lauantai 21. tammikuuta 2017

Mies joka ampui Lucky Luken

Yksinäinen cowboy on ratsastanut jo 70 vuotta. Albumeitakin on kertynyt kymmeniä (omistan niistä suurimman osan) ja alkuperäiset piirtäjät/käsikirjoittajat ovat kuolleet jo aikapäiviä sitten. Uusia nimiä on astunut tilalle ja valitettavasti saappaat ovat olleet liian suuret täytettäviksi. Paikoitellen tulee ihan kelvollista jälkeä, mutta uudet albumit jäävät alkuperäisten varjoon, ei voi minkään.

Tämä kyseinen albumi on kuitenkin eri maata, kuin aikaisemmat. Piirrostyyli on vedetty täysin uusiksi realistiseen suuntaan. Huumoria on karsittu, realismia lisätty muutenkin (rajusti) ja Jolly Jumper ei enää puhu, edes itsekseen. Juoni on simppeli: sankarimme ratsastaa, jälleen kerran, uuteen kaupunkiin. Kaupunkia kuohuttaa äskettäin tapahtunut ryöstö, jonka selvittäminen ei Sheriffiä tunnu juurikaan kiinnostavan, ja yhdelle tyhjätaskulle on äkkiä ilmestynyt jostain paljon rahaa. Eihän tässä ole edes mitään selvitettävää, mutta niin vain näistäkin aineksista saadaan aikaiseksi ihan mukiinmenevä tarina, jonka parissa viihtyy.

Ne, jotka säikähtävät uudentyyppistä piirrosjälkeä/tyyliä, voivat huokaista helpotuksesta. Tämä oli ns. kertakokeilu. Juhlan kunniaksi, eikä lisää ole kuulemma tulossa. Sääli, minä pidin tästä ja katsoisin tätä mielelläni enemmänkin.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti