torstai 25. elokuuta 2016

V Niinkuin Verikosto - Alan Moore

Pitkään meni, ennenkuin sain tämän käsiini sarjakuvana. Leffa on katsottu jo useampaan otteeseen, ja hyväksi havaittu. Sarjakuva on kanssa hyvä, todella hyvä. Koska elokuvassa ei ole otettu suuria vapauksia juonen suhteen, vaan seuraa sarjakuvaa melko tarkasti, ei tarinan puolesta pääse tulemaan yllätyksiä. Elokuvasta on tietysti jouduttu karsimaan paljon yksityiskohtia, mutta juonen pääkohdat menevät kuten sarjakuvassa.

Jostain syystä Englannilla on elokuvissa, ja sarjakuvissa taipumusta vaipua totalitarismiin, tai muuten vaan zombien syöteiksi. Tässä tarinassa ollaan fasismia (vai Orwell 1984) muistuttavassa valtiossa, jossa kamerat näkevät kaiken, ja parhaiten pärjää, kun pysyy hallinnon tutkan alapuolella. Tarina antaa lukijalleen paljon ajateltavaa, ja mitään ei pureskella valmiiksi. Välillä on hieman haastavampia kohtia, kun yhden pätkän tekstitys koostuu pelkästään nuoteista, ja laulun sanoista. Kirjakin pitää kääntää kyljelleen, onpas hankalaa ;-)

Jos nyt jostain pitää napista, niin teknisestä toteutuksesta, jossa värit eivät ole välillä kovin onnistuneet. En ole näköjään ainoa, jota tuo on häirinnyt. Saattaisi olla mustavalkoisena parempi, mene ja tiedä.

Jos ei ole vielä tuttu, edes elokuvana, niin kipinkapin kirjastoon. Sieltä toivottavasti löytyy, ja saahan tämän vieä ostettua uutenakin. Hmm. pitäisiköhän katsoa leffaversio heti tuoreeltaan perään?

    Remember, remember! 
    The fifth of November, 
    The Gunpowder treason and plot; 
    I know of no reason 
    Why the Gunpowder treason 
    Should ever be forgot! 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti