I am Thor - Netflix

Tiesin, että on olemassa semmoinen kasarikummajainen, kuin Thor, enkä puhu nyt sarjakuvasta, vaan bändistä. En ole heidän tuotantoonsa tutustunut, korkeintaan naureskellut levyjen kansille. Bändistä on nyt tehty oikein dokkari, vaikka sitä katsoessa toivoisi sen oikeasti olevan Spinal Tap elokuva. Tosissaan nämä tuntuvat kuitenkin olevan, valitettavasti.

I Am Thor -dokumentti kertoo kanadalaisen metallilaulajan tarinan. Laulajan, joka oli alunperin menestyvä kehonrakentaja. Sitten äijä alkoi unelmoida rock-tähteydestä ja loppu on aika surullista katsottavaa. Läpimurto kai oli aika lähellä, mutta jotain sekavaa siinä tapahtui. Thor itse selittää, että hänet kidnapattiin kesken sopimusneuvotteluiden levy-yhtiön toimesta (tai jotain sinnepäin), mutta tiedä häntä. Uskokoon ken tahtoo.

Bändi olisi kyllä saanut jäädä sinne kasarille. Mutta eikä mitä, äijä kiertää edelleen. Bändi taustalla tosin vaihtuu aika usein, kun ei ole rahaa maksaa soittajille. Taitaa loppu kuitenkin olla jo aika lähellä. Äijä nimittäin esittelee dokkarissa semmoisen arsenaalin lääkärin määräämiä pillereitä, että hirvittää. Ei taida olla kovin terve (enkä nyt tarkoita mielenterveyttä) ukko. Puolisokeakin taitaa olla, ja tuntuu pukevan aika usein (itsetehdyn) esiintymisasun väärässä järjestyksessä päälle.

Parasta antia on suomessa kuvatut osuudet, kun bändi on kutsuttu Sauna Open-Air festivaaleille Tampereelle. Suomessa metallifanit ovat ihan omaa luokkaansa, ja sitä myös Thor osaa arvostaa. Spinal Tap elokuvan lisäksi mieleen tulee toinen dokkari, se joka kertoo siitä Anvil nimisestä yhtyeestä. Eikös nekin ole Kanadasta?

Surullinen fiilis tästä jää, kaikesta uhosta huolimatta. Thor ei ymmärrä, tai ei pysty lopettamaan? Jonkinlainen interventio voisi olla paikallaan, ettei äijä vaan kuole lavalle kesken keikan. Puhaltaessaan kumavesipulloa rikki, ties kuinka monetta kertaa.

Stand-Up komediaa - NetFlix

Tuli katsottua Netflixin loputtomista(?) arkistoista kolme varsin erilaista Stand-up komedia-esitystä. Osa nauratti, osa ei. Jostain syystä se paras ei näy minun Netflix historiassa. No, runtataan nämä pari sitten ja kehutaan se kolmas, jos muistan mikä se oli. Ei sekään tainnut hääviä olla, kun ei edes esiintyjän nimi jäänyt mieleen.


Dave Chappelle: "The Age of Spin: Dave Chappelle Live at The Hollywood Palladium"
Huono huono huono. Ei naurattanut yhtään, ei siis edes yhden ainoaa kertaa. Miten tämmöistä skeidaa edes kehdataan myydä ihmisille? Kyllä pitää paljon tapahtua, että kosken herran tuotoksiin toisen kerran.

Sarah Silverman A Speck of Dust
Saara juttelee rumia puolitoistatuntia, ja sen pitäisi olla hauskaa? No ei ole. Mietin parikin kertaa tämän aikana, että tuleekohan tuo nauru nauhalta? Minua nimittäin naurattaa ehkä pari-kolme juttua koko showsta ja se on aika vähän se. Sarah yrittää selvästikin shokeerata, ja ehkä jenkkiyleisö nauraakin sille, että joku uskaltaa olla niin ... no, paremman sanan puutteessa: uskalias. Ei jatkoon.

War Machine - NetFlix

Katsoin, koska pääosassa oli Brad Pitt, ja NetFlix suositteli tätä minulle. Eipä ole Bradin uralle kauheasti huteja osunut, mutta nyt taisi tulla sellainen. Tai jos ei nyt ihan huti, niin ei mikään täysosumakaan.

Tämä ilmeisesti perustuu jossain määrin todellisuuteen. Ainakin sen verran, että Pittin esittämä fiktiivinen kenraali McMahon on perustuu oikeaan kenraaliin: Stanley McChrystaliin, joka komensi NATO-joukkoja Afganistanissa.

Afganistanissa ollaan, ja demokratiaa tuodaan. Vaikka väkisin ja rynnäkkökiväärillä, jos (kun) eivät muuten usko. Arvaatkaa kaksi kertaa onnistuuko? Lopun "katutaistelu" lienee aika realistisesti kuvattu. Ei käy solttuja kateeksi, kun vihollista ei erota siviilistä, ja ei ne siviilitkään sinusta erityisemmin tykkää.

Ei lähde, punainen lanka puuttuu, tai on niin hyvin piilotettu, että en sitä löydä. Oikein ihmetyttää miten Brad Pitt on saatu puhuttua tähän. Ehkä leffa paperilla näytti hyvältä. Ben Kingsley Afganistanin presidenttinä on tämän leffan parasta antia. Varmaan sen takia, että äijän touhut ovat niin typeriä, että haluan hymähdellä tietäväisenä, että "ei ihme ettei siellä mikää toimi, kun tuollaiset johtaa sitä kansaa". Toivottavasti homma ei ole oikeasti niin tutkalla, kuin mitä elokuva antaa olettaa.

Tyttö ja pommi - Jari Järvelä

Oho, mitähän tästä osaisi sanoa? Aikamoinen dekkari, tai kai tämä lasketaan dekkariksi? Mitään mysteeriä tässä nyt ei ratkota, osapuolet ovat selvillä heti ensimmäisten sivujen jälkeen. Lyhyesti juoni menee niin, että rotat (stevarit, eli vartioliikkeen miehet) jahtaavat bakteereja (töhrijöitä), sitten homma lähtee lapasesta, yksi kuolee ja kosto(n kierre) on väistämätön.

En osaa sanoa oliko tässä hyviksiä ollenkaan. En taatusti ole bakteerien puolella, mutta vastapuolikin sortuu semmoisiin temppuihin, että ei heidänkään puolelle oikein osaa asettua. Kirja kuluu käsissä nopsaa vauhtia, ja sivujen vähetessä alan epäillä, että tässä tuskin on onnellinen loppu. Siinä olen oikeassa, kaikki muut juonenkäänteet sitten arvaankin päin sitä itseään.

Tykkäsin, ja tunnustan tarttuneeni tähän aluksi vain siksi, että Jari Järvelä on kotkalainen kirjailija. Seuraavan hänen kirjansa luen siksi, että pidin tästä. Kaikesta synkkyydestä (tai ehkä juuri siksi) huolimatta.

Black Ops III - PS4

Kun tuli sopivalla hinnalla vastaan, niin ostin. Minähän ostin tämän jo PS3 alustalle, vain huomatakseni, että PS3 ei tue kuin moninpeliä. Melkein lähdin silloin siltä istumalta hakemaan PS4 koneen sen takia, mutta onneksi en lähtenyt. Tämä ei nimittäin ole kovin hääppöinen. Grafiikka rullaa komeasti, mutta niinhän se tekee nykyään kaikissa peleissä. Juoni on sekava ja en oikeasti tajua siitä yhtikäs mitään. Jotain Matrix juttua sinne on sotkettu, mutta ei mene jakeluun.

Huono, huono huono, tai ei ainakaan lunasta niitä odotuksia jotka tähän kohdistin. Jos tämä oli mukamas parasta Black Opsia, niin minun puolesta voivat lopettaa koko sarjan.

Kristian "trilogia" - Juha Vuorinen

On ollut pitkään tarkoitus lukea "juopparit" uudestaan, alusta lähtien. Sattuman kauppaa oli, että tartuin ensimmäiseksi tähän "spin-off" sarjaan, joka keskittyy Kristianin elämän vaiheisiin. Johtui varmaankin siitä, että viimeinen osa palasi äskettäin lainasta, ja oli ns. tyrkyllä. En edes muistanut lainanneeni sitä, ja luettuani sen itse uudemman kerran kaikkine pornoiluineen, jäi kyllä mietityttämään mitä lainaaja oli tästä pitänyt. Pitääpä muistaa kysyä joskus :-)

Mitähän näistä osaisi/uskaltaisi sanoa? Korkeakulttuuria? No ei taatusti ... Huumoria? Kyllä vaan, ja semmoista, missä välillä mennään niin alhaalta, että rimaa ei edes ole.

Taso vaihtelee kirjojen välissä, ja myös niiden sisällä, aika paljonkin. Vuorinen kehittyy kirjoittajana (onneksi) ja viimeinen osa on näistä se parhain. Eka puolestaan se huonoin, Loogista. En tiedä uskaltaako näitä suositella, ovat nämä niin jotain ihan muuta. Eivät taatusti sovi kaikille. Muistan nauraneeni juoppiksille ääneen, mutta nämä kirjat eivät saaneet samaa reaktiota aikaiseksi. Hymy kyllä nousi korviin useampaan otteeseen, mutta se totaalinen reps jäi tulematta. Kyllä nämä omassa genressään ovat ihan parhaita, kunhan vielä keksisi, että mikä se genre oikein on.

Zoo City – Eläinten valtakunta - Lauren Beukes

Ostin, koska on ehdolla Tähtivaeltajan palkinnon saajaksi. Toinen syy oli se, että Kampin suomalaisen kirjakaupan hyllyssä oli tasan yksi kappale jäljellä. Ehkäpä minua valistuneemmat lukijat ovat ostaneet tätä suurin määrin? Hienoa, että hankinnat perustuvat kylmään harkintaan, eivätkä ollenkaan tunteeseen.

Minulle tuntematon kirjailija, ja aika erikoisesta suunnasta kaiken lisäksi. Lauren on nimittäin etelä-afrikkalainen, ja sinne kirjakin sijoittuu. Tyylilaji on hieman vaikeasti määriteltävissä oleva. Ei tämä ainakaan minusta ole Sci-Fi kirja, vaan dekkari, johon on sotkettu mausteeksi fantasia-elementtejä.

Päähenkilö on joskus tehnyt kauhean rikoksen. Sen takia hän kantaa nyt mukanaan, minne ikinä meneekin, laiskiaista. Hän ei ole ainoa, jolla on eläin kumppaninaan, vaan jostain syystä näin alkoi vain jossain vaiheessa tapahtua. Tee henkirikos, ja saat loppuelämän ajaksi eläinkumppanin. Se vain ilmestyy jostain, kukaan ei tiedä miten, tai mistä. Näin vain on. Se myös kertoo toisille, että olet joskus tehnyt vakavan rikoksen, ja tekee sinusta toisen luokan (jos sitäkään) kansalaisen. Jos eläin syystä tai toisesta kuolee, ilmiö nimeltä pohjavirta käy noutamassa myös isännän.

Eläin tuo mukanaan myös etuja. Sen myötä isäntä saa maagisia kykyjä, joka sekin vaihtelee. Kirjan sankarittarelle se toi mukanaan kyvyn löytää kadonneita esineitä. Periaatteesta päähenkilömme ei halua etsiä kadonneita henkilöitä, joten ei ole vaikea arvata millainen keikka häntä odottaa, halusi tai ei. Kadonneen etsintä vie sankarimme yläluokan yökerhojen kautta viemäreihin, ja poliisin jahdattavaksi. Etelä-afrikkalainen kulttuuri on minulle täysin tuntematonta, mutta se kuvataan täysin uskottavan kuuloisesti, taikoineen päivineen.

Tykkäsin tästä ihan älyttömästi. Bussimatka Helsingistä Kotkaan kestää pari tuntia. Siinä ajassa ehti lukemaan kirjasta lähes kolmanneksen, ja urakka jatkui samaa vauhtia, kunnes koko kirja oli luettu. Joutuu varmaan tutustumaan tämän kirjailijan muuhunkin tuotantoon. Oli hyvä, ja jos palkinto napsahtaa, niin en yhtään ihmettele.