sunnuntai 2. huhtikuuta 2017

Suomen pahimmat bisnesmokat - tarinoita huippujohtamisesta

Tätä kirjaa lukiessa ei oikein osaa sanoa pitäisikö itkeä, vaiko nauraa. Jos luulit, että Soneran aikoinaan tekemät kaupat Saksan 3G luvista olivat ainokainen kunnon munaus suomen bisneshistoriassa, olet väärässä. Niitä tyräyksiä nimittäin riittää niin paljon, että vain osa mahtuu tähän kirjaan. Oman osansa saavat niin Nokia, kuin Talvivaarakin, paria vanhempaa tapausta (Esim. Valco) unohtamatta.

Kirjoittajat ovat hyvin ymmärtäväisellä tuulella, mutta itsellä kyllä teki useasti mieli huutaa ääneen "idiootit!". En ole kaupallisesti koulutettu henkilö, mutta sitä maalaisjärkeä uskon kuitenkin omaavani. Sitä näillä päättäjillä ei tunnu aina olevan matkassa. Tosin, kukaan näistä "huippujohtajista" ei pelaa omalla rahallaan, joten mikäs siinä on ottaessa riskejä, kun ei siitä mitään seurauksia tule. Tai jos tuleekin, niin korkeintaan potkut ja silloinkin yleensä muhkeilla boonuksilla höystettynä.

Pari kunnon tyräystä on jäänyt kirjasta kokonaan pois, että ehkä jatkoa seuraa joskus perästä. Minä ainakin halausin kuulla mitä ihmettä päättäjät aikoinaan miettivät, kun myivät Kemiran ja digitaalisen äänen/kuvan-siirtoverkon (Digita). Käsittääkseni betoninvalmistuksessakin on tehty aikoinaan joku kunnon välistäveto niin, että eipä taida olla yksikään suomen betoniasemista suomalaisten omistuksessa.

Sitä odotellessa, suosittelen tätä lämpimästi kaikille, joita talousjutut vähänkin kiinnostavat. Vaatii kyllä kohtuullisen lujat hermot, ja ei tosiaankaan mene kertalukemalla.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti