Ei siinä tälläkään kertaa montaa iltaa mennyt, kun opus oli luettu, ja vauhdikkaaksi todettu. Avaruusmerirosvoja, aarrekätköjä, muinaisia kalloja (joita käytetään kommunikointiin) ja mitähän vielä? No, ainakin päähenkilö, joka on nuori nainen. Tästä on tietysti heti vedetty yhtäläisyysviivoja Nälkäpelin, ja 5. Aalto kirjojen suuntaan. Eli Reynolds olisi lähtenyt kosiskelemaan ns. young adult yleisöä, mutta en osaa sanoa. Avaruudessa kuitenkin mennään, ja jännästi vanha kohtaa uuden, kun avaruusalukset eivät menekään läpi avaruuden tyhjyyden raketit ulvoen. Ehei, aurinkopurjeiden voimalla mennään. Alus natisee, nitisee ja suhisee taivaltaessaan eteenpäin hitaasti. Eräänlainen avaruusajan vastine menneiden aikojen meriä kyntäneille purjelaivoille.
Tarina kulkee ja tapahtumia piisaa, joten minulle on aivan sama kenelle tämä loppupelissä on suunnattu. Itse viihdyn kirjan parissa ja loppu jää Reynolds maiseen tapaan kesken. Pääjuoni pistetään nätisti nippuun, mtta jatko jää arvailujen varaan. Mitä henkilöt seuraavaaksi tekevät? Minne he menevät? Pieniä vihjeitä tulevasta pudotellaan, mutta se jää nähtäväksi. Ehkä Reynolds palaa tähän tarinaan, ehkä ei. Minä tykkäsin, vaikka toisenlaisiakin arvioita tuttavapiiristä on kuulunut.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti