeen olen ihan muissa maailmoissa, ja leijun. Se uskomaton energia joka sieltä lavalta vyöryi, oli jotain mitä en ollut koskaan aikaisemmin kokenut. Suomalaiseen tyyliin diggailin paikalla istuen, mutta sisällä kuohuu ja olen pää pyörällä. Mitä ihmettä tuolla lavalla oikein tapahtuu. Katselin eturivin bilettämistä ja päätin olevani siellä sitten seuraavalla kerralla (ja olinkin, ja sitä seuraavalla, ja sitä seuraavalla ..). Se oli hyvä saarna, ja minun matka syvemmälle Brucen tuotantoon oli alkanut.

Se taustaksi sille, että pidin tänään Bruce-päivän ja katsoin (melkein) putkeen pari keikkaa, ja yhden dokkarin.

Springsteen on Broadway - Netflix
MIes ja kitara, ja tarinoita biisien väliin. Tämmöisellä konseptilla mies lähti tekemään kuuden viikon keikkaputkea Broadwayn teatteriin. Niin intiimisti, kuin tämän stadionluokan stara enää pystyy. Intiimi tarkoittaa tässä kohtaa teatteria, joka vetää vain tuhat katsojaa. 

Homma toimi niin hyvin, että se kuusi viikkoa venähti hieman. Kaikkiaan keikkoja tuli 236kpl, joten en yhtään ihmettele miehen ilmoitusta, että E-Street Band ei kierrä vuonna 2019. Siis kierrä, irtokeikkoja saattaa olla tiedossa, mutta sehän nähdään sitten.

Niin joo tämä show, intiimi ja rehellisen raaka. Pomo kertoo elämästään, joka ei tietysti miehen tarinan tunteville tuo mitään yllätyksiä, ja heittää väliin biisejään. Yksinkertaista ja toimivaa. 

MIehen itseironia ja huumorintajua yllättävät hieman, niin sekä se äijän lausuma isä-meidän rukous. 

Toimii, varsinkin keikan alku on niin vahvaa settiä, että huh-huh.

Bruce Springsteen: omin sanoin - YLE areenaPomo julkaisi omaelämänkertansa jokin aika sitten ja kirja oli hyvä. Sen kamuksi tehtiin tämä dokumentti, jonka tarkoitus jää hieman hämäräksi. Mainosmateriaalia kirjalle varmaankin. Sisältö on tietysti rautaa, ja jos miehen tarina ei ole entuudestaan tuttu, niin tällä saa olennaiset kohdat hanskaan. Eniten naurattaa vieläkin kertomus siitä, miten Clarence tulee bändiin. Tuuli vie edelleen oven mennessään, mutta enää salama ei lyö miehen taustalla samalla hetkellä, kuten joissakin tarinan aikaisemmissa versioissa. Siitäpä vinkkiä siihen leffaan, joka väistämättä joku päivä tehdään.

Hyvää settiä, ja sai minut survomaan seuraavan levyn koneeseen, koska dokkari viljeli niin paljon siitä kuvamateriaalia.

Bruce Sprinsgteen & E. Street Band - Hammersmith London Odeon '75 - DVD
Kuva on rakeinen ja eihän tästä välillä erota yhtään mitään, kun valaistus on mallia "intiimi". Pomolla on päässään hassu pipo ja alussa ihmettelen herran nahkatakkia, joka sitten lentääkin aika nopsaan sivuun. Ääniraita on kohdillaan ja tämä muuten rokkaa. Materiaali on luonnollisesti pomon ekalta kolmelta levyltä, ja loppuun sitten covereita.

Bändi soittaa tiukasti, energiaa piisaa ja ainoa kohta kun pallo tipahtaa on "Kittys Back" ylipitkät kosketinsoolot. Annetaan se anteeksi, kun muuten on meno ja meininki kohdillaan. Ei tämän nähtyään yhtään ihmettele, että miehestä tuli niin iso stara kuin hänestä tuli. Olkoonkin, että ei se (edes) menestyslevyn jälkeen ilman ryppyjä sujunut.

Taisi olla kolmas kerta kun katsoin tämän keikan, ja taatusti katson taas joskus, on se niin hyvä. Tämähän tuli Born to Run 30v juhlapainoksen (lue boksin) mukana. Audion voi ostaa CD-levynä ihan yksin, ilman kallista boksia, mutta devusta en tiedä.

Bohemian Rhapsody - Trio 1 Kotka

En oikeasti osaa sanoa koska Queen yhtyeen tuotanto murtautui tietoisuuteeni lopullisesti. Toki tiesin muutaman biisin, mutta en syvällisemmin sitä tuntenut. Haluaisin sanoa, että Live AID konsertti vuonna 1985 olisi SE tapahtuma. mutta koska olin silloin vasta 15. vanha niin en osaa sanoa varmasti. Muistan kyllä katsoneeni televisiosta kyseistä konserttia, mutta näinkö sieltä Queen yhtyeen vetäisyn? En osaa sanoa, sitä keikkaa kun tuli töllöstä tuntitolkulla. Vuotta myöhemmin leffateattereihin tärähti Highlander - Kuolematon jossa pauhasi taustalla Queen, ja silloin viimeistään se oli menoa.

Queen oli parhautta, löysin myös ne vanhat levyt ja Queen soi allekirjoittaneen stereoissa tasavertaisena monen muun (britti)bändin kanssa. Freddien kuolema taisi yllättää minut, vaikka olihan herran terveydentilasta liikkeellä kaikenlaisia huhuja. Tosin olin silloin (1991) armeijassa, internettiä ei vielä ollut joten "sureminen" taisi jäädä siihen, että pistin jonkun Queen levyn soimaan ja nostin pullollisen olutta Freddien muistolle.

Tämä siis taustaksi sille, kun lähdin katsomaan kriitikoiden arvostelemaa, mutta yleisön rakastamaa(?) Queen elokuvaa. Suurin odotuksin, koska kuitenkin tärkeä bändi minulle ja voi pojat sitä ääntä.

Poistun teatterista hämmentyneenä. Minua ei häiritse se, että biisejä esitetään väärässä järjestyksessä. Eikä sekään, että ekat levyt (ja itseasiassa useimmat) ohitetaan tuosta vaan, ja kohta ollaankin jo tekemässä leffan nimikappaletta. Sekään ei häiritse, että säveltämisen tuskaa ei bändillä tunnu olleen, biisit vain putoavat heidän syliinsä. Sekin vielä menee jotenkin läpi suodattimien, että siihen Live AID päivään on kasattu hirveästi draamaa ja tapahtumia ... ja ja ja ...

Oikeasti, tuo Live AID juttu oli se joka kaatoi minun kupin. Kun se ei kerran mennyt niin. Olin jo ihmetellyt aikaisemmin, että "hitsi, huonosti minä Queen historiani tunnen kun tuollaisesta välirikosta mitään tiennyt". No en tiennyt en, kun se on keksitty juttu. Ja ei Freddie ei todellakaan kertonut bändikavereilleen taudistaan viikkoa ennen Live AID keikkaa, vaan vasta vuosia myöhemmin. Niin joo ja ei se Freddien liittyminen bändiin alunperinkään mennyt kuin leffassa se kerrotaan.

En minä dokumenttia mennyt katsomaan, mutta jos filmissä on noin suuria vapauksia tapahtumien suhteen, niin voiko siihen hitto soikoon luottaa missään kohtaa? Buukattiinko Queen Live AID keikalle vasta ns. jälkikäteen? Tapasiko Freddie kumppaninsa Jim Huttonin kuten leffassa kuvataan, (tuskin, kun mies oli kampaaja ja leffassa tarjoilija)?

Eniten ehkä nyppii se, miten Freddie kuvataan bilettäjähomona, joka sulkeutuu kultaiseen häkkiin, jossa häntä käytetään taloudellisesti hyväksi, ajautuu riitoihin bändin kanssa, ja etääntyy kaikista hänestä välittävistä ihmisistä. Homot ovat pahasta, siitä touhusta saa vain hivin ja menettää kamunsa. Voi luoja, ja tällä pökäleellä on elossa olevien Queen miehien siunaus? Taitaa olla herroilla luurankoja kaapissa, joita eivät halua vielä ihmisten ilmoille. Jäädään sitten odottamaan elämänkertoja kirjojen muodossa, eiköhän se totuus sieltä paljastu.

Se lopun Live AID keikka on kyllä tehty niin hienosti, että huh-huh. Marek on ulkoisesti melkoinen kukkakeppi jos vertaa Freddieen, mutta kopioi kaikki miehen lavamaneerit niin hienosti, että melkein luulee katsovansa oikeaa Queen yhtyeen vetäisyä. Musiikki toki tulee nauhalta.

Musiikki rokkaa, yksittäiset elokuvan kohtaukset rokkaavat, Malik loistaa, mutta tarinan "faktat" ovat niin perseestä (+ asenne ja tietyn asian korostaminen), että en tiedä mitä tästä pitäisi olla mieltä.

Mike Myers levy-yhtiön (keksittynä - syvä huokaisu) tyhmänä pomona on kyllä mainio ja viittaus Waynes World elokuvaan on niin loistava, että nauroin ääneen. Kaikkihan sen huomasivat? Right?

(He hates the idea because the song is six-minutes long, operatic, and isn't the type of thing that will make teenagers headbang in their car.)

torstai 29. marraskuuta 2018

Ihmeotukset: Grindelwaldin rikokset (3D) - Kinopalatsi Kotka

Ensimmäinen oli hauska, vauhdikas ja kaikinpuolin räiskyvä. Tämä sarjan (ilmeisesti kaikkiaan 5 leffaa tulossa) toinen osa, ei ole.

Maailma on se sama, mikä on miljoonille lukijoille tullut tutuksi Harry Potter kirjojen, ja elokuvien kautta. Nämä vain sijoittuvat aikaan ennen Potteria, ja kai (en ole tarkistanut) näissä selitetään/pohjustetaan muutenkin niitä tapahtumia, mistä ne Potterit sitten lähtevät liikkeelle.

Niin, se hauskuus. Sitä on alussa, mutta sitten leffa sukeltaa äkkiä ja pyytämättä ns. syviin vesiin. Velhomaailmassa kaikki on menossa kohti sitä itseään, joten kyllä tuon jotenkin ymmärtää, mutta silti olisin kaivannut sitä ensimmäisen osan huumoria enemmän. Toinen juttu on se, että aika montaa juonenpätkää seurataan yhtä aikaa. Sekavaa ja toivottavasti tämä paketti saadaan nippuun, eikä se ainakaan leviä lisää seuraavassa osassa.

Alkaa hauskasti, mutta vakavoituu sitten todella nopeasti ja oikeastaan koko leffa pohjustaa seuraavaa osaa. Jos tykkää pongailla juttuja, joita tulee myöhemmin HP leffoissa vastaan, niin siihen tämä on oikein mainio harjoitus.  Kuten esim. viisastenkivi, no nyt ma spoilasin. Sorry.

Johnny Deppin palkkaaminen tähän leffan sai kai aikaiseksi jonkinlaisen myrskyn johonkin kuplaan, mutta ihan sama minulle. Johnny tekee perusvarman, ja (minusta) oikeastaan aika tylsänkin suorituksen. Ehkä hän pääsee jatkossa enemmän irti, kunhan nyt ei ihan merirosvoksi pistä koko hommaa.

Komea katsoa, ehkä piikkuriikkisen liian pitkä, mutta ihan jees viihdettä. Löytää varmaankin tiensä myös omaan hyllyyn, sitten joskus, mutta vasta ale-laarista.


Johnny English iskee jälleen - Trio 123 Kotka - VIP sali

Nappulat mukaan alibiksi, ja nenä kohti leffateatteria. En ole lukenut yhden ainoaa arvostelua, koska tiedän niiden sisällön etukäteen. Eihän tästä kukaan arvonsa tunteva(?) kriitikko voi pitää joten miksi murehtia mokomaa etukäteen?

Okei, myönnetään, että olen skeptinen, koska olen nähnyt ne kaksi aikaisempaa sarjan elokuvaa, ja eivät ne varsinaisesti mitään komedian riemuvoittoja ole. Tämänkin leffan Atkinson on tainnut, pahojen kielien mukaan, tehdä vain siksi, että herran rahankäyttö/taloudenhoito ... no, sitä ei ole. Jonnekin mies on onnistunut hassaamaan ansaitsemansa miljoonat, ja siksi joutuu palaamaan tähän hahmoon. Ei ehkä paras motivaattori elokuvan tekemiseksi.

Mitäs tuosta, filkka pyörimään ja naapurituolissa joku on mukana alkumetreiltä lähtien, ja pojatkin tuntuvat viihtyvän. Itse lämpenen vitseille hieman hitaammin, varsinkin kun joitakin niistä alleviivataan pitkään ja perusteellisesti. Sitten minäkin pääsen tunnelmaan kiinni, ja annan mennä. Ei tämä virheitä pongailemalla ainakaan parane, joten nautitaan nyt sitten.

Ihan oli hauska, joskin kertakäyttöinen, komedia. Ei tällä palkintoja voiteta, mutta viihdytti sen vajaat kaksi tuntia, joten saakoot nyt synninpäästön. Lisäksi upposi 10v jäbään ihan kympillä, joten ehkä olen muutenkin jo liian vanha näihin leffoihin? Se 14v tykkäsi kanssa, mutta pienin varauksin, eli eiköhän se optimaalisin katsojan ikä tullut haarukoitua tuossa samalla.


Big Bang Theory - Seasons 10 & 11 - DVD ihan omasta hyllystä

Joskus tämä sarja oli raikas tuulahdus, ja parasta komediaa, mitä juuri silloin tehtiin. Se oli silloin se. Kyllähän näiden hahmojen touhuista saa vieläkin irtovitsejä, mutta ei irtoa enää samalla tavalla, kuin "silloin joskus".

Sarjakuvakauppiaan hahmo (Stuart) kokee (onneksi) onnistumisia ja kehittyy hieman, siinä missä muiden hahmojen meno on suurinpiirtein ennallaan. Ehkä ihan hänen stoorinsa takia "haluan" vielä sen yhden kauden. Varsinkin, kun Stuarttia saattoi vihdoinkin lykästää myös naisrintamalla. Toivottavasti myös tekijät hokaavat tämän kulman.

En tiedä onko niitä jatkoja oikeasti suunniteltu, mutta kausi jää semmoiseen kohtaan, että arvatenkin yksi kausi on vielä tulossa (ainakin). Sovitaanko niin, että se on semmoinen, että saa nauraa maha kipeänä ja sitten voidaan heittää (haikeat?) jäähyväiset tälle porukalle? It was a good run, kuten jenkit sanoisivat, mutta aikaansa kutakin.





Marvel's Daredevil - kaudet 1-3 - Netflix

Supersankarit, pah ja pöh (poislukien Batman) ovat aina siinä kintaalla, että jaksanko innostua vaiko en. Kyllähän niiden parissa viihtyy, mutta eipä tuo minua kauheasti hätkäytä, jos joku niistä loppuisi ilmestymästä kokonaan (sarjakuva), tai uusia leffoja ei enää tehtäisi.

Tämä siis taustaksi, kun kerron miten löysin tämän sarjan: Twitteristä. Siellä oma keinotekoinen somekuplani alkoi pörisemään, kun kolmas kausi tärähti suoratoistopalveluun. Yleensä samalla vielä siteerattiin isoa kirjaa, joka ei tosiaankaan kuulu minun lukemistooni, mutta kyllähän sieltä irtoaa komeankuuloisia one-linereita. Päätin ottaa selvää ... asiasta.

Kun en tiedä hahmon taustoja, niin ensimmäinen kausi menee lähinnä ihmetellessä. Haen lisätietoja netin kautta. Suomenkielisen Wikipedian artikkeli aiheesta on muuten niin kömpelö, että on jo lähes hellyyttävä. Vastaavasti eng-kielinen vastineensa on niin perusteellinen, että mieli tekisi huutaa "Nörtti! Hanki elämä!", mutta maltan mieleni. Pääsen jotenkuten kärryille, ja tajuan, että ensimmäinen kausi (loogisesti) pohjustaa hahmon kehitystä ja hyvä niin, koska eihän tästä muuten varmaan mitään tajuaisi. En tiedä (enkä viitsi selvittää) onko sarjan pahis Wilson Fisk keksitty vain tätä sarjaa varten, vai onko hän mukana sarjakuvassakin. Hän kuitenkin on lopulta koko touhun primus motor. Kunnon pahis, pukeutuu valkoiseen ja ei kaihda keinoja saavuttaakseen tavoitteensa. Joka sitten ensimmäisen kauden päätteeksi päätyy tiilenpäitä lukemaan. Eka kausi; ihan jees lämmittelyä, mutta ilman Wilsonia .... plääh.

Tämä onkin sitten toisen kauden ehkä pahin kompastuskivi. Fisk on linnassa, eikä hänelle suoda ruutuaikaa kuin muutamassa jaksossa, höh. Ei lähde, ei vaikka kuinka mennään pitkin poikin Nykiä ja ollaan siitä huolissaan. Tuleehan siitä tietysti rokkii, rollii ja rokettirollii, kun toinen Marvel-hahmo Punisher astuu kuvioihin ja hahmot ovat tietysti heti törmäyskurssilla. Toinen on jonkinsortin pasifitsi ja se toinen ... no ei ole. Kaikki Punisherinsa tuntevat, että äijää kaatuu, sekä se kuuluisa tanner tömisee, kun tämä hahmo pistää ranttaliksi. Ja jos joku jää henkiin Punisherin käsissä, se on joko kiireessä tapahtunut vahinko (joka taatusti paikataan myöhemmin), tai herra haluaa lähettää viestin. Paljon viittauksia ja vihjauksia tulevaan superpahaan, romanssintynkiä, mutta ei tää ny oikein lähtenyt. Se Elektrakin pistetään odottamaan aikoja parempia. Tuliko siitä muuten nyt sitten pahis?

Kolmannella kaudella Wilson Fisk tekee paluun, ja millaisen. Äijä on kuin kaiken edeltään tuhoava luonnonvoima, mihin mikään ei pysty, ei edes Daredevil. DD joutuu todella ahtaalle, kunnnes se akilleen kantapää löytyy (ette ikinä arvaa mikä se on? Alkaa n-kirjaimella), ja äijä saadaan tiilenpäitä lukemaan uudemman kerran. Sarjan nimi saattaa olla Daredevil, mutta kyllä Wilson Fisk oli minulle se syy, miksi ahmin kolmannen kauden.

Vaikka tässä sarjassa katolinen kirkko onkin jonkinlaisessa roolissa, niin en kyllä sarjan katsottuani ymmärrä niitä raamatun lainauksia, millä tätä hypetettiin. DD ei niitä viljele, eikä kukaan muukaan hahmoista. Ehkä niitä käytetään enemmän siinä sarjakuvassa? Mene ja tiedä. Luen, jos sattuu kohdalle, mutta en lähde vartavasten metsästämään.

Ihan oli hyvää viihdettä. En jää odottamaan jatkoa jalat ristissä, mutta taatusti katson sen, kun joskus tulee tarjolle.


The Lizzie Borden Chronicles - Netflix

Ei mitään muistikuvaa koska olin lisännyt tämän Netflixin omalle listalle, mutta sieltä se pomppasi yksi ilta silmille. Hieman ihmettelen, kun en nyt ole mikään länkkäreiden suurkuluttaja, ja kuvaston perusteella tämä on semmoinen. No, Red Dead Redemption 2 hinnan putoamista odotellessa, katsotaan pois ja voihan sen jättää kesken jos ei lähde. Se kaikkien aikojen paras western-sarja on muuten edelleen Deadwood. Joka muuta väittää ei tiedä mistä puhuu.

Ilmeisesti tämä Lizzie Borden oli ihan oikea henkilö, mutta itse kuulin hänestä ensimmäisen kerran tämän sarjan myötä. Häntä kai aikoinaan syytettiin vanhempiensa murhaamisesta kirveellä, mutta ei tuomittu. Siihen ne yhtymäkohdat todellisuuteen tämän sarjan kohdalla sitten jäävätkin.

Sarjan Lizzie on kaunis, mutta kylmäverinen tappaja, joka hymyilee "kuka minäkö?"-hymyään samalla, kun viiltää toiselta kurkun auki. Alussa homma pysyy vielä jotenkin hanskassa, ja katsoja pysyy Lizzien puolella. Hänhän vain suojelee itseään, ja siskoaan, mutta sitten homma lähtee ihan käsistä ja laukalle. Lizzie ei kummoista syytä tarvitse pistääkseen toisen kylmäksi, ja huomaan (melkein) huutavani televisiolle: "Ei Lizzie! EI!", kun neiti pistää hyrskyn myrskyn ja kalmoja syntyy.

En spoilaa sisältöä enempiä, mutta sen verran jää loppu roikkumaan ja sopivasti auki, että emme välttämättä tavanneet tätä hahmoa viimeisen kerran.

Suositellaan, kaikesta aivottomuudestaan huolimatta. Jännitysmomentti oli usein lähinnä siinä, että millaisen (brutaalin) tavan Lizzie tällä kertaa keksii listiä toinen. Sen voin spoilata, että elämästä ei tosiaankaan selviä hengissä, ainakaan jos tämä neiti asuu naapurissasi.


Mirkka Lappalainen: Maailman painavin raha

Olen taatusti lukenut Lappalaisen muitakin kirjoja, mutta juuri nyt en saa yhdenkään muun nimeä mieleeni, enkä jaksa (viitsi) raahata takapuoltani kirjahyllylle. Lunttaan siis googlesta ja heti muistan lukeneeni hänen tuotannostaan viimeksi "Jumalan vihan ruoskan", josta taisin pitää paljonkin. Sen raskaasta aiheesta huolimatta.

Nyt kuitenkin sain valmiiksi hänen essee-kokoelmansa, ja vaikka sen lukemiseen menikin kohtuuttoman pitkä aika niin se ei millään muotoa ole kirjan vika. Syy löytyy peilistä: ei pitäisi lukea niin montaa kirjaa yhtäaikaa. Nyt sain kuitenkin "urakan" valmiiksi ja kyllähän Lappalainen edelleen pysyy minun lempi-historioitsijoiden joukossa.

Tähän kirjaan on kasattu pieniä juttuja sieltä sun täältä. Lappalainen kertoo aikalaisten tavoista, jotka äkkiseltään vaikuttavat nykyihmisen vinkkelistä aivan käsittämättömilta. Sitten tulee selitys, ja asia vaikuttaa ainakin hieman järkevämmältä. En tiedä kuinka monta tuntia Lappalainen on viettänyt lukemassa pölyisiä arkistoja, kaivaen sieltä meille jonkin tarinan hämmästeltäväksi, mutta arvostan suuresti. Ilman tätä kirjaa nämä tarinat olivat varmaankin hautautuneet, jos nyt eivät ikuisiksi ajoiksi, niin ehkä vielä hyvinkin pitkäksi aikaa sinne arkistoon.

Historia tulee eläväksi, se koskettaa ja naurattaa. Voiko kirjaa vielä enempää kehua? Hyvä oli, ja seuraavaksi sitten lisää Lappalaista lukuun. Hyllyssä näyttäisi olevan ainakin "Pohjolan Leijona" odottamassa lukemistaan.


Roger Waters, Areena, Helsinki 21.8.2018

Niin joo, minäkin olin täällä \o/ unohtunut vain keulia asian kanssa.

Pink Floyd kuuluu kestosuosikkeihini: Wish You Were Here, The Wall ja Dark Side Of The Moon, siinäpä olisi minun autionsaaren levyjä. Niin ja mausteeksi sieltä alkupään levyiltä jotain härömpää settiä (esim. Astronomy Domine), sekä tietysti "Animals".

Kun herra kävi edellisen kerran suomessa "The Wall" spektaakkelinsa kanssa olin siellä, ja olihan se aikamoista, joten odotukset olivat korkealla. Kun PF ei kerran enää kierrä, ja David taitaa hänkin olla eläköitymistä vailla valmis, niin onhan se hienoa, että edes tämä herra jaksaa painaa ja kiertää.

Neljää biisiä lukuunottamatta koko setti on täynnä Pink Floyd klassikoita. Toinen hitti seuraa toista, ja meno laimenee vain herran soolotuotannon kohdalla. Jotkut osaavat näköjään nekin (ulkoa), mutta minua ne eivät liikuta mihinkään suuntaan, sorry. Ehkä olen hieman kriittinen, mutta herra on itse sen riman sinne hilannut.

Enkä edes muista koska olen viimeksi ollut kantaaottavalla keikalla. Lapsikuoro, resist! ja tämä on vasta alkua. Hallin kattoon ilmestyy SE voimalaitos, suoraan Animals levyn kannesta, ja sitten saa Trump kyytiä (ja muutama muukin poliitikko). Dogs/Pigs (Three Different Ones) tulee antaumuksella, ja pitkään, progee. Leijuva sika ilmestyy taas riemuksemme, ja jos jollekin on vielä jäänyt epäselväksi mitä mieltä herra Waters on eräästä poliitikosta seinälle heijastetaan vielä varmuuden vuoksi selvällä suomen kielellä biisin päätteeksi: "Trump on sika!".

Oho, mutta virkistävää kaiken tämän nykyajan mielensäpahoittamisen keskellä. Saattoi olla joillekin liian hapokasta, mutta minua tämä ei hätkäytä. Olen seurannut miehen lausuntoja ja ns. yllätyksiä ei pääse tulemaan. Minä olen täällä musiikin takia, ja kun saarnakin jää aika lyhyeksi, niin ei pääse latistamaan tunnelmaa.

Olihan keikka, ja tervetuloa uudelleen. Ensikerralla voisit jättää ne soolo-uran biisit kokonaan narikkaan, eikös vaan?







Ultra Bra - Sokeana Hetkenä (WSOY) eKirja

Ollut hieman verkkaista allekirjoittaneen lukuhommat viimeaikoina. Toki, jos työn alla on yhtäaikaa 4-8 kirjaa, niin eihän ne oikeasti edisty mihinkään. Matkalla töistä kotiin Radio-Rock tuuppaa ulos jotain hevirock-mättöä. jonka olen kuullut ties kuinka monta kertaa. Kynnys ylittyy, ja vaihdan kanavaa. Ehdin juuri kuulemaan "Haikaran" viimeiset sävelet, ja biisi jää soimaan päähän. Himassa pistän juutuubista tulemaan Ultra-Bra ja omat suosikkini 1) Villiviini 2) Vesireittejä ja 3) Pärnu, niiden soidessa muistan, että "hitsi, minullahan on kai se niiden stoorin kertova kirja, jossain ... ladattavissa". Jotenkin onnistuin aikaisemmin koheltamaan itselleni ilmaiskappaleen Elisan Latauspalvelusta (siis asiakastuen avustuksella), joten varmistamaan asia ja kohta onkin kirja ladattu läppäriin.

Tarkoitus ei ole alkaa lukemaan sitä, selvitän vain onko läppärissäni sen lukemiseen soveltuvaa ohjelmaa. Kappas, semmoinen löytyy (Sumatra PDF) ja aukeaa hienosti koko aukeaman suuruudelta. Hitsi, tämähän on miellyttävä lukea tästä näin, ja päätän lukea johdannon. Varttituntia ennen PSG - Liverpool pelin alkamista tajuan, että koko kirja on luettu. Toki välillä olen pistänyt juutuubista pyörimään asiaankuuluvaa taustamusiikkia, ja sauna aiheutti pienen katkon lukuhommiin, mutta oho ... melkein 400 sivuinen kirja yhdellä kiskaisulla. Kertonee ainakin sen, että 1) aihe kiinnosti minua 2) tarina kulki = hyvin kirjoitettu. Tarina etenee hyvinkin isoilla vedoilla välillä, mutta eiköhän ne olennaiset tapahtumat ja käänteet tule kerrottua.

Sitä en tiedä olisiko tämä ollut Finlandian arvoinen tietokirja, mutta jos Ultra Bra:n tarina vähääkään kiinnostaa, tämä on ns. "must"-luettavaa. Tiedän, että bändi jakaa mielipiteet hyvinkin vahvasti, mutta semmoista se elämä on.



Ei, en nähnyt heitä livenä. En edes näillä paluukeikoilla, jotka todennäköisesti olivat ne vihonviimeiset mahdollisuudet.

maanantai 12. marraskuuta 2018

Buenos Dias kirvesvartta - Juha Vuorinen

Juha Vuorinen kirjoittaa ihan omannäköisiä ja makuisia kirjoja. Tämä viimeisin on jo kymmenes hyväntekeväisyyspokkari. Tällä kertaa ei tainnut mennä euroja kenellekään, mutta jokainen vuonna 2018 palvelukseen astunut sai kirjan luettavakseen. Kannatettava idea, koska minunkin tuttavapiirissä on parikin henkilöä, jotka eivät oman ilmoituksensa mukaan ole koskaan lukeneet yhtään kirjaa. Jos siis unohdetaan ne mitä oli koulussa pakko lukea. Hämmentävä ajatus, mutta jos tämän kirjan myötä joku varusmiespalvelusta suorittava saadaan tarttumaan toiseenkin kirjaan, niin mahtavaa, koska lukeminen oikeasti kannattaa. Lue enemmän, luule vähemmän, vai miten se nyt meni.

Sisältö on taattua Vuorista. Perheen oman arkielämän kummallisuuksien ja tapahtumien hieromista naamaan, sekä tietysti välillä kommentoidaan maailman tapahtumia. Milloin tuttavapiirin iskä paljastuu mafiosoksi, milloin pitäisi vetää nimi alle espanjankielisiin sopimuksiin, tietämättä mitä niissä papereissa lukee, kun ei osaa kieltä jne.

Tämä on kirjana juuri sopivaa iltalukemista, koska tarinat ovat lyhyitä. Yllättävän pitkään tämän kanssa kuitenkin meni, mutta se johtui varmaankin kahdesta(kin) asiasta:
- jos hukkaat kirjan pariksi kuukaudeksi, niin sen lukeminen väkisinkin viivästyy.
- jos sinulla on näitä lyhyitä tarinoita sisältäviä kirjoja kesken yhtä-aikaa viisi, niin eihän niistä mikään edisty maaliin asti.

Tämän sain maaliin, ja jos Vuorinen uppoaa, niin tästä taas fiksi, jolla pitäisi sitten jaksaa jonkin aikaa. Viimeisillä sivuilla nimittäin paljastuu, että lyhäreitä ei ole tulossa nyt vähään aikaan. Herra keskittyy uuden romaanin kirjoittamiseen, ja nyt pitää vain olla peukut pystyssä, että se on uusi Kristian-kirja.

En uskalla edes toivoa, että "saksalaisen erotiikan asiantuntija" Mikael saisi oman kirjansa. Se olisi kyllä aika huikeaa.


lauantai 3. marraskuuta 2018

Frankenstein Chronicles 1. kausi (Netflix)

Lontooseen sijoittuva historiallinen rikos/kauhu-sarja? Yes, count me in, ja eikun katseluun.

Vuosi on 1827, ja tapahtumapaikka Lontoo. Ne ketkä osaavat historiansa tietävät, että Viktoriaaninen aikakausi saattaa nykyään vaikuttaa romanttiselta, mutta oikeasti meno oli kaikkea muuta. Lontoo oli silloin likainen, väkivaltainen ja ennen kaikkea kylmä paikka (ainakin talvella). Huomaan riemastuvani pienen pienistä yksityiskohdista. Sellaisista, että henkilöiden hengitys huuruaa, vaikka oltaisiin sisätiloissa. Senaikainen brittitalo (ja vähän samaa vikaa vielä nykyäänkin) piti tuulen ja sateen ulkona, mutta ei lämpöä sisällä. Ensimmäinen kerta, kun huomaan minkään sarjan toteuttaneen tätä yksityiskohtaa.

Historiallinen tarkkuus lienee siis ns. kohdillaan. Mitenkäs ne muut asiat sitten? Näyttelijät osaavat hommansa, melko nimekästä kaartia, joten tuskin tulee yllätyksenä. Kuten sarjan nimikin sanoo, niin juonessa on yhtymäkohtia klassikkokauhukirjaan, mutta tämä ei ole suora uusversio siitä.

Minusta, tarinankerronta oli vähän liiankin verkkaista, mutta kyllähän tämän katsoi. Tiedä niistä kauhuelementeistä, mutta myönnän lopun koukun olleen yllätys ja ns. potku munille. Enpäs nähnyt tuon tulevan. Eli ihan hyvää viihdettä, mutta jostain syystä kakkoskauden katsomisen aloittaminenkin odotuttaa itseään. Vaikka sen saisi parilla kaukosäätimen klikkauksella rullaamaan.


Valerian Shingouzlooz inc. (sarjakuva)

Herroja Cristin ja Mézières ei Valerian sarjakuvien tekeminen enää kiinnosta. Tai ehkä kiinnostaisi, mutta ikää alkaa herroilla olemaan jo sen verran, että viettävät hyvin ansaittuja eläkepäiviä. On aika antaa uusille tekijöille mahdollisuus näyttää kyntensä, toki em. herrojen tarkkailussa. Kuten kansikin sen sanoo: "By Lupano (tarina) and Lauffray (kuvat) in the style of Christin and Mézières".

Sama suomeksi: tehkää vaan uusi Valerian tarina, kunhan se näyttää siltä, kuin alkuperäinen kaksikko olisi tehnyt sen. Minua tämä lähestymistapa ei haittaa pätkän vertaa, koska tämä albumi on upean näköinen. Piirrosjälki on aivan huikeaa, ja tarinakin kulkee ihan sulavasti. Juonesta ei oikein voi mitään paljastaa ilman, että niin ... paljastaisi juonta. Lopun koukkukin saa naurun pintaan, eli huumoria ei ole unohdettu. Taas mennään pitkin ja poikin galaksia, ja sivussa pelastetaan maapallo, tai melkein, tai jotain ... lukekaa itse. Ehkä tämä jossain vaiheessa tulee suomeksikin, mutta ainakaan vielä ei ole käännöstä näkynyt.

Lisää! Kansa (tai ainakin minä) haluaa lisää!

Kuvanäytteet enimmäkseen ranskaksi, koska en jaksanut ottaa omasta kopiosta kuvia. Englanniksi kuitenkin luin. Ranskaa osaa kahden sanan verran, ja toinen niistä ei ole painokelpoinen.




tiistai 10. heinäkuuta 2018

Ihmenainen - todellinen amatsoni

Leffa oli ihan OK, joten piti ottaa tämä mukaan kaupasta ja lukuun. En tiedä kumpi oli ensin, mutta jos pitää veikata, niin laittaisin rahani sarjakuvan puolesta likoon.

Minua ärsyttää supersankarisarjakuvissa ehkä eniten niiden luonnoton (tietokone)väritys, ja liikaan kikkailuun sortuva taitto. Levotonta ja sekavaa. Tässä sarjakuvassa ei moisesta tarvitse kärsiä. Tämä on nimittäin kaunista luettavaa. Välillä on kuin katselisi historian kirjan seinämaalauksia. Syykin on hyvin selvä, tämä on väritetty/maalattu käyttäen vesivärejä. Jos on nähnyt elokuvan, niin juoni ei tuo isoja yllätyksiä. Tässä siis käydään läpi Ihmenaisen syntyhistoria, miten hänestä tuli mikä hänestä nyt sitten tuli, ja ihan hyvää viihdettä tämä on, kuten se leffakin.

Tämä taisi olla ensimmäinen Wonderwoman julkaisu suomeksi? Jenkeissähän WW on iso stara, toisin kuin näillä seuduilla, mutta toivottavasti tämä ei jää ainokaiseksi julkaisuksi. Tarina jää (ainakin leffaan verrattuna) pahasti kesken, ja kyllä näin kaunista jälkeä katsoisi mielellään lisääkin.


TAU - Netflix

Ookei, että semmoinen Sci-Fi(?) elokuva tälläkertaa. Mitähän tästä nyt osaisi sanoa?

Tässähän siis nuori nainen kaapataan hullun tiedemiehen taloon koekaniiniksi, parin muun kanssa. Sitten alkaakin selviytymistaistelu, joka ei ole ihan niin vauhdikas, kuin mitä aluksi oletin. Alkuasetelma on ainakin ns. kohdillaan, mutta sitten meneekin pieleen niin, että rymisee.

Olen ehkä hieman kriittinen mitä tulee elokuvissa kuvattuihin tietokoneisiin yms. vaikka saahan niistä useinmiten hyvät naurut, jos ei muuta. Tämän leffan keskiössä on AI (eli keinoäly), joka on vedetty niin tappiin, että ei tiedä itkeäkö vaiko nauraa. Varsinainen Siri joka on pumpattu täyteen strereoideja, ja niin epäuskottava, että HAL vaikuttaa tämän rinnalla jo ihan mahdolliselta.

No niin siis, meillä on (blondi) nainen pulassa, hullun tiedemiehen armoilla. Tiedemies jättää blondin aina päiväksi keinoälyn kanssa kahden ratkomaan tehtäviä, kun itse häipyy jonnekin, varmaan konttorille töihin (oikeesti, aaaarg). Nainen sitten ystävystyy (aaaarg) pikkuhiljaa tämän keinoälyn kanssa ja alkaa juonia ulospääsyä talosta, jossa on vankina. Kun juoni paljastuu hullu tiedemies kiduttaa tätä kienoälyä (aaargh), kaukosäätimellä (aaaargh), joka tuhoaa keinoälyn muistia aina kun sitä käyttää (hinkkaa ranteita auki voiveitsellä). Että semmoinen paketti tälläkertaa. Lässähtää sillai niinkuin joka kohdasta, ja totaalisesti. Ei jännitä, ei oikein viihdytä ja vaikka Scifiä muka onkin, niin joku tolkku nyt pitäisi olla juonen aukoillakin.

Toivottavasti Gary Oldmanin palkkashekki oli edes kunnossa, kun kerran erehtyi antamaan äänensä tälle keinoälyttömyydelle. Mikään muu tässä pökäleessä ei sitten olekaan kunnossa.


IT-porukka, kaudet 1-3 - Netflix

YLE näytti tätä sarjaa aikoinaan, mutta onnistui piilottamaan sen niin hyvin, että harva sitä löysi. Riemu oli sitäkin suurempi, kun tämä tuli Netflix valikoimissa vastaan. Teoriassa tämä siis kertoo isohkon yrityksen mikrotuesta, mutta aika vähän tässä loppupelissä touhutaan tietokoneiden kanssa.

Kavereiden nörttitausta on mukana lähinnä kai siksi, että voidaan huoletta(?) kuvata nämä veijarit täysin sosiaalisesti kykenemättömiksi. Sellainen katastrofista toiseen rymistelevä kaksikko, joka kuitenkin lopussa aina jotenkin selviytyy kuiville. Pomokin on pistetty stereotypiana tappiin. Naishenkilö joka ei mitään tietokoneista ymmärrä, mutta kun riittävästi vedättää haastattelussa, niin tietysti kohtalona on joutuna tietokonehommiin. Vetämään kahdesta(?) henkilöstä koostuvaa IT-osastoa (+ Raymond, joka häviää sitten jonnekin), joten pomo/alainen-suhdeluku on ainakin kohdillaan.

Sitten rymistellään ja hauskaa on. Oikeasti. Johtunee tietysti osittain mainioista näyttelijöistä, mutta onhan tässä paljon oivaltavia juttua ja absurdia huumoria. Kyllä britit osaavat.


perjantai 11. toukokuuta 2018

Operation Odessa - NetFlix

Eeeee, ei voi olla totta? Ei voi mitenkään pitää paikkansa? Tuossa siis ensimmäiset reaktiot tähän dokkariin. Voisiko kukaan käsikirjoittaja oikeasti edes keksiä tämmöistä juonta? Okei, olet huumeparoni, jolla on rahaa jo enemmän kuin tarpeeksi, mutta lisää pitäisi saada. Sitähän saa salakuljettamalla kamaa jenkkeihin, mutta (pien)lentokoneellinen on loppupelissä aika pieni määrä. Mitäpä keksittäisiin?

No, Neuvostoliitto kaatuu sopivasti ja sieltähän saa vaikka mitä. Kuten esimerkiksi järeitä sotilaskäyttöön tarkoitettuja helikoptereita. No joo, maksaahan ne, mutta hitsi kun yhteen mahtuu paljon kamaa kerralla.

Mitä sitten kun sekään ei enää riitä? Jumbojetti on hidas ja näkyy mokoma tutkassakin hyvin. Liian helppo saalis tyhmille poliiseille, jotka yrittävät sotkea meidän bisnekset.

Sitten joku saa älynväläyksen: hommataan oma sukellusvene! Eikös niillä neukuilla ole semmoisiakin? Kai niistä nyt yksi joutaa meille? Ja eikun selvittämään asiaa. Pari tiedustelua, ja jep kyllä vaan. Sukellusvene järjestyy. Haluatteko sen ohjuksilla, vai ilman?

Aikamoinen dokkari. Saatte ihan itse katsoa saivatko huumeparonit sukellusveneen lopulta käyttöönsä, vaiko eivät. Sanattomaksi veti.


Hitlerin teräspeto - Netflix

Kaikkein pahimmasta jätkästä löytyy dokumentti jos toinenkin. Näköjään myös NetFlixin uumenista, mutta ei se mitään, koska tässä(kin) tuntuu olevan uusi tulokulma, eli junat.

Olen aikaisemminkin maininnut, että olen keskittynyt WW2 "opinnoissani" lähinnä suuriin linjoihin, ja niihin isoimpiin rähinoihin ja käännekohtiin. En tosiaankaan tiennyt, että Aatulla oli käytössään (ja kaikilla muillakin natsijohtajilla) tämmöinen massiivinen liikkuva (panssaroitu) komentokeskus, joka oli myös oikeasti todella kovassa käytössä.

Sen tiesin entuudestaan miten älytön logistiikka koko höyryveturiliikenne on kaikkiaan ollut, että sieltä ei tullut yllätyksiä. Sopii lähteä tutkimaan mitä on aikoinaan tarvittu, että on saatu yksi höyryveturi kulkemaan halki Euroopan. Sana joka tulee sen kurssin jälkeen mieleen, on lähinnä "järjetöntä". Kyllä vaan sähkölokomotiivi on hieno keksintö.

Natsit pistivät homman omalta osaltaan täysin överiksi, vai mitä voi sanoa esimerkiksi siitä, että rakensivat Aatun ja Mussolinin tapaamisia varten pommisuojan, johon mahtui ajamaan sisään koko hemmetin junan? Kaksin kappalein, koska pitihän kaverinkin juna saada tarvittaessa suojaan. Miettikää: kaksi melkein puolen kilometrin pituista keinotekoista tunnelia. Teräsbetonirakennelmat, joita käytettiin tasan kaksi kertaa. Kyllä tuli käyttötunnille hintaa, huh-huh.

Mielenkiintoinen dokkari, joka valoittaa yhtä pientä, mutta tärkeää osaa Aatun touhuista.


Revolt - Netflix

Avaruuden pörriäiset ovat täällä, ja ne jyrää meidät! Eikun odotas, ehkä yksi kaveri voisi sittenkin, pienellä avustuksella, pysäyttää koko ylivoimaisen alien-armeijan. Että semmoinen juoni. Ei voi ainakaan liiasta omaperäisyydestä syyttää.

Toteutus on OK, juoni ennalta-arvattava ja eipä sitten muuta. Jännitys tuli lähinnä siitä, että kuka side-kick potkaisee seuraavaksi tyhjää.

Rise up and Revolt! Joopa joo, minä nousen kohta kapinaan keskinkertaisia SciFi-leffoja vastaan.


Alus 9

No nyt on parhautta, ja paras Sci-fi leffa ikinä! No, ei ... juksasin.

Ollut niin pitkä tauko näiden kirjoituksien kanssa, että piti katsoa Netflix historiasta mitä kaikkea olen ehtinyt sieltä mulkoilemaan. Kun näin tämän titlen, niin ei tosiaankaan soinut mikään kello, että mikä ihmeen Alus 9?

Joopa, tämä perustui samaan ideaan, josta toinen tiimi sai aikaiseksi kokonaisen sarjan. Tosin pienemmässä muodossa, mutta kuitenkin. Olen sen sarjan täällä joskus runt... arvostellut, ja sen toteutus oli paljon parempi.

Plussaa siitä, että tulee espanjakieliseltä alueelta, ja kiitos, että NetFlix nostaa näitä esiin. Espanjaa puhuvaa jengiä on paljon, ja jos tämä on parasta mitä saavat aikaiseksi, niin ihmettelen suuresti.

Ei tämä nyt susihuono ollut, mutta melko samantekevä. Joka lienee pahin arvio minkä voi kuulemma elokuvalla antaa: "ihan sama".


Polkkakuningas - Netflix

Voi veljet miten tyhmiä ihmiset voivat olla? Siis oikeasti... Tämän kundin bisnes meni näin: hänellä oli iso bändi (= isot kulut), joka soitti polkkaa. Joka, vaikka miten eläisit polkkakuplassa, on kuitenkin marginaalimusiikkia. Keikkojen soittaminen oli lähestulkoon ainoa tulonlähde pienen levymyynnin lisäksi. Jos siis unohdetaan matkamuistomyymälä, joka myi jenkeissä matkamuistoja Puolasta... Ööh siis mitä? Jos minä haluan matkamuiston Puolasta, niin enköhän minä mene paikan päälle, ja ostan sen sieltä?

No, tämä kundi kuitenkin lupasi, että "investoi minuun ja saat rahoillesi 20% (parhaimmillaan) koron" ja ihmiset investoivat. Yhteensä useamman miljoonan. Ahneus on ilmeisesti suurempi voima, kuin tyhmyys. Kaveri kiitti ja kuittasi + eli makeaa elämää niin kauan, kunnes käry kävi.

Jack Black on pääosassa aiheesta tehdystä elokuvasta, joka ei ole mitään komedian riemujuhlaa, mutta kyllä tämän nyt kerran katselee. Koska leffa perustuu tositapahtumiin, niin sen katsoo lähinnä monttu auki, ja myötähäpeä tulee sitten viimeistään lopputekstien "polkka-rap" aikaan.


A Futile and Stupid Gesture - Netflix

Kyllä minä jollain tasolla olen tiennyt, että "National Lampoons" elokuvien taustalla on huumorilehti, mutta en ole pahemmin tutustunut asiaan. Ainoa jenkkien huumorilehti jonka tiedän, on MAD magazine, koska se rantautui aikoinaan suomeenkin. En tiedä miten tarkkaan tämä leffa seuraa tämän jenkkihuumorilehden tarinan oikeita vaiheita, mutta eipä sillä ole väliäkään.

Tämän parissa viihtyy, ja oman polun kulkijoille pitää aina nostaa hattua. Miksi opiskella lakimieheksi, ja mennä hyvinpalkattuun duuniin, jos voi perustaa huumorilehden ja tienata millin, tai pari? No, ihan noin helposti se ei käynyt, mutta oli kuitenkin lopputulos.

Suosionsa huipulla lehti kai onnistui suututtamaan lähestulkoon kaikki mahdolliset tasot, ja minulle se kertoo vain ja ainoastaan siitä, että huumori on ollut tarkkanäköistä, terävää ja varmaan vähän ilkeääkin. Luen, jos lehtiä sattuu tulemaan vastaan. Sehän ei enää ilmesty, vaan teki konkurssin(?) jo jokin aika sitten.

Suosittelen.


Marvel's The Punisher: Kausi 1 - Netflix

Radiokanavani on Radio-Rock, siitäkin huolimatta, että ne soittaa siellä noin kymmentä biisiä ja vanhoja klassikoita tulee harvakseltaan. Kellon voi melkeinpä laittaa oikeaan aikaan sen perusteella koska tulee joku Metallica, AC/DC, tai Iron Maiden-biisi. Vähän tylsää, saa suositella jotain classic rock/heavy kanavaa, jos joku tietää semmoisen. En mä oikein jaksa näitä nykyisiä bändejä.

Anyway, kanavan korporaatio jakaa myös suoratoistovinkkejä (MA?) aamuisin, ja niistä olen poiminut katseluun tasan nolla kappaletta. Luottamus on siis kohdillaan. Joka tapauksessa Marse kehui tätä jossain yhteydessä, ja kyllähän maustemakkaraan voi näin tärkeässä asiassa luottaa.

Punisher kuuluu Marvelin talliin, ja hänen kai pitäisi olla sitten jonkinlainen supersankari? Jos unohdetaan epäinhimillinen kyky toipua ja kestää pieksemistä, niin se oli ainoa super -ominaisuus, jonka tässä äijässä havaitsin. Ei lennä, kestä luoteja tai näe seinien läpi, eikä kukaan muukaan tee semmoisia tässä sarjassa. En ole lukenut yhtään Punisher sarjakuvaa, ja nopea googletus paljasti, että ei niitä riesaksi asti ole suomeksi edes julkaistu.

Alku on viipyilevä ja tuumaileva, suorastaan unelias. Rankaisija touhuaa omiaan, ja yrittää pysyä pois sieltä, missä tapahtuu, mutta eihän sitä hänelle tietenkään suoda. Ensimmäisissä jaksoissa on melko vähän toimintaa, kun tarinan taustoja rakennetaan, mutta kun Rankaisija lopulta pääsee vauhtiin hitaammallekin katsojalle (Hep!) selviää, mistä lempinimi oikein juontaa.

Ryminää ja räimettä, ilman turhia paineita logiikan pitävyydestä, kunnon toimintapätkä sarjan muodossa. Toiseksi viimeisessä jaksossa meno äityy niin rouheaksi, että huh-huh. Täytyy myöntää, että kun en ollut 100% varma väistääkö kamera kaikkein ällöttävimmät yksityiskohdat viime tipassa, niin minä tein väistöliikkeen, eli vilkuilin sekunnin pari muualle, kun alkoi lähteä lapasesta oikein kunnolla.

Hyvä, mutta todella väkivaltainen, varsinkin loppupuolella. Jos ei tiedä mitä se "graafinen väkivalta" oikein tarkoittaa, niin tämän katsottuasi taatusti tiedät. Ikäsuoritus on syytä ottaa tosissaan.


maanantai 23. huhtikuuta 2018

Ready Player One - Trio 123 VIP sali Kotka

Tiesin tästä tasan sen, että perustuu kirjaan, ja että Steven Spielberg ohjannut. Kamu jota yritin houkutella mukaan totesi jonkun hänen luottokriitikonsa todenneen, että: "kirja oli parempi". Tulkitsin tuon kieltäytymiseksi kutsusta ja menin katsomaan leffan vanhemman pojan kanssa, jolle taisi kolahtaa ihan kympillä.

Kaunis on, vaikka virtuaalisessa maailmassa viivytään välillä ehkä liiankin kauan. Sen tietysti ymmärtää, kun aihe nyt on mikä se on. Silti pari kertaa hiipii mieleen, että koskakohan tämä videopelianimaatio oikein loppuu?

Vauhtia ja vaarallisia tilanteita piisaa, eikä logiikan ole annettu pilata juonen kuljetusta. Pahiksien omia turvallisuusjoukkoja riittää jokaiseen kadunkulmaan, joten kun viimeisen 5min aikana tulee ensimmäinen poliiauto huudeille, niin melkein tuhahdan ääneen. Samapa tuo, ei nyt nipoteta turhasta.

Kuten jo sanoin, komea ja vauhdikas, mutta muuten muistijälki oli kovin ohut. Oma lisäarvo tulee varmaankin siitä, kun tätä joskus levyltä katsoo hidastettuna ja yrittää pongata/tunnistaa kaikki peli yms. hahmot mitä sinne on survottu. Sitä tavaraa riittää ja paljon.


torstai 19. huhtikuuta 2018

Hävitys - Netflix

No nyt on tiukkaa settiä. Sci-fi leffa, joka oli studion mielestä liian vaikea, ja siksi teatterilevitys oli kovin vaisua ja lopulta uusi koti löytyi suoratoistopalvelusta.

Kerrankin olen lukenut elokuvaan perustuvan kirjan ennen leffan näkemistä. Muistaakseni kirja oli pienehkö pettymys, ja vaikka koko trilogia on hyllyssä, jäi luku-urakka silloin ensimmäiseen kirjaan.

Pakkohan tämä oli ottaa katseluun, varsinkin kun sai aika paljon kehuja. Ihan syystäkin, koska tämä on minusta hyvä. Todella hyvännäköinen ja ei tämä nyt niin vaikea ole. Viihdyttävä leffa, joka tietysti oikoo paljon juonta kirjaan verrattuna, mutta niinhän se melkein aina menee. Suora kirjan toisto toisessa mediassa on muutenkin tylsä ja munaton ratkaisu [MHO].

Saa nähdä tuleeko jatkoa, koska nyt taitaa olla Netflix rahat takana. Toivotaan, ja minäkin saatan lukea sen kirjan uudestaan. Ehkä se aukeaa paremmin toisella lukemalla.


Comedians in cars getting coffee - Netflix

En tiedä mitä kautta tämä eksyi toistolistalleni, mutta aluksi vihaan koko sarjaa. Tai no, en ehkä vihaa, mutta en oikein keksi mistä tässä on kysymys. Sarjassa Jerry Seinfeld hakee jonkun kamunsa kahville, aina erilaisella autolla. Matkalla sinne, kahvilla ollessa ja takaisin kämpille palatessa herrat juttelevat niitä näitä, yleensä muistelevat uraansa.

Ensikontakti ei ole siis kovin hääppöinen, mutta äkkiä huomaan katsoneeni useamman jakson. Aluksi syy on varmaan se, että jaksot ovat lyhyitä ja en vaan jaksa etsiä muuta katsottavaa. Lopulta on kuitenkin myönnettävä, että olen koukussa, enkä edes tiedä miksi. Tätähän pitää oikein pohtia ja syy on oikeastaan loppujen lopuksi aika helppo keksiä. Jerryn valitsemat autot ovat mielenkiintoisia, ja herra tuntuu tykästyneen nykyisen VAG konsernin tuotteisiin. Tämä tarkoittaa sitä, että VW ja Porsche ovat sarjassa vakiovieraita. Jos jossain sarjassa edes vilahtaa Porsche, se saa minulta automaattisti pluspisteitä.

Myös vieraat ovat kiinnostavia, vaikka en tunnista heistä juuri ketään. Jutut ovat kaikilla suht kiinnostavia, ja ne kuuntelee mielellään, vaikkei välttämättä tunne kaikkia mainittuja sarjoja, missä vieraat ovat maineensa ansainneet.

Oma jännitysmomentti tulee autojen kestävyydestä. Jos muistan oikein, niin vain kaksi autoa levisi tien päälle: joku Ferrari (Daytona?) ja DeLorean, jep se aikakoneauto. Rättisitikan leviäminen oli lähellä, mutta niin vain jaksoi perille asti. En muista mitä eksoottista autoa elvytettiin tien varressa, mutta lopulta matka jatkui. Steve Martin oli silloin vieraana, google-it-up, jos kiinnostaa mikä auto oli kyseessä.

Yksinkertainen konsepti, vähän hassu, mutta toimiva. Jos tulee jatkoa, niin katson varmaan nekin. Boonusta myös siitä, että Jerry selvästi antaa vetoapua myös uusille naamoille. Kaikki paitsi yksi vieras oli sarjassa mukana omana itsenään, ja sitten se yksi hahmo. Ilman tätä sarjaa en tietäisi hahmosta Miranda Sings, mutta nyt tiedän. En ole ihan varma onko se hyvä, vai huono asia :-)


maanantai 26. maaliskuuta 2018

Dirk Gently's Holistic Detective Agency - 2. kausi - NetFlix

Täytyy varmaan ottaa kirja uudelleen lukuun, en nimittäin muista siitä näköjään yhtään mitään. Sillä olettamuksella, että tämä sarja edes seuraa kovin uskollisesti kirjaa. Eipä sillä ole suurta merkitystä, koska tämä on ihan lystiä katseltavaa. Douglas Adamsin huumorin kyllä tunnistaa, ja jos ei pidä siitä, niin tuskin pitää tästäkään.

Meno on, jos mahdollista vieläkin kahelimpaa, kuin ensimmäisellä kaudella. On noitia, satumaailma, ritareita joilla on miekkojen sijaan ylisuuret sakset, juna joka kiertää ympyrää taivaaalla (ilman kiskoja) jne. jne.

Kaikenkaikkiaan sekopäistä menoa, josta pidin enemmän kuin ensimmäisestä kaudesta. Harmi, että tämä jäi nyt ilmeisesti kahteen kauteen, eikä jatkoa tule. Oli kai liian outo suurelle yleisölle. Sen muistan kirjasta, että siinä oli portaikkoon jumiin jäänyt sohva, jolla taisi olla aika keskeinen rooli koko hommassa. Sitä en ainakaan muista nähneeni tässä sarjassa.

Douglas Adams faneille ns. must, muille suositellaan varauksin.


torstai 8. maaliskuuta 2018

Hitlerin pahan piiri - Netflix

Täytyy sanoa, että tämä dokkari onnistui yllättämään. Tämä on kai semmoinen dramatisoitu dokumentti, jossa näytellään historiaa sen sijaan, että joku professori vain selittäisi ja välillä näytettäisiin filminpätkiä.

Tarinan alku oli minulle tuttu, ja luonnollisesti loppukin, mutta välissä tapahtui paljon mistä en aikaisemmin ollut tietoinen. Aika hurjaa settiä ja väkisinkin alkaa miettimään, että minkälainen karisma sillä Aatulla oikein oli, kun onnistui keräämään ympärilleen näin sekalaisen seurakunnan ... sekopäitä. Ei näitä herroja oikein muutenkaan voi kuvata.

Sisäpiirin valtataistelu oli minulle uutta tietoa. Olen aikaisemmin keskittynyt lähinnä suuriin linjoihin ja tämä dokumentti sukeltaa aiheeseen uudella kulmalla. En tiennytkään miten huonoissa väleissä se jengi keskenään oli. Kaikki hamusivat valtaa, sitä sai Aatulta. Jos mokasit, huomasit olevasi ulkona sisäpiiristä alta aikayksikön. Sekin mietityttää miten perso tuo Aatu on ollut nuoleskelulle. Luulisi äijän tajuavan moisen, mutta ei se siltä oikein vaikuta. Eva Braun sentään päiväkirjassaan kommentoi, ainakin kerran, miten surkea toisen mielistely-yritys oli ollut.

Dokumentti tietysti tiivistää ja dramatisoi, mutta ei voi muuta kuin miettiä itsekseen, että onneksi tuo jengi oli noin toraisa, ja yhtä lukuunottamatta amatöörejä mitä tuli sodankäyntiin. Tulos olisi ollut Euroopalle varmasti kamala, jos olisivat puhaltaneet yhteen hiileen, ja kaikki olisivat olleet sodankäynnin ammattilaisia. Hullu mies, joka johti joukkoa häikäilemättömiä, omaa etua tavoittelevia fanaatikkoja. Yllättävän pitkään se korttitalo pysyi kasassa. Onneksi nykyään moinen ei ole mahdollista .. eihän vaikka? Kuka ihmeen Putputin?

Jos aihe kiinnostaa, niin tämä kannattaa katsoa.


CMX goes tech-no - Helsinki Kulttuuritalo 4.3.2018

Viimeksi taisin nähdä tässä salissa Stomp-esityksen, ja sitten olen ollut katsomassa jotain, mistä en muista muuta kuin sen, että betonipylväs ikävästi blokkasi näkyvyyttä lavalle. Kyllä Alvar osasi, tai sitten ei. Oikeasti, se äijä ei kyllä konserttisalien suunnittelusta hokannut yhtään mitään. Tai siitä, miten narikka suunnitellaan niin, että se ei ole umpiperässä ja samassa sumpussa kuin vessat. Iso käsi tälle suunnittelun kukkaselle.

Anyway, CMX on lähellä sydäntäni, vaikka huomaan aktiivisen diggailun jääneen jonnekin "Aion" ja "Isohaara" levyjen tienoille. Toki ostan aina uuden levyn, kun semmoinen tulee tarjolle, mutta sellainen HC-fanitus on jäänyt viime vuosina vähemmälle. Siitä Sci-fi levystä kyllä pidin kovastikin, ja yksittäiset sinkkulohkaisut ovat olleet hyviä. 

Kun menee bändin keikoille, niin edellä mainittu mielessä pitäen, olen aina 100% varma, että setissä tulee biisejä, joita en taatusti tunnista, mutta eihän se haittaa jos meno ja meininki on muuten kohdillaan. Tämäkään keikka ei ollut poikkeus.

Ennen keikkaa lavalle nousee jotain kuitenkin ihan muuta, ja hämmentävää: ElektroCMX, joka on siis CMX, pukeutuneena suojahaalareihin, ja aurinkolaseihin. Äijät seisovat rivissä kuin Kraftwerk konsanaan, ja vääntelevät edessään olevien härveleiden nappuloita. Tekno hakkaa ja nauruefekti pyrkii pinnalle. Onko ne tosissaan? Taitaa ne olla :-) Eka kerta kun kuulen "Vaskiperse" rypistyksen livenä (muistaakseni, aika monta CMX keikkaa mennyt pienessä sumussa, sorry) ja nyt se tulee teknoversiona. Huh-huh...

Lainaan tähän inferno.fi laatimaa biisilistaa, eli nämä kuultiin lämppäribändiltä:

ElektroCMX: Pimeä maa, Sivu paholaisen päiväkirjasta, Sulaneet muovisotilaat, Tulikiveä, Pelasta maailma, Vaskiperse

Pienen tauon jälkeen CMX nousee lauteille, ja heti ensimmäisen biisin kohdalla on vaikeuksia tunnistaa, että mikä tämä nyt on. Osaan kuitenkin nopeasti päätellä, että tämä taitaa olla uutta tuotantoa. Joo, ostan Alkuteos-levyn heti kun saa paikallisesta Prismasta. Ei täällä maalla ole muuta levykauppaa tarjolla. Spotify? Ei jaksa, eikä se toimi autossa.

Biisi siis ei ole tuttu, mutta meininki on. Rokkii progea, ja räminää, ei huono yhdistelmä ollenkaan. CMX toimii ja vaikka laiterikko lopussa vähän kuvioita sotkeekin, niin ammattilaiset eivät anna moisen liikoja häiritä. Monta suosikkia jäi kuulematta. mutta nämä kuultiin (kunnia taas Inferno.fi):

CMX: Elementa, Linnunhammas, Isohaara, Laavaa, Meidän syntimme, Taivaan lapset, Siivekäs, Punainen komentaja, Konx om pax, Katariinanpyörä, Seitsentahokas, Katso ihmistä, Fysiikka ei kestä, Pedot, Puuvertaus, Kultanaamio, Puolikas hyvää, Kätketty kukka, Ainomieli, Encore: Götterdämmerung, Discoinferno

Ihan tyytyväisenä voi poistua Kulttuuritalolta, vaikka se hikisin kokemus jäikin tällä kertaa kokematta. Tosin ei vanha enää jaksa pomppia eturivissä, kuten joskus aikoinaan. Eturivissä tunnelmoidaan, räyhätään ja biletetään. Minä tyydyin tällä kertaa kuuntelemaan, sivistyneesti istumakatsomosta käsin.

Ensi kerralla sitten "Kivinen kirja", "Pyörivät Sähkökoneet", "Kirosäkeet", "Ei yksikään", "Kauneus pettää", "Uusi ihmiskunta", "Nimetön", "Valoa nopeammat koneet", "Linnunrata", "Aamutähti" jne. jne. ??? <-- ehkä tuostakin huomaa sen, että CMX on ollut maisemissa pitkään, materiaalia ja suosikkeja piisaa. Ei haittaa, ainakaan minua.






Laitan Linnunradan tähän vinkiksi bändille. 
Kun seuraavan kerran kohdataan, niin tämä sitten? Eikös vaan? 



















Blogin otsikko oli sitten muuten kumarrus MA Nummisen suuntaan, jos ette tajunneet. Jaa ette tajunneet? Not my ropleemi...

ABBA The Museum - Tukholma Djurgården

Koska "Vikingaliv – A true Adventure" osoittautui aika suppeaksi museoksi. Siis semmoiseksi, joka on käyty läpi noin tunnissa, piti keksiä jotain muutakin ohjelmaa, koska kuljetus laivalle lähtisi vasta useamman tunnin päästä.

Onneksi Djurgårdenilla riittää kohteita mistä valita. Meidän perhe on nänyt Wasa-laivan jo aika monta kertaa (hieno on, vaikkei kellunutkaan), samoin akvaarion. Pojat ovat Junibackenille jo liian vanhoja, joten aika etsiä uusi kohde. Nordiska museet koluamiseen ei aika olisi riittänyt, joten nenät kohti ABBA museota.

Kaikkihan ABBAn tietävät ja tuntevat? Right? Jopa minä, ja onhan niillä paljon hyviä biisejä, vaikka en taatusti omista yhtyeen yhtäkään levyä, ja tuskin ostankaan. Ei tartte, senkun laittaa jonkun poppikanavan soimaan, ja kyllä sieltä kohta ABBAa tulee.

Hieman kyllä mietityttää miten yhden bändin ympärille kasattu museo oikein kantaa? Varsinkin kun juuri tuli todettua, että kokonaisen teeman (viikingit) ympärille oli saatu tehtyä todella hieno interaktiivinen ajelu (tyyliin Junibacken), ja sitten yläkerrassa yksi(!) huone muuta tavaraa, josta hyvin pieni osa oli autenttista.

Yllättävän hyvin tämä toimii. Kaikki mahdollinen roina bändiin liittyen on säästetty ja laitettu näytteille. Omia taitojaan pääsee kokeilemaan niin miksaamisessa, kuin laulun kanssa. Jos kantti kestää, niin voi nousta jopa lavalle ABBA hologrammiyhtyeen kanssa vetämään viisun. Kaiken em. voi sitten katsoa himasta (kunhan muistaa säilyttää oman lippunsa) ja tallentaa omalle koneelle.

Kyllä ne ruotsalaiset osaa. Jos olet fani, niin tämä on ns. must kohde. Muutkin saavat tästä varmasti jotain irti. Itseäni kiinnosti kovastikin alakerran sivunäyttely, jonne oli roudattu tällä kertaa melkoinen kokoelma sähkökitaroita, eli jos haluaa nähdä läheltä esim. Eric Claptonin työkaluja, niin ABBA museon suuntaan mars, ei se siellä enää pitkään ole.

Gibson Les Paul x2 - Slash

Gibson Les Paul - Jimmy Page

Fender Stratocaster - David Gilmour

Muuntohiili 1. kausi - Netflix

Nappasin aikoinaan divarista Muuntohiili kirjan mukaan ihan vain siksi, että selkämys lupasi sen sisältävän Sci-fiä. Väkivaltainen dekkarirymistely osui ja upposi minuun ja lupasin itselleni lukevani joskus herran jonkun muunkin kirjan. No, sitä en ole vielä ehtinyt tekemään, mutta ehtiihän tässä.

Pitäisi varmaankin seurata TV-/elokuvagenreä vähän tarkemmin, koska niin puskista tämä kirjan TV-sovitus minulle tuli. Joltain Netflixin listalta minä tämän pongasin, ja samantien katseluun kun kerran oli mahdollisuus.

Aluksi minua häiritsee se, että sarja on vähän liiankin 1:1 kirjan kanssa. Jouni menee aivan pilkulleen kirjan malliin, ja välillä varmaan repliikkejä myöten. Tämä on eri formaatti, käyttäkää sitä hyväksenne huudan, mutta sitten tarina vie mukanaan ja unohdan jupinani. Isoja pyssyjä, älyvapaata teknologiaa, väkivaltaa ja riittävästi tissejä. Missä se minun olut taas olikaan? Äijäleffa, siis sarja...

Ja jos aluksi jupisin liiallisesta hiilikopiosta, niin loppupuolella tuleekin sitten iso muokkaus kirjaan verrattuna, ja se ei minusta oikein toimi. Siis se ratkaisu, missä päähenkilö onkin sen yhden pahiksen veli, ja ollaankin aluksi jonkinlaisia vihreän aatteen sotureita. Ei toimi ei...

Näyttävä tämä kuitenkin on. Suorastaan huikean näköinen, varsinkin jos vertaa vaikkapa siihen miltä Doctor Who sarja näyttää. Sci-fiä molemmat, mutta vertailu lienee hieman epäreilu. Siinä missä Doctor Who panostaa kässäriin ja minimalistisella lavastuksella luodaan uusia maailmoja, ja ollaan aika humoristisia, Muuntohiili on toista maata. Räminää ja räiskettä piisaa, väkivalta tulee silmille ja se on graafista, todella graafista. Olin jo autuaasti unohtanut kirjan pari häiritsevän väkivaltaista kohtausta, mutta sarja hieroi ne huolella naamaan. Jos jossain kohtaa oli huumoria, niin ei jäänyt mieleen. Tämä on kovan luokan dekkari, ja niissä ei hymyillä.

Jos pidit kirjasta, pidät varmaan tästäkin.


lauantai 10. helmikuuta 2018

The Cloverfield Paradox - NetFlix

Eka reaktio: JEE uutta Scifiä! Eikun samantien, elikkä heti katseluun.

102 minuuttia myöhemmin: Olipa paska elokuva. Pitääpä katsoa mitä muut ovat tästä tykänneet. Ai, katos vaan, tämä on muidenkin mielestä huono. Aha, tämä onkin ihan leffasarja, jo sarjan kolmas elokuva.

Ne aikaisemmat osat ovat menneet minulta kokonaan ohitse, ja pitääpä etsiä ne jostain katseluun. Ne ovat ilmeisesti ihan mukiinmeneviä, toisin kuin tämä pökäle.




sunnuntai 28. tammikuuta 2018

Darkest Hour

Jos Gary Oldman pokkaa tästä suorituksesta pääosan esittäjän Oscarin, niin minua se ei hämmästytä tippakaan. En ole kilpailevia roolisuorituksia vielä nähnyt, mutta ymmärrän täysin miksi hänelle on tästä tuo ehdokkuus suotu. Mies ei pelkästään näyttele Winstonia, hän ON Winston, koko leffan ajan.

Elokuvassa seurataan Winston Churchillin pääministerin uran alkua, ja täytyy myöntää, että en tiennyt sen olleen ihan niin pomppuinen, kuin mitä se näköjään oli. Ei tosiaankaan käy kateeksi näiden herrojen osa. Vastuun määrää on vaikea kuvitella, ja vaikka lopputulos on selvillä, niin kyllä tämä tulee iholle.

Jos kerran tehdään historiallinen elokuva, niin piti tietysti käydä tsekkaamassa faktat, ja yhtä metro-ajelua lukuunottamatta tämä saa kai melko puhtaat paperit. Hollywood draamaa on tietysti lisätty, mutta täysin omiaan eivät käsikirjoittajat ole kuulemma sekaan pistäneet, ainakaan häiritsevissä määrin. Hieman kylmää miettiä jälkikäteen, miten lähellä se Britanniankin kaatuminen natsien vallan alle loppujen lopuksi oli. Yksi epäonnistunut evakuointi ja historia olisi kirjoitettu uusiksi.

Winston ei tainnut olla kovin helppo henkilönä: äkäinen äijä, joka äksyili kaikille, poltti siltoja ja sikareita ketjussa ja aloitti aamunsa viskillä. Ei varsinainen terveyden perikuva siis, ja/tai roolimalli. Winstonin valinta pääministerin postiin oli näköjään laiha kompromissi, jota sitäkin kaduttiin nopeasti.

Tämä ei sitten ole sotaelokuva, vaan draama, ja hyvä semmoinen. Oscareita on tarjolla tälle elokuvalle peräti 6kpl, ja kyllä tuo miespääosan Oscar on hyvinkin mahdollinen. Hyvä leffa, historian tuntemus auttaa katsomisessa, mutta ei ole pakollinen.


Wonder Woman - bluray

Jahans, (sarjakuva)hahmo josta en tiedä juuri mitään, on saanut nyt oman leffan. Ilmeisesti kovasti odotetun sellaisen (koska tasa-arvo) tai jotain, ja hype on ollut ihan kohtuullinen. Tämä hahmo on kai jenkeissä tosi iso, mutta muualla ei kovinkaan hyvin tunnettu.

Tämä on kai tarkoitettu sarjan avaukseksi, ja jos näin, niin ihan mukiinmenevä semmoinen. Ollaan paratiisisaarella, elämä on leppoisaa ja kaikkea semmoista normia paratiisisaaren meininkiä, mitä nyt miehet puuttuvat kokonaan. Sitten pahuus tulee lähelle sodan muodossa, ja sitähän on sitten lähdettävä tutkimaan.

Ryminää ja räiskettä piisaa, koska onhan tämä kuitenkin super-sankarileffa. Juonenkäänteet ovat juuri niin uskottavia, kuin ne nyt tämän genren leffoissa voivat olla. Juoneen on ympätty yksi täysin turha rakkausstoori, mutta kyllä sen jotenkin kestää.

Jos nyt vahvoja naisia haluaa etsiä elokuvista, niin se uusin Mad Max taitaa edelleen asettaa riman, jota muut elokuvat saavat ihan rauhassa tavoitella jatkossakin.

Ei tämä huono ollut, ei missään tapauksessa, mutta minusta aika standardituotos. Jäämme odottamaan jatkoa mielenkiinnolla, ja sitä odotellessa pitäisi kai ostaa se RW-kustannuksen julkaisema sarjis tästä samasta aiheesta.


Logan - bluray

Näitä supersankarileffoja on jo niin paljon, että ei oikeasti pysy perässä. Vaikka sarjakuvia paljon luenkin, niin ykkönen on ja pysyy (Batman) ja kaikille muille hahmoille jää minun kirjoissa vain sivuhuomioita ja murusia.

Semmoinen pienen pieni valonpilkahdus kaikessa siinä supersankarielokuvien massassa on ollut Ironman. Pitkälti sekopäisen esittäjänsä ansiosta. Hyvänä kakkosena tulee sitten Wolverine, ja veikkaan tämänkin hahmon hyvyyden olevan pitkälti esittäjänsä, Hugh Jackmanin ansiota. Nyt vaikuttaa vähän siltä, että tätä herkkua on tarjolla viimeistä kertaa, ja joku muu saa vetää Wolverinen viitan jatkossa ylleen. Hughia ei ilmeisesti enää kiinnosta.

Supersankarielokuvaksi tämä on yllättävän synkkä, ja vaikka olisitkin jotenkin super, niin se ei tarkoita, etteikö siviilielämäsi menisi päin sitä itseään. Kun supersankarointi ei lyö leiville, pitää ajaa (Meksikosssa?) limusiinia, että saisi ostettua ruokaa, ja pomolle lääkkeitä. Hänellä kun menee vieläkin huonommin. Sitä yrittää vaan elää hissukseen, ja pysyä pois tutkasta. Sitten pahikset(?) pääsevät jäljillesi, ja se siitä rauhasta sitten. Pakko lähteä karkumatkalle, ja siinä sitä taas aitaa kaatuu ja tanner tömisee.

Synkkä tarina, yllättäviä käänteitä ja ehkä paras supersankarielokuvan lopetus ikinä. Suosittelen melkein jo pelkästään lopun takia.


Maailmassa on virhe - Daniel Ryden

Ihan ensimmäiseksi haluaisin huomauttaa, että kannen typo on ilmeisesti tahallinen. Kuulemma tarkoituksella noin, ja ei oikeastaan virhe vaan testi, että huomaako lukija tai jotain sinnepäin?

Tämä oli riittoisa kirja ja varsinkin, kun sen vitosella kannoin kotiin, niin hinta-laatu-suhde oli kohdillaan. Riittoisa siksi, että sivuja on yli 360 ja siihen mahtuu tarina jos toinenkin, varsinkin kun pisimmätkin ovat vain neljäsivuisia. Aivan loistava iltakirja. Jos ei jaksa tänään lukea kuin yhden tarinan, siihen ei kauaa mene, ja sitten pääseekin jo nukkumaan.

Kaikkiaan tarinoita on 101 kpl, ja Suomikin on päässyt mukaan. Hienoa lokalisointia, kiitos siitä. Tarinat ovat kyllä aikamoisia. Vaikka onkin helppo olla jälkiviisas, niin välillä ei voi kuin ihmetellä mitä aikalaiset ovat oikein miettineet, kun ovat mokomiin tunarointeihin syyllistyneet. Kuten esimerkiksi se, että vuonna 1630 eräskin herra Ferdinando II de Medicini määräsi, että kaikki Toscanan kissat on lopetettava. Perustelu löytyi tietysti raamatusta (tai jotain), ja eikun tuumasta toimeen. Kissoilta nirri pois, ja tie olikin sitten auki rotille, ja niiden turkissa viihtyville kirpuille, jotka levittivät tehokkaasti ruttobakteereja. Aikalaiset tuskin osasivat silloin vielä yhdistää rottia ruttoon, mutta luulisi heidän tajunneet jo silloin sen, että kissat saalistivat niitä tehokkaasti. Ehkä he pitivät rotista sitten enemmän?

Onnekkaillekin sattumille annetaan palstatilaa. Minäkin opin tämän kirjan myötä, että teflon keksittiin vahingossa (ja penisiliini, mutta sen minä tiesinkin), eikä avaruustutkimuksen sivutuotteena, kuten minulle on joskus väitetty.

Hyvä kirja, suosittelen jos knoppitietous kiinnostaa, tai muutenkin.