torstai 29. marraskuuta 2018

The Lizzie Borden Chronicles - Netflix

Ei mitään muistikuvaa koska olin lisännyt tämän Netflixin omalle listalle, mutta sieltä se pomppasi yksi ilta silmille. Hieman ihmettelen, kun en nyt ole mikään länkkäreiden suurkuluttaja, ja kuvaston perusteella tämä on semmoinen. No, Red Dead Redemption 2 hinnan putoamista odotellessa, katsotaan pois ja voihan sen jättää kesken jos ei lähde. Se kaikkien aikojen paras western-sarja on muuten edelleen Deadwood. Joka muuta väittää ei tiedä mistä puhuu.

Ilmeisesti tämä Lizzie Borden oli ihan oikea henkilö, mutta itse kuulin hänestä ensimmäisen kerran tämän sarjan myötä. Häntä kai aikoinaan syytettiin vanhempiensa murhaamisesta kirveellä, mutta ei tuomittu. Siihen ne yhtymäkohdat todellisuuteen tämän sarjan kohdalla sitten jäävätkin.

Sarjan Lizzie on kaunis, mutta kylmäverinen tappaja, joka hymyilee "kuka minäkö?"-hymyään samalla, kun viiltää toiselta kurkun auki. Alussa homma pysyy vielä jotenkin hanskassa, ja katsoja pysyy Lizzien puolella. Hänhän vain suojelee itseään, ja siskoaan, mutta sitten homma lähtee ihan käsistä ja laukalle. Lizzie ei kummoista syytä tarvitse pistääkseen toisen kylmäksi, ja huomaan (melkein) huutavani televisiolle: "Ei Lizzie! EI!", kun neiti pistää hyrskyn myrskyn ja kalmoja syntyy.

En spoilaa sisältöä enempiä, mutta sen verran jää loppu roikkumaan ja sopivasti auki, että emme välttämättä tavanneet tätä hahmoa viimeisen kerran.

Suositellaan, kaikesta aivottomuudestaan huolimatta. Jännitysmomentti oli usein lähinnä siinä, että millaisen (brutaalin) tavan Lizzie tällä kertaa keksii listiä toinen. Sen voin spoilata, että elämästä ei tosiaankaan selviä hengissä, ainakaan jos tämä neiti asuu naapurissasi.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti