Star Wars - The Last Jedi

On se hienoa että voi käyttää esikoista alibina, kun menee ensi-iltaan katsomaan uutta Star Wars elokuvaa: en minä, mutta kun tuo vanhempi poika fanittaa niin kovasti :-)

Oli hyvä, ehkä snadisti liian pitkä ja lämpötila teatterissa nousi aika korkealle. Harvemmin on tarvinnut leffateatterissa hikoilla. Kolme loppuunmyytyä (no lähes) näytöstä peräkanaa taisi olla iäkkään teatterin tekniikalle vähän liikaa. Menkää katsomaan jos aihe vähäänkään kiinnostaa. En kerro leffasta mitään, koska:

No spoilers - ei spoileria

Eddie The Eagle - bluray

Muistan (tai luulen muistavani) katselleeni Calgaryn olympialaisia ja kyllä, se on Eddie THE EAGLE Edwardsin ansiota. Joku Nykäsen Matti taisi hoitaa silloin aika monta mitalia himaan, mutta sitähän häneltä kai odotettiinkin. Eddie oli jotain ihan muuta, varsinainen positiivisuuden lähettiläs ja nyt hänen tarinastaan on tehty elokuva. Pääosassa itse Wolverine, eli Hugh Jackmann. Ja en tosiaankaan keksi miten hänet saatiin houkuteltua tähän suhteellisen pienen budjetin elokuvaan mukaan. Ehkä hän on mäkihyppyfani? Mene ja tiedä...

Tämä on todellinen hyväntuulen elokuva. En tiedä (enkä välitä) miten tarkasti tämä menee historian kanssa, eikä sillä ole mitään väliä. Eddien tarina on hauskaa seurattavaa ja se "meidän" Matti vilahtaa kuvissa pari kertaa (ruotsalaisen esittämänä, huoh). Puhuukin niin hyvää englantia, että en usko meidän masan moiseen pystyneen.

Spottasin minä yhden virheenkin. Nämä kaikki hyppäävät V-tyylillä ja se taidettiin keksiä vasta myöhemmin. Eivät kai löytäneet leffaan enää ketään joka osaisi vanhan, huonomman, tyylin. Annan tämän anteeksi ja suosittelen tätä, vaikkei urheilu muuten kiinnostaisikaan.

SciFi x2 - bluray

Kahden SciFi leffan ilta, joten otetaanpa ne esittelyyn siinä järjestyksessä, kuin ne katselinkin:

Ghost in the shell

En ole lukenut sarjakuvaa, saati nähnyt animaatiota. Muistelen, että minulta löytyisi tuo animoitu versio hyllystä, mutta en sitä ole siis katsonut. Minusta tämä oli ihan viihdyttävä. Vähän tuli Robocop mieleen, mutta sehän on vain positiivinen asia. Luulin tämän sijoittuvan Tokioon, mutta oikea vastaus olikin Hong Kong. Aivan sama, sillä kaupunki on aivan huikean näköinen, ja katsottavaa riittää niin paljon, että osa jää taatusti pongaamatta. Juonen puolesta eikä tule suurempia ylläreitä, ja siitä se tämän leffan vihaajien viha sitten kumpuaakin. Tämä kun kuulemma tappoi (tai jätti pois) kaiken sen, mistä alkuperäinen sarjakuva ja animaatio ovat kuuluisia. Kun en ole niitä nähnyt, niin en osaa sanoa. Pitää katsoa se animaatio pois ja siirtyä vihaajien leiriin? Ilman tätä taustaa viihdyin tämän parissa ja niin teki myös vanhempi pojista. Kuitenkin vähän muuta kuin se iänikuinen Star Wars.

Alien Covenant

Se edellinen Alien leffa oli pettymys, turha sitä on kieltää ja luulin sen jäävän vihonviimeiseksi Alien elokuvaksi. Mitä vielä. Uutta pukkaa ja tämähän on hyvä. Johtuneeko siitä, että osa juonen käänteistä menee 1:1 sen ihan ensimmäisen elokuvan kanssa, vai mistä mutta ihan sama. Ketään ei kai enää yllätä alienien ilmestyminen. Se, että ne onkin kukkasia (heh) oli uutta, mutta samaa vanhaa tuttua juttua. Ahtaita käytäviä, varjoja missä örkki voisi lymyillä ja taatusti graafisin versio tähän asti. Siinä ihan ekassa leffassa me hätkähdimme kun se alien ekan kerran tuli äijän rintakehästä ulos. Nyt pääsee hätkähtämään sitä, miten äijä kirjaimellisesti repeytyy kappaleiksi saman prosessin toistuessa.

Koska tämä osa nitoo kivasti yhteen sen edellisen leffan, ja sarjan ensimmäisen, niin nytkö voi olettaa tämän olevan tässä? Ei enää lisää alien leffoja, vai vieläkö löytyisi uusia kulmia?

Lucifer - 1. kausi - Netflix

No hitsi, joskus kannattaa näköjään seurata NetFlixin suosituksia. Opin vasta myöhemmin, että tämä perustuu sarjakuvaan (ja on kuulemma siihen verrattuna ihan paska),. Minusta sarjan kuvaus oli niin hulvaton, että katseluun ja tämähän oli tosi positiivinen yllätys. Suuri osa tästä tosin menee pääosan esittäjän Tom Ellisin piikkiin. Mies on aivan loistava paholaisen roolissaan, ja ottaa siitä kaiken irti. En ole mieheen aikaisemmin törmännyt, mutta pitää kai korjata tuo seikka, jos aikaisempikin tuotanto on näin laadukasta.

Äijä on niin korostetun britti kun voi vain olla, ja heittää (käsikirjoittajan avustuksella) välillä semmoista läppää, että huomaan nauravani ääneen. Miehen rooli on siis itse paholainen, joka kyllästyi helvetin pyörittämiseen ja häippäsi maahan pyörittämään yökerhoa. Parin mutkan jälkeen hänestä tulee poliisin avustava konsultti ja siitähän sitten hupia irtoaakin, kun setvitään esim. paholaisen palvojan murhaa (heh).

Jos nyt haluaa olla kriittinen, niin tämähän on vain kevyttä hömppää, pienillä fantasia-elementeillä höystettynä. Vaikka uskonnon kanssa pelataan, niin sillai kevyesti ja ketään(?) loukkaamatta. Ei siis kannata odottaa syvällisiä pohdiskeluja uskonnosta. Enkä tosiaankaan jaksanut tarkistaa menevätkö sarjan uskonnolliset viittaukset oikein. Ehkä vanhalla kehnolle on jo isossa kirjassa sepostettu sellaiset veljet ja vanhemmat, kuin tässä väitetään, mutta ihan sama minulle. Aivot narikkaan on ainoa oikea lähestymistapa tämmöisiin sarjoihin.

Joku voisi suomentaa tähän perustuvaa sarjakuvaa, niin voisi tsekata miten hyvä se sitten on. Kyllä, osaan lukea sarjakuvani tarvittaessa Englanniksikin, mutta mieluummin tuen suomeksi julkaisua.

Hyvä hyvä, jatkoon.

Stranger Things - 2. kausi - Netflix

Ensimmäistä kautta kehuttiin kovasti, ja jatkoa odotettiin kai sitäkin kiihkeämmin. Mitähän tästä nyt uskaltaisi sanoa? Minusta tämä lässähti, eikä oikein lähtenyt.

Uusia hahmoja ja vauhtia piisasi, mutta mutta ... jotenkin jäi semmoinen tunne, että tässä vain pohjustettiin seuraavaa kautta. Iso paha instituutio saa lopussa siipeensä (spoiler alert - oho, meni jo), mutta mutta ... minusta hahmoja on jo liikaakin ja koko paketti hajoaa. Jossain jaksoissa tarina menee kolmea eri reittiä yhtä aikaa, ja eihän se ole kauhean helppoa seurattavaa.

Tarina lähtee hitaasti liikkeelle, mutta sitten kun päästään vauhtiin pistetään örkkiä kuontaloon oikein kunnolla. Se ei nyt vaan riitä ... sorry.

Bois-Mauryn tornit - Hermann Huppen

Tämä tuli täysin puskista, niin julkaisu, kuin sen uusi kustantajakin. Toivottavasti mahdollisimman moni tämän ostaa. Saadaan tarina loppuun, eikä tarvitse alkaa etsimään loppuja osia vierailla kielillä luettavaksi.

Keskiaikaa eletään, ja se ei ole kivaa aikaa. Likaista, kurjaa, väkivaltaista, eikä oikeudenmukaisuudesta ole tietoakaan. Sen perusteella mitä minulle on koulussa opetettu, niin tämä lienee melko realistinen kuva senaikaisesta menosta. Ensimmäisessä osassa ei vielä oikein selviä mihin tämä tarina on menossa. Tämän luettuani pääosan esittäjät lienevät tiedossa, mutta mihin tarina heidät kuljettaa ja koska heidän tiensä kohtaavat jää täysin auki. Ei haittaa, koska tämä on hyvä, ja imaisee mukaansa. Kuvitus on huikeaa ja kelpaisi varmaan historian kirjoihin. Itse sain ainakin yhden ahaa-elämyksen kuvia katsoessa: "aa, noin ne kaariholvit tehtiin".

Taidanpa lukea uudelleen heti perään toisen kerran, ja sitä tapahtuu harvoin.

Ainoa mistä haluan nipottaa on tekstaajan u-kirjain, jonka kaari on niin terävä, että jokainen u näyttää järjestään v-kirjaimelta. No, ainakin se pakottaa lukemaan hitaammin.

Narcos - 2. tuotantokausi - Netflix

Ensimmäisen kauden shokkihoito ei enää toistu, vaikka sama meno jatkuu. Olen kai turtunut ja tottunut ensimmäisen kauden myötä. Normisettiä, noin niinkuin Columbialaisen huumekartellin pomon standardeilla. Bablo jatkaa samalla äärimmäisen väkivaltaisella linjalla kuin aikaisemminkin, ja sitten tulee se piste kun äijä tekee sen viimeisen virheen. Loputkin tukijat kääntävät hänelle selkänsä, ja ajojahti saa ihan uutta vauhtia.

Äijän loppu on tiedossa, mutta matka sinne on monen mutkan ja vaiheen takana. Äijää käy melkein sääliksi jossain vaiheessa, mutta vain melkein. Tulee vähän mieleen eräs Aatu, joka joskus 40-luvulla luuli tekevänsä vielä paluun. Taisteli loppuun asti, vaikka tukijat olivat kaikonneet, ja jäljellä oli vain se kaikkein uskollisin kaarti.

Bablon taru loppui, mutta huumekartellien tarina jatkuu. Eikun kolmannen kauden kimppuun.

Queen & Adam Lambert - Hki 19.11.2017

Jahans, nyt onkin tiukka paikka. Adam Lambertilla nimittäin. On tainnut olla jo monta vuotta. Äijä nousee lauteilla paikkaamaan miestä, jota ei pysty paikkaamaan. Asia, jonka hän tunnustaa itsekin lavalta käsin, kehoittaa meitä unohtamaan vertailut ja pitämään hauskaa. Hyvä neuvo. En tunne miestä, enkä hänen biisejään, mutta hoitaa tonttinsa ihan OK.

Hitti toisensa perään vyöryy lavalta ja pari harvinaisempaakin biisiä kuullaan, kuten "Stone cold crazy", tai "I am love with my car". Bileethän nämä ovat, huolimatta siitä, että meidän takana joku urpo mussuttaa jotain istumapaikoista. Harvemmin (en koskaan aikaisemmin) olen keikalla takana oleville kansainvälisiä vilautellut, mutta nyt pääsi käymään niin, eikä vieläkään kaduta. Pysykää himassa, ja katsokaa keikat levyiltä jos näkyvyys on se asia numero yksi. ... hemmetin postimerkkeilijät.

Freddie tulee myös moikkaamaan meitä, parikin kertaa. Hän vetää videolta Brian Mayn kanssa duettona "Love of my life" ja nyt isommillakin miehillä silmäkulmat kostuvat, melkein. Voi pojat mikä ääni.

Lava taisi mukailla "Red Specialin" muotoja, tosin varmaan hieman normia lyhyemmällä kaulalla. Ei mahdu Hesan halleihin näiden productioiden suurimmat versiot. Rekkoja muuten piisasi lavan takana enemmän kuin tarpeeksi. Jos ette tiedä mikä on "Red Special", niin ei oo minun ongelma.

Ihan oli lystiä, mutta tuskin menen uudestaan, vaikka tänne tulisivatkin. Ne alkuperäiset (lavalle kavunneet) Queen miehet ovat hekin jo aika vanhoja, että tuskin he enää pitkään jaksavat kiertää tätä palloa. Lavalla ei siis nähty alkuperäisbasistia John Deaconia, joka taisi vihata julkisuutta jo silloin kun kiersivät Freddien kanssa. Kiertueella on kuitenkin hänen siunauksensa, joten sama kai kuka siellä paukutteli bassoa menemään.

America is the greatest country in the United States - Judah Friedlander - Netflix

Se oli tietysti arvattavissa, että jos katsoo NetFlixin valikoimista stand-up shown, niin sehän suosittelee niitä lisää. Onneksi nämä showt ovat lyhyitä, joten pyörimään vaan.

Jälleen kerran täysin tuntematon äijä, mutta kylläpä nyt putoilee helmiä syliin. Äijähän on hauska, ja todella sanavalmis. Aika iso showsta perustuu siihen, että yleisö heittelee miehelle tärppisanoja, ja hän sitten kertoo mitä mieltä on asiasta. Suomikin mainitaan, joten lisäpisteitä siitä. Tätä halvemmaksi tuotantoa tuskin saa, väreistäkin on säästetty (mustavalkoinen show), mutta mitä väliä, koska sisältö on jautaa. Hauska mies, voisin katsoa hänen toisenkin keikan jos tulee vastaan.

The Babysitter - Netflix

Olihan tämä ihan hauska. Ei mitään klassikkokamaa, mutta ihan OK. Ei pelottanut, mutta irroitti parit naurut ja viihdytti. Voiko enempää vaatia? Oscareita tällä ei pokata, mutta tuskin se oli tarkoituskaan.

Eniten naurattaa se kohta, kun juoni ns. paljastuu, ja verenvuodatus alkaa.

Toinen maailmansota väreissä (2009) - Netflix

Jos yleissivistyksessä on WWII kokoinen aukko(?), niin tämä NetFlixin dokkarisarja paikkkaa kivasti sen puutteen. Kaiken lisäksi väreissä ja väitetysti teräväpiirtona.  Suurin osa materiaalista on tietokoneella jälkikäteen väritettyä, mutta ainakin sodan loppupuolen materiaali vaikuttaa olevan jo värifilmille kuvattua. Kaikkein vanhin materiaali on niin suttuista, että värittämisen olisi voinut ihan hyvin jättää tekemättä. Näyttää melkein jo piirretyltä, kun tietokone väkisin yrittää saada väritettyä todella matalan resoluution alkuperäiskuvaa. Onneksi tämä koskee hyvin pientä osaa materiaalista.

Aika nopeasti värikuvaan kuitenkin tottuu, mutta ensimmäiset minuutit menevät suu apposen auki. Ihan vaan niiden värien takia. Kuvasto on tuttua, mutta mustavalkoisena. Värien lisääminen tuo kuvan elävämmäksi ja todenmukaisemmaksi. Hitto, tuo oikeasti tapahtui, väreissä.

Suomikin mainitaan, pikaisesti ja melko neutraalisti, kuten asiaan kuuluu. Suomen veljeily natsien kanssa ja samaan aikaan taisteleminen Neuvostoliittoa vastaan, joka oli siis natsien vihollinen, mutta brittien ja jenkkien liittolainen, tuntuu olevan edelleen vaikea pala käsiteltäväksi/nieltäväksi: ne siis oli kimpassa natsien kanssa, jotka oli pahiksia, ja taistelivat Neuvostoliittoa vastaan, jotka nekin olivat pahiksia. Siis heti kun saatiin sota loppumaan, mutta ei ennen ...

Kuten sanottua, jos on WW2 suhteen aukkoja, niin tämän katsomalla saa yleiskuvan, jonka jälkeen voi lähteä tutkimaan vähän tarkemmin syitä, seurauksia ja sen semmoista. Suosittelen.

Jack Whitehall - At Large - Netflix

Jahans, Netflix yrittää uskotella minulle, että katseluhistoriani perusteella haluan katsoa stand-up esityksen. Tarjolla on joku Jack Whitehall, josta en ole koskaan kuullutkaan, mutta vain reilun tunnin show, joten antaa mennä.

Täytyy myöntää, että tämä oli positiivinen yllätys. Jack oli kaikista näistä stand-up koomikoista joita olen NetFlixistä tsekannut, toistaiseksi, kaikkein paras. Jack pistää itsensä likoon, ja itsensä nolaamisen lisäksi sanaleikit lentävät ilmassa sakeanaan (vaatii eng. kielen osaamista, kääntäjä ei pysy perässä). Taitaa olla ensimmäinen NetFlix stand-up keikka, jota kehtaan suositella. En ole tosin niitä kaikkia katsonut.

Viimeinen toivomus - Ostatnie życzenie

En ole pelannut näihin perustuvia pelejä, ja ilman Pelit lehteä olisi varmaan jäänyt koko (kirja)sarja huomaamatta. Lehdessä oli kehuva artikkeli näistä kirjoista, joten laitoin lukulistalle. Aika monessa paikassa taisi käydä niin, että kirjoihin perustuva menestyspelisarja teki kirjoista kuuluisia.

Ihan sujuvaa settiä tämä on, vaikkei Fantasia nyt niin kauhean lähellä sydäntäni olekaan. Boonuksena tarinat ovat melko lyhyitä. Just sopivan pituisia illan viimeiseen lukuhetkeen. Näistä voisi kyllä tehdä jo pehmeäkantiset uusintapainokset, että hinta tulisi alaspäin.

Watchdogs 2 - PS4

Samaa settiä kuin ensimmäinenkin peli, joten fiilikset voi lukea mitä nyt siitä satuinkin aikoinaan kirjoittamaan. Pelissä on pari uutta temppua, ja varsinkin selfien ottaminen nähtävyyksien lähellä, on hauskaa puuhaa. Ympäristökin (eli tietokoneen ohjaamat hahmot) suhtautuvat näihin kuvauksiin ainoalla oikealla tavalla, eli ivaamalla ja pilkkaamalla pelaajaa. Kauko-ohjattava drone ja auto olivat kiva lisä, joiden hankkiminen ja hallitseminen on aika must, jos aikoo minipelejä ratkoa.

Lyhyt tämä on, mutta se taitaa olla nykyjään trendi. Ei tämän kanssa montaa iltaa mennyt, mutta olivat tosi viihdyttävät illat.

Ostan varmaan seuraavankin osan, jos/kun semmoinen tehdään. Kunhan tulee sopuhinnalla vastaan.

Pieles - Iholla - Netflix

Olen minä monta outoa elokuvaa nähnyt vuosien varrella, mutta kyllä tämä tärähtää top kymppiin, että helinä käy. Se ykkönen on nyt, ja tulevaisuudessa, maailman tappiin: "Pink Flamingos", hyvä kakkonen on "Freaks" (mitä siitä nyt on säästynyt), mutta meillä saattaa olla tässä käsillä mitalisti, ainakin vahva kandidaatti.

Kuvauksessa taisi lukea jotain komediasta, mutta jos tässä piti jossain kohtaa nauraa, niin ohi meni. Tai ehkä minun huumorintaju vaan poikkeaa niin paljon Espanjalaisesta, että vitsit jäi huomaamatta. Anyway, ei tätä oikein uskalla suositella, on tämä niin hämärä keissi. Eikä oikein voi kertoa juonestakaan, ettei spoilaisi. Jos tämän oli tarkoitus shokeerata, niin onnistunut. Naurut, kuten todettua, jäivät tosi vähiin, joten draamaa tämä taisi olla.

Ei mielensäpahoittajille, ja helposti loukkaantuville. Voin melko varmasti myös sanoa, että tätä tuskin tulee katsottua toiseen kertaan. Ei tämä nyt niin hyvä ollut, mutta outo-kerroin oli kyllä kohdillaan.

Stranger Things - 1. kausi - Netflix

Tätä oli kehuttu niin paljon, että olihan se pakko katsoa pois kuleksimasta. Eli odotukset olivat kohtuullisen korkealla, vaikken sarjasta mitään etukäteen tiennytkään. Odotin kai jotain "Supernatural" tyyppistä sarjaa, jossa yksi jakso on yksi tarina, päähenkilöiden pysyessä samana. Tämä olikin kuitenkin jatkuvajuoninen sarja, ja samaa stooria mentiin koko ensimmäinen kausi. Taitaa sama kuvio jatkua kakkoskaudellakin, sen verran jäi lankoja roikkumaan.

Millainen se eka kausi sitten oli? No, ihan kohtuullinen. Minä olen aina arvostanut sitä, miten näköiseksi jokin aikakausi leffoissa/sarjoissa saadaan. Tämä ei pelkästään näytä 80-luvulta, se lisäksi näyttää siltä, kuin se olisi kuvattu kasarilla. Kuvassa on siis tavallaan patinaa, vaikkei siinä olekaan naarmuja tms. Eli tästä täysi kymppi.

Pongaan pari viittausta muualle populaarikulttuuriin, joista varsinkin viittaus ET-elokuvaan hykerryttää aivan mahdottomasti, varsinkin kun hokaan sen heti. Myöhemmin opin, että jokaiseen jaksoon on laitettu tahallaan näitä viittauksia. Ei riitä minulle syyksi katsoa uudelleen, ei tämä niin hyvä ollut. Taidan luntata ne Wikipediasta.

Juoni lainailee huolella jännitys ja kauhu-elementtejä sieltä sun täältä. Tekijät ovat selvästi katsoneet niin Elm-Streetit, Poltergeistit kuin X-filesit. Niin ja sarjan (lapsi)porukka on paljon velkaa The Goonies elokuvan jengille. Ainoat kerrat kun tämä onnistui pelästyttämään menevät vaimon piikkiin. Tarpeeksi kun toinen säpsähtää vieressä, niin tarttuuhan se. Ihan perussettiä ja kehuttu nerous ei nyt ihan vielä avautunut. Viihdytti kuitenkin sen verran, että katson sen toisenkin tuotantokauden, jahka se tulee saataville.

The Expanse - kaudet 1&2 - Netflix

En tiedä mistä tämän pongasin, mutta uusi SciFi-sarja on aina iloinen yllätys joten eikun katseluun. Alkuasetelma on semmoinen, että maan lisäksi ihminen on levittäytynyt ympäri aurinkokuntaa. Mars on asutettu, samoin asteroidivyöhyke, ja jossain vaiheessa diplomatia on pettänyt pahemman kerran. Nämä kolme osapuolta lähinnä sietävät toisiaan, ja sodan vaara roikkuu kaiken aikaa ilmassa. Tämä koskee lähinnä maata ja marsia, vyöhykeläisten osa tässä kuviossa on joutua molempien osapuolien riistämäksi. Ilmeisesti vyöhykkeillä on tärkeä osa raaka-aineiden tuotannossa, mutta elämä näissä laitoksissa on kurjaa.

Sotketaan soppaan Philip Marlow tyyppinen etsivä, joka tutkii rikkaan pampun tyttären katoamista, korrutoitunut poliisi, diplomaatti joka yrittää estää sodan täysimääräisen eskaloitumisen, rahtialuksen miehistö joka ajautuu keskelle kriisiä, tuntematon taho joka tekee parhaansa saadakseen sodan syttymään ja ensimmäiset todisteet maan ulkopuolisesta elämästä = hyvä tuli?

Kyllä ja ei. Välillä sarja porskuttaa eteenpäin niin, että on pakko katsoa seuraava jakso heti perään. Välillä haahuillaan sinne tänne, kompastutaan omaan mukanokkelaan juoneen ja minä haukottelen. Varsinkin edellämainittuun Philip Marlowe tyyppiin on tosi vaikea saada otetta. Onko äijä hyvis, vai pahis? Tarkoituksella varmaankin tehty ristiriitainen hahmo, mutta hyvä kun kirjoitetaan ulos jo ekan kauden aikana (spoiler alert -- oho, meni jo).

Kovasti tämä lainailee sieltä täältä, mutta niinhän ne kaikki. Eka kausi oli kiikunkaakun, mutta toisella meno paranee. Loppu jäi jopa "huutamaan" jatkoa, joten kokonaisuutena tämä oli hyvä. Jatkoon...

Narcos - 1. tuotantokausi - Netflix

Pablo Escobar ei ollut mukava mies, eikä Columbia tainnut olla kovinkaan mukava paikka 80-luvulla. Herra pyöritti huumekartelliaan ja jos asetuit poikkiteloin, sinusta todennäköisesti tuli vainaja. Aivan sama mikä asema sinulla oli. Kaikesta tästä väkivallasta huolimatta herra oli jopa presidenttiehdokkaana, ja hänellä oli vankka kannatus maan köyhimmän väestön keskuudessa. Rahalla ostettua suosio, mutta samapa tuo. Rahaa oli niin paljon, että sitä piti haudata maahan tynnyrikaupalla, joten kyllä siitä riitti maksamaan muutama kirkko/koulu köyhimmille alueille = kansansuosio taattu.

Kaikesta tästä, ja paljosta muustakin kertoo Narcos. Sarjan alussa kertojaääni selostaa, miten 70-luvulla Miamin poliisit jahtasivat hippejä, jotka juoksivat karkuun flip-flopeissaan. Jos hippi saatiin kiinni, ja takavarikkoon muutama gramma marihuanaa, se oli juhlan paikka. Bablo muutti pelin. Äkkiä huume muuttui kokaiiniksi, sitä tuotiin konttikaupalla, ja varmaan tuli poliisisedällä hippejä ikävä, kun nämä pahikset eivät enää juosseet karkuun. Sen sijaan, että olisivat lähteneet käpälämäkeen, nämä mokomat avasivat tulen poliiseja kohden, sarjatuliaseilla.

Sarja naulitsee penkkiin ja välillä pitää muistuttaa itseään, että vaikkei tämä ole dokumentti, niin kaikkea tätä oikeasti tapahtui. Huikeaa settiä, varsinkin kun ei tarvinnut elää tätä itse, vaan voi katsoa turvallisesti dramatisoinnin telkusta vuosikymmeniä myöhemmin. Saa nähdä kuinka monta kautta tätä tulee, mutta taatusti katson jokaisen.

Suosittelen hipeille, Sopranos, Breakin Bad yms. fanille.

Maze Runner II & III - James Dashner

Pidin aikoinaan kirjasarjan ensimmäisestä osasta paljon, mutta jatko jäi odottamaan itseään. Ei vaan tullut kirja vastaan sopivalla hinnalla. Molemmat elokuvat kyllä tuli hommattua Makuunin poistolaarista, ja katsottuakin, mutta kirjat odotuttivat itseään.

Sitten esikoinen alkoi lukemaan sarjan ensimmäistä osaa, ja tuli kiire etsimään Poltettua maata. Joka olikin sitten loppuunmyyty järjestään kaikista kaupossa. Suomen Sci-fi kirjallisuuden kirous. Pienet markkinat, marginaalikirjallisuutta, pienet painokset, ja uusia painoksia harvemmin tulee. Poislukien tietysti jotkin kestoklassikot, kuten "Linnunradan käsikirja liftareille", josta näytti taas tulleen uusi versio ulos.

Kun sitten yllättäen törmäsin Poltettuun maahan paikallisen Suomalaisen Kirjakaupan poistohyllyssä, nappasin mukaan, vaikkei 20€ "poistohinta", nyt mikään mega-alennus ollutkaan. Piti napsia mukaan, kun vielä sai. Sattuman kauppaa oli se, että trilogian päätösosa löytyi, viikkoa myöhemmin, verkkokaupan alesta kympillä. Eikun lukemaan.

Tarina kulkee edelleen höryjyrän lailla. Kappaleet ovat sopivan lyhyitä ja päähenkilöt rymistelevät ongelmasta toiseen. Ruumiita tulee tasaiseen tahtiin, ja nyt alkaa osumaan jo päähenkilöihinkin. Juonessa on taas enemmän aukkoja, kuin laki sallii, mutta aivan sama. Viihdettä tämä vain on. Spoilaan loppua sen verran, että hieman samanlainen ratkaisu, kuin Hugh Howeyn "Siilo"-sarjassa. Sateenkaaren päässä on paratiisi odottamassa, niille jotka kestävät sinne asti.

Pidin koko trilogiasta, ja varmasti ne tulevatkin kirjat tulee hommattua. Jos ne siis käännetään. Ei jaksa lukea Sci-fiä englanniksi. Ainakaan ennen kuin kaikki hyllyyn haalitut suomenkieliset genren kirjat on luettu, ja sitä urakkaa piisaa vielä useammaksi vuodeksi.

Ozark - 1. kausi - Netflix

Marty Byrde on ulospäin finanssineuvoja, siis semmoinen äijä, joka ottaa rahasi ja lupaa sijoittaa ne tuottavasti. Jos onnistuu, molemmat hyötyvät, mutta jos käy toisin, "neuvoja" saa palkkionsa, mutta sinä menetät rahasi. Oikeasti Marty elättää itsensä pesemällä rahaa, eli huolehtimalla siitä, että meksikolaisen huumekartellin rahoista tulee laillisia.

Marty ymmärtää elää vaatimattomasti, mutta kumppanille tämä ei riitä. Kumppani vetää välistä, kartelli saa asian selville ja sitten alkaakin tulla ruumiita. Piippu otsalla Marty keksii viimetipassa keinon säästää henkensä. Siihen liittyy muuttaminen kuvitteelliseen Ozarkin lomakaupunkiin, koska siellä olisi helppo pestä rahaa. Tai niin Marty ainakin hätäpäissään väittää.

Totuus on toisenlainen, eikä pieni kaupunki oikeasti tarjoa ihan niin paljon mahdollisuuksia, kuin mitä Marty saa päämiehelleen uskoteltua. Sivussa tulee tallottua paikallisen huumejengin varpaille, sillai täysin vahingossa. Lopputuloksena Marty voituu kamppailemaan kahden huumejengin painostaessa niskaan, eikä perhe-elämäkään täysin ilman ongelmia suju.

Näistä aineksista olisi luullut syntyneen vaikka mitä, mutta ei tämä oikein lähde täyteen kiitoon. Siinä missä Breakin Bad tempaisi aikoinaan mukaansa ensimmäisestä jaksosta alkaen, tämä kiihdyttää verkkaisemmin. Siitäkin huolimatta, että ruumiita syntyy kartellien toimesta tasaiseen tahtiin.

Ensimmäinen tuotantokausi kuitenkin parantaa loppua kohden, ja viimeisessä jaksossa hommat lähtevät senverran överisti lapasesta, että jäin mielenkiinnolla odottelemaan toista kautta. Semmoinen on kai kuitenkin luvattu.

Jos Breakin Bad / Narcos kiinnostaa, niin suosittelen varauksin tutustumaan tähänkin.

Alastair Reynolds - Kostaja

Avaruusoopperaa ei ole koskaan liikaa. Kun kirjoittajana on vielä yksi lempikirjailijoistani, ei riemulla ole rajaa, kun pongaan hänen uusimman paikallisesta kirjakaupasta. Kyllä minä tiesin, että tämmöinen oli tulossa, mutta jotenkin se pääsi unohtumaan. No, eipä huolta, kirja mukaan ja lukuun.

Ei siinä tälläkään kertaa montaa iltaa mennyt, kun opus oli luettu, ja vauhdikkaaksi todettu. Avaruusmerirosvoja, aarrekätköjä, muinaisia kalloja (joita käytetään kommunikointiin) ja mitähän vielä? No, ainakin päähenkilö, joka on nuori nainen. Tästä on tietysti heti vedetty yhtäläisyysviivoja Nälkäpelin, ja 5. Aalto kirjojen suuntaan. Eli Reynolds olisi lähtenyt kosiskelemaan ns. young adult yleisöä, mutta en osaa sanoa. Avaruudessa kuitenkin mennään, ja jännästi vanha kohtaa uuden, kun avaruusalukset eivät menekään läpi avaruuden tyhjyyden raketit ulvoen. Ehei, aurinkopurjeiden voimalla mennään. Alus natisee, nitisee ja suhisee taivaltaessaan eteenpäin hitaasti. Eräänlainen avaruusajan vastine menneiden aikojen meriä kyntäneille purjelaivoille.

Tarina kulkee ja tapahtumia piisaa, joten minulle on aivan sama kenelle tämä loppupelissä on suunnattu. Itse viihdyn kirjan parissa ja loppu jää Reynolds maiseen tapaan kesken. Pääjuoni pistetään nätisti nippuun, mtta jatko jää arvailujen varaan. Mitä henkilöt seuraavaaksi tekevät? Minne he menevät?  Pieniä vihjeitä tulevasta pudotellaan, mutta se jää nähtäväksi. Ehkä Reynolds palaa tähän tarinaan, ehkä ei. Minä tykkäsin, vaikka toisenlaisiakin arvioita tuttavapiiristä on kuulunut.

Valerian and the City of a Thousand Planets

On se hieno, suorastaan häkellyttävän hieno. Suorastaan upea katsoa. Sääli. ettei sisältö yllä ulkoisen näyttävyyden tasolle. Innolla ja kauhulla tätä odotettiin. Traileri oli hyvä. The Beatles pauhasi, ja se oli todella näyttävän näköinen traileri, ja vauhdikas.

Ennen leffaa hehkutin jo mielessäni miten monta Star Wars fania pääsen oikaisemaan, kun he alkavat huutaa mitä kaikkea sieltä SW puolelta on oikein varastettu. Kun me _valistuneet_ tiedämme, että Luukaksen Yrjö se tässä on käynyt var... lainaamassa yhtä sun toista omaan teokseensa Valerian sarjakuvista. Turhaan hehkutin, koska tuskin tämä kauhean hyvin menestyi lippuluukuilla, mikä on todella sääli. Koska jos tämä olisi ollut hitti, olisi tullut jatkoa. Ja se jatko saattaisi osua paremmin maaliin, eikä Sci-Fi leffoja tehdä koskaan liikaa. Nyt en oikein jaksa toivoa semmoista ihmettä, että saataisiin toista Valerian elokuvaa. Eikä pääse oikomaan jonneja, kun ei niistä kukaan mene katsomaan tätä. Sana kiirii.

En tajua edes leffan nimeä. Se kun on suoraan pöllitty sarjakuvasta, mutta ne tapahtumat toisesta. Suomessakin Tuhannen Planeetan Valtakunta, sai uusintapainoksen leffan myötä, mutta kun ne tapahtumat, ne ovat melkein suoraa lainaa Varjojen Lähettiläästä. Niin kerta. Toivottavasti sitä uusintapainosta ostettiin niin paljon, että saataisiin uusintapainokset niistä minulta puuttuvista Valerian albumeista. Oma vika, kun en niitä aikoinaan uutena ostanut, mutta en tosiaankaan maksa 70€ esim. "Elävät Aseet" albumista, niistä toisista puhumattakaan.

Niin joo tämä leffa. Valerianin esittäjä on ihan eksyksissä, Laurelie on vähän parempi. Romanssiakin yritetään ja nolo lienee oikea sana kuvaamaan sitä säätöä. Parasta antia ovat shinguzet, eli ne kärsälliset kauppiaat. Niin ja se pieni otus joka pask... siis monistaa kaiken mitä vaan pystyy syömään. Rihannakin käy kiehnäämässä. En tosin häntä tuntisi ellen olisi asiaa jostain etukäteen lukenut. Juu, en osaa nimetä yhtään hänen biisiään, mutta tiedän kuitenkin kyseessä olevan laulajan, tyytykää siihen. Muutenkin ko. kohtaus on piinallisen pitkä ja pitkitetty, kai sen piti olla eroottinen. Ehkä vika on minussa?

Edit: esittikö tämä Rihanna muutama vuosi sitten MM-futiksen tunnarin? Silloin kun ne pelattiin Etelä-Afrikassa. En tosin enää muista miten se biisi meni, enkä taatusti katso Juutuubista/Googlesta olenko tässä arvailussani edes oikeassa.

Kyllä, ostan tämän aivan varmasti omaan hyllyyn, alennuskorista. Viihdytti jossain määrin, MUTTA kun se olisi voinut olla niin paljon parempi. Nyt Luc oikeasti ryhtiä siihen touhuun, tai sitten keskityt restauroimaan The 5th Elementin. En muistanutkaan miten surkeasti se oli siirretty DVD formaattiin, eikä outo kuvasuhde auttanut asiaa pätkääkään. Jep, katsoin tuonkin uudelleen jokin aika sitten. Juoni rokkasi edelleen kympillä, mutta teräväpiirto-TV toi toteutuksen puutteet kiusallisesti esille.

Jumalan vihan ruoska - Mirkka Lappalainen

Suomi oli vuosina 1695–1697 todella kurja paikka. Tai siis, Ruotsiahan tämä silloin oli, mutta kuitenkin. Maanviljelys oli aika kehittymätöntä, nautoja pidettiin lannan takia ja maanviljelijöiden ruoka koostui enimmäkseen leivästä. Siihen päälle saatiin niukasti kalaa ja joskus todella harvoin lihaa. Kun varastoja ei juurikaan ollut, tai niitä säilytettiin lätäkön toisella puolella, oli katovuosi todella kova paikka. Kun niitä sattui kaksi peräkkäin, ja tiedonkulku parasta mitä 1600-luvulla voi kuvitella olevan, eli parhaimmillaankin hidasta ja puutteellista, oli tragedia valmis. 

Tämä ei ole mitään kevyttä historiaa, ei aiheen puolesta, eikä muutenkaan. Mirkka kuitenkin kuljettaa tarinaa loogisesti eteenpäin, eikä lukija pääse haukottelemaan. Järkyttävillä yksityiskohdilla ei mässäillä, vaikka muutamia ääripään tapahtumia hän kyllä hieroo lukijan naamariin. Mirkka jaksaa selittää niin, että hitaammatkin lukijat (hep!) ymmärtävät miksi silloinen yhteiskunta toimi siten kun se toimi. Lähtökohtaisesti valtakunta valmistautui aina sotaan, siksi varastot olivat Tukholmassa. Avunpyyntöihin suhtauduttiin nihkeästi ja korko oli kova tilanteesta huolimatta. Kaiken lisäksi kuningas määräsi kaikesta, ja huonoksi onneksi kunkku oli kuolemansairas, kun tragedian koko kauheus alkoi pikkuhiljaa paljastumaan hallinnolle. Kunkusta ei ollut tekemään päätöksiä, ja virkamiehet olivat haluttomia tekemään päätöksiä hänen puolestaan. Siinä kun oli semmoinen vaara, että jos kunkku toivuttuaan ei pitänyt päätöksestä saattoi ko. virkamieheltä mennä viran lisäksi henki. Hieno systeemi, joustava kuin ratakisko.

Tuo ei toki ollut ainoa syy, mutta yksi palanen paketissa, jonka lopputuloksena suomen väestöstä kuoli kolmasosa. Kuitenkin kaikesta huolimatta yhteiskunta ei ajautunut kaaokseen, ja anarkiaan (yhtä pientä kapinaliiketta lukuunottamatta). Joten vaikkei silloinen järjestelmä täydellinen ollutkaan, niin jotain oli kuitenkin tehty oikein. 

Ei ole populaarihistoriaa tämä kirja, mutta jos aihe kiinnostaa, niin kannattaa ottaa lukuun.

Doctor Strange - blu ray

Myönnetään, että ilman tätä elokuvaa en edes tietäisi tämmöisen supersankarin olemassaoloa. Benedict Cumberbatch kiinnitti huomioni (ja varmaan monen muunkin) huikealla Sherlock Holmes tulkinnallaan ja mies on tehnyt tätä ennen pari kelpo roolia myös valkokankaalla.

Ei tämä mikään täysosuma ole, muttei hutikaan. Kohtuullisen viihdyttävä pläjäys, jossa selostetaan hahmon syntytarina. Kun en ole sitä sarjakuvaa nähnyt, niin en tiedä miten tarkkaan tässä sen kuviot toistetaan. Oletan kuitenkin jonkinlaista pientä modernisointia tapahtuneen siirrossa. Ei haittaa ja ihan näyttävää rymistelyä tässä saatiin aikaiseksi. Varsinkin lopun "päiväni murmelina" toisto oli aika hykerryttävä. Toivottavasti tälle saadaan jatkoa ja Benedict pääsee näyttämään onko hänestä toistamaan sama temppu, jonka Robert Jr. teki IronMan hahmolle.

Absolutely Fabulous - The Movie - DVD

Oi niitä aikoja, kun parasta Brittikomediaa edustivat Absolutely Fabulous, Pokka Pitää, ja Huonosti käyttäytyvät miehet. Seuraavassa aallossa taisikin sitten tulla Herrasmiesliiga, Pikku Britannia ja muut anarkistiset klassikot, mutta runtataan tämä AB Leffa nyt pois alta.

Hyvää (ja myös lievästi hämmästyttävää) oli se, että mukana oli koko alkuperäinen kaarti. Jos joku puuttui, niin on niin mitätön sivuhahmo, että en sitä enää muista. Siinä ne hyvät uutiset sitten olivatkin.

Väsynyttä ja samaan kaavaan kangistunutta koheltamista, joka ei kauheasti jaksanut edes hymyilyttää. Pikemminkin kävi niin, että kun olen miettinyt sarjan katsomista uudelleen, niin tämän nähtyäni en ole asiasta enää niin varma. Siitä on kuitenkin jäänyt hyvät muistot, ja mitä jos se ei ole kestänyt aikaa? Mitä jos se on justiinsa tätä samaa? Ja onhan se, mutta hyvällä, tai ainakin paremmalla tavalla. Ainakin minä haluan muistaa sen sarjan semmoisena. Vieläkin lainaan siitä lauseita omaan arkeen. Ehkä eniten hoen sitä "tickets, money, passport" kohtausta, kun on jotain tärkeää ei saisi unohtaa. Tai kun on se fiilis, että kaikki pitäisi olla OK, mutta kuitenkin takaraivossa kytee pieni epäilys, että jotain on kuitenkin unohtunut.

Ei jatkoon, eikä enää jatko-osia, kiitos.

Itse ilkimys 3

Tämä tuli nähtyä jo aikapäiviä sitten, mutta eipä ole tullut muistettua laittaa siitä mitään ylös tänne. Korjataan nyt tilanne ja varmaan tulee useampi päivitys putkeen, koska aika paljon on tullut kuitenkin kaikenlaista luettua ja katsottua.

Lapset mukaan (taas kerran) alibiksi ja katsomaan millaisen naurupläjäyksen ovat saaneet tällä kertaa aikaiseksi. No, aika laimean, täytyy sanoa. Niin kovasti olisin halunnut lähteä vatsa nauramisesta kipeänä ulos teatterista, mutta kun ei niin ei.

Aikamoinen sillisalaatti ja sivujuonnehässäkkä. Gruu saa kenkää, ja vaimo kanssa (mitäs meni esittämään ultimaatin), kun kasarirosvon onnistuu livahtamaan jälleen kerran. Sitten löytyy Gruun kadonnut veli, jolla tuntuu pätäkkää riittävän, joten eikun sinne tutustumaan. Gruun vaimolla on ongelmia lasten kasvattamisen kanssa, Minionit joutuvat linnaan (ehkä leffan parasta antia) ja tietysti tulee tilaisuus yrittää napata se kasarirosvo uudemman kerran. Mitäpä luulette? Onnistuuko?

Ehkä tämä paranee kun tulee joskus vastaan alelaarista, ja katsoo uudemman kerran, mutta ei ollut kovin hääppöinen esitys. Valitettavasti.

Gilmore Girls - Kaudet 1-7 - Netflix

Jopas oli idea. mutta tulipa tehtyä, eli nyt on katsottu joka ikinen Gilmore Girls jakso, joka on koskaan tehty. Kaikki 7 (seitsemän!) kautta. Jakso silloin tällöin ja kas, puoli vuotta myöhemmin on koko sarja katsottu.

Mitä jäi käteen? Paljon nokkelaa dialogia, raivostuttavan(?) teinin kasvutarina, ja jatkuva hämmästely siitä, miten paljon noilla isovanhemmilla oikein on fyrkkaa. Ekat viisi kautta on melkoista verbaalista ilotulitusta, ja sitten vähän lopahtaa. Kaksi viimeistä kautta ei rokkaa samalla lailla, kuin ekat viisi, mutta kyllähän nekin katsoo. Jotenkin "ihmelapsi" Roryn saamattomuus(?) ei hämmästytä. koska vaikka tuo näyttää pärjäävän, niin kunnianhimoa puuttuu. Ainakin jos vertaa kämppikseen, joka on sitten vedetty niin överiksi, että huh-huh.

Tulihan katsottua, ja nyt saan DVD-hyllyyn kivasti tilaa, kun voin kantaa kausiboksit kellariin säilöön. Ja ei, en lähde lukemaan Gilmore Girls lukulistaa läpi, tai tsekkaamaan jokaista bändiä, joka sarjassa mainitaan. Joku raja höpsismissäkin.

Katkeraa viiniä - Netflix

Viiniharrastus on jotain sellaista, joka ei mene minulle jakeluun. Minulle viini on joko hyvää, tai sitten pahaa. Muut sitten löytävät vaikka mitä makuja, se nahkainen taitaa olla huumorin huipentuma. Miten joku voi maistua hyvältä, jos se maistuu nahalta? Ovatkohan ne ihan tosissaan? Taitavat olla. Ovatkohan vähän snobeja? Kyllä, ainakin minusta.

Tässä dokkarissa nämä snobit saavat, minusta, ansaitusti nenälleen. Jostain tulee nuori jätkä, joka perheen (varastetuilla) rahoilla ostaa huutokaupoista järjettömiä määriä laatuviinejä, nostaa siinä sivussa hinnat tappiin, ja rupeaa sitten väärennyshommiin.

Lahjakas äijä, siitä ei pääse mihinkään. Ilmeisesti maku ja hajuaisti on hänellä niin kehittynyt, että osaa sekoittaa huomattavasti halvemmista viineistä niin lähelle oikeaa osuvan "arvoviinin", että suurin osa näistä snobeista menee halpaan. Eniten naurattaa se, että nämä asiantuntijat menevät halpaan, vaikka myyntiin tulee semmoisia viinejä, joita ei ole koskaan oikeasti edes valmistettu. Vähän kuin yrittäisi myydä vuosimallin 1939 Ferraria. Semmoista kun ei ole koskaan tehty, vaikka firma on sinä vuonna perustettu. Jos luulee olevansa asiantuntija, niin sitten ehkä kannattaisi tutustua siihen aiheeseen, minkä asiantuntijaksi esittäytyy.

Kiinnihän tämä sekoittelija jää, vaikka uskollisemmat fanit eivät millään usko vieläkään todeksi sitä, miten heitä on vedätetty. Perustelutkin ovat hieman samanlaisia kuin holokaustin kieltäjillä. Määrät ovat niin suuria, että ei ole mitenkään mahdollista. Pah ja pyh. Yksi äijä keksii sekoituksen ja sitten vaan kertoo jengille, että hankkikaa tätä laatua näin monta pulloa ja tätä toista tämän verran. Sitten sekoitussuhde, uusi väärennetty etiketti kylkeen ja laatuviini on syntynyt: 30 000 taalaa, tai enemmän, per pullo: Ostakaa idiootit, ostakaa.

Hyvä dokkari, vaikka en mikään viiniasiantuntija olekaan.

I am Thor - Netflix

Tiesin, että on olemassa semmoinen kasarikummajainen, kuin Thor, enkä puhu nyt sarjakuvasta, vaan bändistä. En ole heidän tuotantoonsa tutustunut, korkeintaan naureskellut levyjen kansille. Bändistä on nyt tehty oikein dokkari, vaikka sitä katsoessa toivoisi sen oikeasti olevan Spinal Tap elokuva. Tosissaan nämä tuntuvat kuitenkin olevan, valitettavasti.

I Am Thor -dokumentti kertoo kanadalaisen metallilaulajan tarinan. Laulajan, joka oli alunperin menestyvä kehonrakentaja. Sitten äijä alkoi unelmoida rock-tähteydestä ja loppu on aika surullista katsottavaa. Läpimurto kai oli aika lähellä, mutta jotain sekavaa siinä tapahtui. Thor itse selittää, että hänet kidnapattiin kesken sopimusneuvotteluiden levy-yhtiön toimesta (tai jotain sinnepäin), mutta tiedä häntä. Uskokoon ken tahtoo.

Bändi olisi kyllä saanut jäädä sinne kasarille. Mutta eikä mitä, äijä kiertää edelleen. Bändi taustalla tosin vaihtuu aika usein, kun ei ole rahaa maksaa soittajille. Taitaa loppu kuitenkin olla jo aika lähellä. Äijä nimittäin esittelee dokkarissa semmoisen arsenaalin lääkärin määräämiä pillereitä, että hirvittää. Ei taida olla kovin terve (enkä nyt tarkoita mielenterveyttä) ukko. Puolisokeakin taitaa olla, ja tuntuu pukevan aika usein (itsetehdyn) esiintymisasun väärässä järjestyksessä päälle.

Parasta antia on suomessa kuvatut osuudet, kun bändi on kutsuttu Sauna Open-Air festivaaleille Tampereelle. Suomessa metallifanit ovat ihan omaa luokkaansa, ja sitä myös Thor osaa arvostaa. Spinal Tap elokuvan lisäksi mieleen tulee toinen dokkari, se joka kertoo siitä Anvil nimisestä yhtyeestä. Eikös nekin ole Kanadasta?

Surullinen fiilis tästä jää, kaikesta uhosta huolimatta. Thor ei ymmärrä, tai ei pysty lopettamaan? Jonkinlainen interventio voisi olla paikallaan, ettei äijä vaan kuole lavalle kesken keikan. Puhaltaessaan kumavesipulloa rikki, ties kuinka monetta kertaa.

Stand-Up komediaa - NetFlix

Tuli katsottua Netflixin loputtomista(?) arkistoista kolme varsin erilaista Stand-up komedia-esitystä. Osa nauratti, osa ei. Jostain syystä se paras ei näy minun Netflix historiassa. No, runtataan nämä pari sitten ja kehutaan se kolmas, jos muistan mikä se oli. Ei sekään tainnut hääviä olla, kun ei edes esiintyjän nimi jäänyt mieleen.


Dave Chappelle: "The Age of Spin: Dave Chappelle Live at The Hollywood Palladium"
Huono huono huono. Ei naurattanut yhtään, ei siis edes yhden ainoaa kertaa. Miten tämmöistä skeidaa edes kehdataan myydä ihmisille? Kyllä pitää paljon tapahtua, että kosken herran tuotoksiin toisen kerran.

Sarah Silverman A Speck of Dust
Saara juttelee rumia puolitoistatuntia, ja sen pitäisi olla hauskaa? No ei ole. Mietin parikin kertaa tämän aikana, että tuleekohan tuo nauru nauhalta? Minua nimittäin naurattaa ehkä pari-kolme juttua koko showsta ja se on aika vähän se. Sarah yrittää selvästikin shokeerata, ja ehkä jenkkiyleisö nauraakin sille, että joku uskaltaa olla niin ... no, paremman sanan puutteessa: uskalias. Ei jatkoon.

War Machine - NetFlix

Katsoin, koska pääosassa oli Brad Pitt, ja NetFlix suositteli tätä minulle. Eipä ole Bradin uralle kauheasti huteja osunut, mutta nyt taisi tulla sellainen. Tai jos ei nyt ihan huti, niin ei mikään täysosumakaan.

Tämä ilmeisesti perustuu jossain määrin todellisuuteen. Ainakin sen verran, että Pittin esittämä fiktiivinen kenraali McMahon on perustuu oikeaan kenraaliin: Stanley McChrystaliin, joka komensi NATO-joukkoja Afganistanissa.

Afganistanissa ollaan, ja demokratiaa tuodaan. Vaikka väkisin ja rynnäkkökiväärillä, jos (kun) eivät muuten usko. Arvaatkaa kaksi kertaa onnistuuko? Lopun "katutaistelu" lienee aika realistisesti kuvattu. Ei käy solttuja kateeksi, kun vihollista ei erota siviilistä, ja ei ne siviilitkään sinusta erityisemmin tykkää.

Ei lähde, punainen lanka puuttuu, tai on niin hyvin piilotettu, että en sitä löydä. Oikein ihmetyttää miten Brad Pitt on saatu puhuttua tähän. Ehkä leffa paperilla näytti hyvältä. Ben Kingsley Afganistanin presidenttinä on tämän leffan parasta antia. Varmaan sen takia, että äijän touhut ovat niin typeriä, että haluan hymähdellä tietäväisenä, että "ei ihme ettei siellä mikää toimi, kun tuollaiset johtaa sitä kansaa". Toivottavasti homma ei ole oikeasti niin tutkalla, kuin mitä elokuva antaa olettaa.

Tyttö ja pommi - Jari Järvelä

Oho, mitähän tästä osaisi sanoa? Aikamoinen dekkari, tai kai tämä lasketaan dekkariksi? Mitään mysteeriä tässä nyt ei ratkota, osapuolet ovat selvillä heti ensimmäisten sivujen jälkeen. Lyhyesti juoni menee niin, että rotat (stevarit, eli vartioliikkeen miehet) jahtaavat bakteereja (töhrijöitä), sitten homma lähtee lapasesta, yksi kuolee ja kosto(n kierre) on väistämätön.

En osaa sanoa oliko tässä hyviksiä ollenkaan. En taatusti ole bakteerien puolella, mutta vastapuolikin sortuu semmoisiin temppuihin, että ei heidänkään puolelle oikein osaa asettua. Kirja kuluu käsissä nopsaa vauhtia, ja sivujen vähetessä alan epäillä, että tässä tuskin on onnellinen loppu. Siinä olen oikeassa, kaikki muut juonenkäänteet sitten arvaankin päin sitä itseään.

Tykkäsin, ja tunnustan tarttuneeni tähän aluksi vain siksi, että Jari Järvelä on kotkalainen kirjailija. Seuraavan hänen kirjansa luen siksi, että pidin tästä. Kaikesta synkkyydestä (tai ehkä juuri siksi) huolimatta.

Black Ops III - PS4

Kun tuli sopivalla hinnalla vastaan, niin ostin. Minähän ostin tämän jo PS3 alustalle, vain huomatakseni, että PS3 ei tue kuin moninpeliä. Melkein lähdin silloin siltä istumalta hakemaan PS4 koneen sen takia, mutta onneksi en lähtenyt. Tämä ei nimittäin ole kovin hääppöinen. Grafiikka rullaa komeasti, mutta niinhän se tekee nykyään kaikissa peleissä. Juoni on sekava ja en oikeasti tajua siitä yhtikäs mitään. Jotain Matrix juttua sinne on sotkettu, mutta ei mene jakeluun.

Huono, huono huono, tai ei ainakaan lunasta niitä odotuksia jotka tähän kohdistin. Jos tämä oli mukamas parasta Black Opsia, niin minun puolesta voivat lopettaa koko sarjan.

Kristian "trilogia" - Juha Vuorinen

On ollut pitkään tarkoitus lukea "juopparit" uudestaan, alusta lähtien. Sattuman kauppaa oli, että tartuin ensimmäiseksi tähän "spin-off" sarjaan, joka keskittyy Kristianin elämän vaiheisiin. Johtui varmaankin siitä, että viimeinen osa palasi äskettäin lainasta, ja oli ns. tyrkyllä. En edes muistanut lainanneeni sitä, ja luettuani sen itse uudemman kerran kaikkine pornoiluineen, jäi kyllä mietityttämään mitä lainaaja oli tästä pitänyt. Pitääpä muistaa kysyä joskus :-)

Mitähän näistä osaisi/uskaltaisi sanoa? Korkeakulttuuria? No ei taatusti ... Huumoria? Kyllä vaan, ja semmoista, missä välillä mennään niin alhaalta, että rimaa ei edes ole.

Taso vaihtelee kirjojen välissä, ja myös niiden sisällä, aika paljonkin. Vuorinen kehittyy kirjoittajana (onneksi) ja viimeinen osa on näistä se parhain. Eka puolestaan se huonoin, Loogista. En tiedä uskaltaako näitä suositella, ovat nämä niin jotain ihan muuta. Eivät taatusti sovi kaikille. Muistan nauraneeni juoppiksille ääneen, mutta nämä kirjat eivät saaneet samaa reaktiota aikaiseksi. Hymy kyllä nousi korviin useampaan otteeseen, mutta se totaalinen reps jäi tulematta. Kyllä nämä omassa genressään ovat ihan parhaita, kunhan vielä keksisi, että mikä se genre oikein on.

Zoo City – Eläinten valtakunta - Lauren Beukes

Ostin, koska on ehdolla Tähtivaeltajan palkinnon saajaksi. Toinen syy oli se, että Kampin suomalaisen kirjakaupan hyllyssä oli tasan yksi kappale jäljellä. Ehkäpä minua valistuneemmat lukijat ovat ostaneet tätä suurin määrin? Hienoa, että hankinnat perustuvat kylmään harkintaan, eivätkä ollenkaan tunteeseen.

Minulle tuntematon kirjailija, ja aika erikoisesta suunnasta kaiken lisäksi. Lauren on nimittäin etelä-afrikkalainen, ja sinne kirjakin sijoittuu. Tyylilaji on hieman vaikeasti määriteltävissä oleva. Ei tämä ainakaan minusta ole Sci-Fi kirja, vaan dekkari, johon on sotkettu mausteeksi fantasia-elementtejä.

Päähenkilö on joskus tehnyt kauhean rikoksen. Sen takia hän kantaa nyt mukanaan, minne ikinä meneekin, laiskiaista. Hän ei ole ainoa, jolla on eläin kumppaninaan, vaan jostain syystä näin alkoi vain jossain vaiheessa tapahtua. Tee henkirikos, ja saat loppuelämän ajaksi eläinkumppanin. Se vain ilmestyy jostain, kukaan ei tiedä miten, tai mistä. Näin vain on. Se myös kertoo toisille, että olet joskus tehnyt vakavan rikoksen, ja tekee sinusta toisen luokan (jos sitäkään) kansalaisen. Jos eläin syystä tai toisesta kuolee, ilmiö nimeltä pohjavirta käy noutamassa myös isännän.

Eläin tuo mukanaan myös etuja. Sen myötä isäntä saa maagisia kykyjä, joka sekin vaihtelee. Kirjan sankarittarelle se toi mukanaan kyvyn löytää kadonneita esineitä. Periaatteesta päähenkilömme ei halua etsiä kadonneita henkilöitä, joten ei ole vaikea arvata millainen keikka häntä odottaa, halusi tai ei. Kadonneen etsintä vie sankarimme yläluokan yökerhojen kautta viemäreihin, ja poliisin jahdattavaksi. Etelä-afrikkalainen kulttuuri on minulle täysin tuntematonta, mutta se kuvataan täysin uskottavan kuuloisesti, taikoineen päivineen.

Tykkäsin tästä ihan älyttömästi. Bussimatka Helsingistä Kotkaan kestää pari tuntia. Siinä ajassa ehti lukemaan kirjasta lähes kolmanneksen, ja urakka jatkui samaa vauhtia, kunnes koko kirja oli luettu. Joutuu varmaan tutustumaan tämän kirjailijan muuhunkin tuotantoon. Oli hyvä, ja jos palkinto napsahtaa, niin en yhtään ihmettele.

The Commitments - Netflix

Ehkä yksi parhaimpia, ellei paras musiikkielokuva ikinä. Ai niin joo, se Whiplash. Sovitaan, että Whiplashissä oli enemmän Jazzia, ja tässä enemmän Soulia. Molemmat todella hyviä elokuvia.

Jimmy Rabbit haluaa menestyä managerina. Mottokin on miehellä jo valmiina, se kuuluu näin: "I am black and I am proud", vaikka äijä on kunnon jauhonaama. Musiikkilajikin on valittu ja se on Soul. Siitäkin huolimatta, että ollaan Irlannissa, joka ei näytä kovinkaan kauniilta paikalta. Ei puutu enää kuin bändi, joten eikun etsimään jäseniä.

Bändin kasaaminen on todella hulvaton prosessi. Voin kuvitella, että jos laittaa ilmoituksen lehteen tyyliin etsitään bändiin jäseniä, niin oven taakse saattaa hyvinkin ilmestyä leffan kaltaisia tarjokkaita. Kauniisti sanottuna, aikamoisia persoonia. Kun porukka on kasassa jostain pitäisi saada vielä soittokamat, ja nehän vasta kalliita ovatkin. Onneksi(?) on yhteyksiä. Kunhan et kauheasti erehdy kyselemään miksereiden yms. lavatekniikan alkuperästä kaikkea turhaa, esim. kuka ne aikaisemmin omisti.

Ei siis mitään hajua soittavatko nämä näyttelijät tässä itse, mutta jos soittavat niin hienoa. Se soittamisen ja esiintymisen riemu on saatu tallennettua niin hyvin, että harvoin on onnistuttu moisessa elokuvassa. Bändi tappelee, mutta soitto sujuu. Viimeinen keikka lähentelee täydellisyyttä, vaikka rummuissa onkin uusi äijä joka pitää esikuvanaan Muppet Shown Animalia.

Tähdenlentohan siitä tulee, ja hajoaminen riitoihin, mutta näinhän se menee usein oikeassakin elämässä.

Ja se musiikki ... Pitääkin pyyhkiä omasta kokoelmasta pölyjä ja vähän tuulettaa paria levyä. Miksei tämänkaltaista musaa enää tehdä? Ja jos tehdäänkin, niin miksei se juhli listoilla?

Hyvä elokuva, nauratti edelleen ääneen, vaikka tiesinkin mitä oli tulossa.

Lumottu lelukauppa - Netflix (kun ei jaksanut hakea DVD levyä hyllystä)

Hauska ja lievästi surrealistinen pikku-elokuva. Dustin Hoffman on hyvä, Portman totuttuun tapaan huono (tai mitäänsanomaton) ja yksi äijä jonka nimeä en koskaan muista (lunttasin netistä: Jason Bateman) tasaisen tylsä. Tylyyn arviooni saattaa vaikuttaa se, että katsoimme dubatun version.

Niille joille tarina ei ole tuttu, niin Dustinin esittämä Herra Magoon on kypsässä ~250 vuoden iässä päättänyt, että eiköhän tämä riitä ja aika jatkaa eteenpäin (siis kuolla pois). Pitäisi vaan ensin saada lelukaupalle jatkaja, ja Portmanin esittämä Molly ei millään meinaa uskoa, että homma sopii hänelle paremmin kuin hyvin.

Sitten on kaikenlaista pientä kasvutarinan tynkää ja kaikinpuolin mukavaa, eikä yhtään vaarallista. Vaikka se lelukauppa mököttääkin ja kaikki muuttuu sen takia mustaksi ja ikäväksi, eikä lelutkaan ole enää vaarattomia.

Ihan hauska tämä oli edelleen, vaikka loppuratkaisun tajuaa jokainen jo noin tuntia ennen loppua.

Sirkus Finlandia - Kotka

En ole 100% varma, mutta tämä saattoi olla ensimmäinen kerta, kun kävin "oikeassa" sirkuksessa. Voin olla väärässä, mutta jos olen aikaisemmin käynyt, niin olen ollut niin pieni, että en siitä enää mitään muista. Pitänee kysyä asiasta vanhemmilta, jos muistan.

Maneesilla klovni jo viihdyttää sisäänvaluvaa yleisöä ennen esityksen alkua. Ja hyvin viihdyttääkin. Pieni-eleinen show, mutta vangitsee ja uppoaa niin lapsiin kuin aikuisiinkin. Tykästyin tähän maskittomaan (nais)klovniin välittömästi, ja onneksi hän saa useasti esiintymisaikaa.

Ensimmäinen varsinaisen esitys on hieman hämmentävä. Lehmiä, ja tunnistan rodunkin (Yorkshire), asia jota hieman ihmettelen itsekin jälkikäteen. Kaikkea sitä ihminen muistaakin, vaikka olisi ehkä tärkeämpikin juttuja maailmassa muistettavaksi, kuin eri lehmärotujen tunnistaminen. Anyway, lehmiä sirkusareenalla? Olihan se ainakin erilaista, vaikka ei ne totuudennimessä kovin kummoisiin temppuihin taipuneet. Lähinnä osasivat kävellä peräkkäin samaan suuntaan, ja välillä rivissä. Mitä nyt joku aina välillä lipesi puuhailemaan jotain ihan muuta.

Ehkä hieman laimea aloitus, mutta sitten päästään vauhtiin. On köysillä katon rajassa taiteilijaa, koulutettuja koiria (ja laamoja!), jonglööri, ja vaikka mitä. Perheen nuorinta jännittää vieressä kympillä ja show vie mukanaan. Onhan se tietysti jotain ihan muuta, kun näkee sen esityksen nenän edessä, muutaman metrin päästä, kuin vaikkapa televisiosta. Eli ainakin meidän poikiin tämä ns. osui ja upposi.

Viimeinen esitys on sitten se kaikkein hurjin ja taatusti vaarallisin. Eli kuoleman pallo. Kukahan senkin on joskus keksinyt, että on hyvä idea lähteä ajamaan moottoripyörällä pallon sisään? Aluksihan tätä tehtiin isossa tynnyrissä, mutta nykyisin pallossa. Jotenkin vielä tajuaa sen, että yksi motocrosspyörä pistää menemään pienen pallon sisäpinnalla, mutta kun sitä väkeä lappaa sinne jatkuvasti lisää. Lopuksi motskareita pyörii pallon sisällä kaikkiaan viisi kappaletta, ja onhan se aika hurjan näköistä touhua. Taitavaa porukkaa kautta linjan.

Oli ihan viihdyttävä ilta, mutta en ole karkaamassa sirkuksen mukaan. Saa nähdä kutsuuko sirkus myös ensivuonna, mutta kyllä tästä jäi ihan hyvä fiilis. Raikas tuulahdus viihdettä ajalta ennen pleikkareita yms.

Latoya Donnert ja sirkuslehmät

Pipsa Ilpala

Porukan pelle - Michelle Musser ja hänen hevi-numeronsa

Ignat Ignatov

Clobe ryhmä kuolemanpallossa, 5 pyörää yhtä-aikaa ja pallo halkesi keskeltä. Eivät sentään ajaneet rakosen ylitse.

Iloisia aikoja mielensäpahoittaja - Tuomas Kyrö

Niin minä aluksi mieleni pahoitin, kun tätä aloitin lukemaan. Odotin lyhyitä tarinoita. Niitä niin monen rakastamia, mielensäpahoittajan viiltäviä analyysejä maailman menosta. Sen sijaan sainkin yhden pitkän tarinan, romaanin.

Ei haittaa, koska kunhan tarina saadaan rullaamaan, on kirjaa vaikea laskea käsistään. Moni asia tuntuu 70-luvulla syntyneelle niin tutulta, että välillä epäilyttää Kyrön käyneen vakoilemassa parin tuttavapiiriin kuuluvan henkilön menoa. Noukkineen sieltä parhaat palat, ja jalostanut ne kirjaksi. Tuskin kuitenkaan, koska pohjimmiltaan tämä kertoo kaikista suomalaisista miehistä. Niistä jöröjukista, joille tunteista puhuminen on vaikeaa, mutta asialliset hommat hoidetaan. Jos joku asia menee erityisen hyvin, niin siitä ei kylillä huudella. Kyllä riittää miehelle palkinnoksi se, että tietää itse tehneensä asian hyvin ja onnistuneensa.

Tarinassa kuolema on kuitenkin läsnä ja päähenkilö pohtii sitä omaan tapaansa hyvinkin syvällisesti. Tehdään testamentti, ja ruumisarkku, sekä hankitaan kunnollinen puku hautajaisia varten. Tiedättehän te: ettei tarvitse sitten ruumiina hävetä. Joudutaan sairaalaan ja melkein hoitokotiin. Siinä sivussa saadaan uusi ystävä, ja vaikka onkin lättähattu, niin fiksu semmoinen. Tutustutaan uuteen kirkkoherraan, joka onkin nainen, sekä näytetään pitkää nenää lääkäreiden hitaalle, ja vaivalloiselle kuntoutusohjelmalle.

Kirjan lähestyessä loppua henkisesti jo valmistauduin siihen, että Kyrö viimeisillä sivuilla pistää mielensäpahoittajan hautaan, ja se oli sitten siinä. Onneksi matka vielä (toivottavasti) jatkuu, ja saadaa lisää mielensäpahoittaja-kirjoja. Vaikka kirjassa kuolemaa pohdiskellaan, ja siihen kovasti valmistaudutaan, tarinan lopetus saa hymyn huulelle ja mielen hyvälle tuulelle. Elämä kuitenkin jatkuu.

Call of Duty Ghosts - PS4

Tämä oli samaa vanhaa tuttua putkiräiskintää, hyvässä ja pahassa. Parempi tämä minusta oli kuin Infinite Warfare, mutta tämä kaikki on nähty jo niin monta kertaa. Se, että parissa kohtaa pääsee ohjaamaan koiraa ei tätä pelasta. Tai siis, ei tässä ole mitään pelastettavaa, koska mikään ei suuremmin ole pielessä. Tämä nyt vaan suhisee toisesta korvasta sisään, ja toisesta ulos. Toista se oli aikoinaan, kun Operation Flashpoint näytti miten tehdään juoni joka jää mieleen. Vieläkin muistan sen ekan(?) tehtävän, kun kylä oli saatu vallattua, sitten harjanteelle ilmestyi vihollisen tankkeja. Jäi vähän juhlinta kesken, kun pitikin lähteä käpälämäkeen kesken kaiken. Tätä kirjoittaessa en muista tästä Ghosts-pelistä kuin ne tehtävät missä ohjattiin sitä koiraa. Eikä läpipeluusta ole kuin pari viikkoa. OFP tuli pelattua läpi jo vuonna 2001.

Ei säväyttänyt, ei jäänyt mieleen, vaikka viihdytti muutaman tunnin. Saa nähdä tuleeko koskaan pelattua toista kertaa.