tiistai 15. syyskuuta 2015

Siirros - Hugh Howey

Jostain syystä pidän dystopiaa käsittelevistä kirjoista. Tämän sarjan ensimmäinen kirja "Siilo" osui ja upposi, kun onnistui yhdistämään samaan pakettiin klaustrofobisen tunteen. Vähän samalla tavalla kuin Metro 2033, josta myös pidin. Metro 2034 jäi kuitenkin kesken, en pitänytkään. En kyllä enää muista miksi, mutta kesken se jäi.

Aluksi en pidä tästäkään. Kirja liikkuu kahdessa paikassa ja ajassa. Toisaalta seurataan siilojen rakentamista ja siihen liittyvää kähmistää, sekä taustoitetaan syitä miksi tähän on ajauduttu. Samaan aikaan seurataan myös siilojen elämää tulevaisuudessa. Homma saakin kummasti ryhtiä, kun maan päällinen elämä saadaan siivottua pois häiritsemästä, ja kaikki tapahtuu siiloissa. Eri siiloissa, mutta kuitenkin.

Eniten häiritsi kirjan nimi, ja sen sisälläkin käytetty termi "siirros". Mikä ihmeen siirros? Kansilehteen kurkkaaminen paljastaa, että alkuperäisnimi on "Shift", joka tarkoittaa siirtymää ja/tai työvoroa, ja johan selkisi. Se kaaviokin tuli ymmärrettäväksi. Ymmärrän tietysti, että kustantaja on halunnut pitää rimmaavat nimet kirjan osien välillä, mutta jos se haittaa lukemista, niin pas... huono päätös. Varsinkin kun viimeinen osa on näköjään suomenkieliseltä nimeltään "Kohtalo", että se siitä yrityksestä saada kaikki kolme nimeä rimmaamaan jotenkin.

Alku tökki, mutta parani loppua kohden, eli loppujen lopuksi pidin tästä. Koska kyseessä on jonkin sortin Sci-fi, niin jätetään juonen aukkojen repiminen tekemättä. Tästä on hyvä jatkaa. Voi olla, että joutuu hakemaan päätösosan samantien hyllyyn, kunhan se ilmestyy. Kustantajan mukaan jo tässä kuussa.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti