tiistai 29. tammikuuta 2019

Mortal Engines - Kinopalatsi Kotka

Siitä onkin aikaa, kun menen leffaan trailerin houkuttelemana, mutta nyt pääsi käymään niin. Kiitos juutuubin mainoksen, koska en minä niitä trailereita erikseen hae mistään.

Post-apocalyptinen Sci-fi on yksi lempigenreistäni, mutta harvoin sitä näin isolla budjetilla on tehty. Ei tartte, kun se lähtökohta on se, että jotain meni kamalasti pieleen ja koko pallo on selvitystilassa. Riittää kun löytää riittävän nuhjuisia ja hylättyjä teollisuusalueita kuvauspaikoiksi.

Tämä leffa on ihan toista maata: mitä saadaan kun yhdistetään maailmanlopun meininki ja täyteen strereoideja pumpattu steam-punk? No saadaan kokonaisia telaketjuille ja pyörille nostettuja kaupunkeja, jotka saalistavat toisiaan. Hieman loksahti leuka lattiaan kun Lontoo vyöryy kuviin ensimmäistä kertaa, ja lähtee jahtaamaan pientä Baijerilaista kaivoskaupunkia. Mittasuhteet ovat ainakin kohdillaan ja niin överiksi vedettyjä, että tiedän joidenkin hylänneet tämän leffan jo tässä kohtaa. Joo joo, minä tiedän, että ei oikeasti tuon kokoist järkälettä pysty enää siirtämään edes telaketjuilla, edes sentin osia tunnissa. Saati sitten tuollaista menoa, joka nähdään heti aloituksessa. Mennään pitkin autiota maisemaa ja jahdataan toista kaupunkia sata lasissa. Aiwan sama, tämä on Sci-fiä, ei mikään dokumentti. Jos Scifissä ei saa irroitella kunnolla, niin missä genressä sitten?

On näyttävä, on vauhdikas, ja on niin ennalta-arvattava, että hoh-hoijaa.

Jossain vaiheessa leffaa tajuan, että tuo Lontoo ... sehän on Kuolontähti telaketjuilla. Tämän oivalluksen jälkeen alkaa löytyä niin paljon yhteneviä kohtia SW leffoihin, että melkein jo yskittää. Yskä iskee sitten siinä kohtaa, kun Lontoo saa oman kuolemansäteensä toimimaan ... #facepalm

Pitänee lukea kirja, onkohan sitä suomennettu? Alkoi oikeasti kiinnostamaan miten pahasti tässä on nyt vedetty kirjan juonta uusiksi.

Ihan hyvää viihdettä, mutta tuskin tulee kestämään aikaa kauhean hyvin. Ja kyllä, se museon "Amerikkalaiset jumalat", oli aivan loistava läppä.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti