sunnuntai 10. joulukuuta 2017

SciFi x2 - bluray

Kahden SciFi leffan ilta, joten otetaanpa ne esittelyyn siinä järjestyksessä, kuin ne katselinkin:

Ghost in the shell

En ole lukenut sarjakuvaa, saati nähnyt animaatiota. Muistelen, että minulta löytyisi tuo animoitu versio hyllystä, mutta en sitä ole siis katsonut. Minusta tämä oli ihan viihdyttävä. Vähän tuli Robocop mieleen, mutta sehän on vain positiivinen asia. Luulin tämän sijoittuvan Tokioon, mutta oikea vastaus olikin Hong Kong. Aivan sama, sillä kaupunki on aivan huikean näköinen, ja katsottavaa riittää niin paljon, että osa jää taatusti pongaamatta. Juonen puolesta eikä tule suurempia ylläreitä, ja siitä se tämän leffan vihaajien viha sitten kumpuaakin. Tämä kun kuulemma tappoi (tai jätti pois) kaiken sen, mistä alkuperäinen sarjakuva ja animaatio ovat kuuluisia. Kun en ole niitä nähnyt, niin en osaa sanoa. Pitää katsoa se animaatio pois ja siirtyä vihaajien leiriin? Ilman tätä taustaa viihdyin tämän parissa ja niin teki myös vanhempi pojista. Kuitenkin vähän muuta kuin se iänikuinen Star Wars.


Alien Covenant

Se edellinen Alien leffa oli pettymys, turha sitä on kieltää ja luulin sen jäävän vihonviimeiseksi Alien elokuvaksi. Mitä vielä. Uutta pukkaa ja tämähän on hyvä. Johtuneeko siitä, että osa juonen käänteistä menee 1:1 sen ihan ensimmäisen elokuvan kanssa, vai mistä mutta ihan sama. Ketään ei kai enää yllätä alienien ilmestyminen. Se, että ne onkin kukkasia (heh) oli uutta, mutta samaa vanhaa tuttua juttua. Ahtaita käytäviä, varjoja missä örkki voisi lymyillä ja taatusti graafisin versio tähän asti. Siinä ihan ekassa leffassa me hätkähdimme kun se alien ekan kerran tuli äijän rintakehästä ulos. Nyt pääsee hätkähtämään sitä, miten äijä kirjaimellisesti repeytyy kappaleiksi saman prosessin toistuessa.

Koska tämä osa nitoo kivasti yhteen sen edellisen leffan, ja sarjan ensimmäisen, niin nytkö voi olettaa tämän olevan tässä? Ei enää lisää alien leffoja, vai vieläkö löytyisi uusia kulmia?


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti