Big Eyes

Tim Burton on yksi lempi-ohjaajistani, ja hän tuntuu osuvan useammin maaliin, kuin hänen luottonäyttelijänsä Johnny Depp. Tim Burton tekee yleensä vauhdikasta fantasiaa, joten hieman jännittää miten herralta luontuu draaman ohjaaminen. Ihan kohtuullisesti. Tämä leffa ei ole täysosuma, mutta ei huonokaan.

Tarina itsessään perustuu tositapahtumiin ja kyllä tällaisesta tarinasta kannatti leffa väkertää. Ei jaksa tutustua asiaan niin paljoa, että miten tarkasti seurataan todellisia tapahtumia. Eniten kyllä hämmästyttää taulujen oikean maalaajan (pahoittelut jo etukäteen ontuvasta mielikuvasta) munattomuus. Ei mene minulla mitenkään jakeluun, että joku antaisi omien töiden krediitit toiselle ihan vaan siksi, että naisen maalaama taide ei myy.

No, 50-luku oli 50-luku, ja silloin vaimon paikka oli kotona. Petos kuitenkin jatkui 70-luvulle asti, eli taulujen oikea maalari Margaret Keane piti suunsa kiinni yli 10 vuoden ajan. Miksi? Ne taulut kuitenkin todistetusti myivät. Tässä oli varmaan taustalla suuria teemoja: tasa-arvoa, feminismiä, mutta ei nyt jaksa ajatella niin syvällisesit. Populaarikulttuuria = viihdettä, piste.

Kiehtova tarina, ihan kohtuullinen leffa. Lopun huipennus oikeussalissa menee kyllä hieman överiksi, mutta samapa tuo.

Niin ne taulut? Piti tunnustaa, että kävin katsomassa, että millaisia ne oikein ovat. Margaret siis maalaa edelleen. Jos kiinnostaa hänen originaalejaan voi ostaa suoraan taiteilijalta. Ei oikein innostanut. Tarina on hyvä, taulut ... no, maku-asioitahan nämä ovat. Itse en hänen taulujaan seinälleni nostaisi.