Unbreakable Kimmy Schmidt - season 1 (NetFlix)

Joskus parhauden äärelle ajautuu vahingossa. Tämä sarja kuuluu niiden joukkoon. Vaimo tämän Netflixiä selatessaan löysi ja kaksi iltaa myöhemmin ensimmäinen tuotantokausi oli katsottu.

Alussa joukko naisia pelastetaan uskonnollisen kultin kynsistä. He ovat lymynneet maan alla bunkkerissa 15v luullen maailman tuhoutuneen. Vapaus koittaa, ja sitten ollaankin sopeutumassa nykymenoon. Tehdään pimeää duunia (nousukas) hienostorouvalle, joka jättää kaikki blodivitsit varjoonsa, ja yrittää peitellä omaa menneisyyttään. Lisäksi mukana häärää vuokra-emäntä, joka pyörittää sivussa huumekauppaa, sekä tietysti kämppis. Iso musta mies (saako näin sanoa?), joka on tietysti homo, ja niin sterotyyppinen, että jättää kaikki aikaisemmat tulkinnat varjoonsa.

Huumori revitään irti nykymenon ihmettelemisestä, sanaleikeistä, stereotypioista jne. Kaikki tehdään mahdottomalla vauhdilla ja lyödään niin läskiksi, että ei voi kuin nauraa mukana. Mietin moneen kertaan tätä katsoessa, että "käsikirjoittajilla on ollut hauskaa ja mitähän on lentänyt roskiin, kun eivät vaan voineet/uskaltaneet toteuttaa kaikkea".

Ei haittaa jos tietää populaarikulttuurista (ja historiasta) ns. kaiken tai ainakin paljon ja kattavasti, koska viittauksia vilisee hengästyttävällä tempolla. Joskus ne hierotaan naamariin, mutta paljon on jätetty katsojan hoksattavaksi.

Hyvä. Tykkäsin, ja eikun 2. kauden kimppuun.

Man vs Snake: The Long and Twisted Tale of Nibbler - dokumentti (Netflix)

Arcade pelien kausi meni minulta aikoinaan ns. ohitse. Muistan kyllä laittaneeni markkoja koneen uumeniin, ja yksi mitä yritin pelata oli 100% varmasti Asteroids. Pelien kallis hinta ja vaikeus oli kuitenkin semmoinen yhdistelmä, että eipä niistä silloin tullut sen kummenpaa koukkua. Lisäksi tietysti se, että pelikaappeja oli aika harvakseltaan, varmisti sen, että rahat tuli tuhlattua muualle. Kuten esimerkiksi Hopeanuoli-lehtiin :-)

Amerikassa pelihalleja riitti, ja niihin pelaajia. Joillekin peleihin kehittyi addiktio, joka vain jatkuu aikuisena. Tosin enää ei tarvitse tunkea kolikkoja koneeseen, koska on pleikkarit yms. Tässä dokumentissa kuitenkin seurataan, miten joku äijä päättää toistaa oman ennätyksensä videopelissä. Ennätys, jonka on tehnyt 25v aikaisemmin. Syynä se, että kuulee ettei välttämättä olekaan ennätyksen haltija, vaan joku italialainen heppu.

Peli on vanha arcade "klassikko" Nibbler. Peli, josta en ennen tätä dokumenttia ollut kuullutkaan. Syy, miksi herra sitä aikoinaan pelasi ei ollut se, että peli olisi ollut jotenkin erityisen hyvä, tai koukuttava. Siinä nyt vaan sattui olemaan sellainen pistelaskuri, joka meni "ympäri" vasta miljardin kohdalla. Tämä oli kuulemma harvinaista sen ajan peleissä. Syy se on kai tuokin.

Käytännössä tuon rajan saavuttaminen ko. pelillä tarkoittaa tuommoista vaatimatonta 40-45h peli-sessiota. Yötä päivää, non-stop, koska näissä peleissä ei ole pause toimintoa.

En oikein osaa sanoa mistä tämä dokkari lopulta oikein kertoi: avohoitopotilaista, intohimosta, pakkomielteestä, vai jostain ihan muusta? Se, että aiheesta oli saatu venytettyä yli tunnin dokumentti, oli kyllä aikamoinen saavutus, ja dokkari oli kuitenkin ihan hyvä. Päähenkilöt lähestyivät aihetta sellaisella intohimolla, että ei välillä voinut kuin pyöritellä päätään.

En täysin ymmärtänyt mikä näitä ihmisiä ajaa, ja saa tuhlaamaan tunteja pelaamalla jotain, josta ei välttämättä edes nauti. Ainoa syy on vain se pistelaskuri ja lyödä tauluun isompi lukema kuin joku toinen. 25v aikaisemmin. Minut tämä sai hieman surulliseksi. Se on kuitenkin vain peli. Jostain lähi-historian hämäristä ja katoavaa lajia olevaa tyyppiä, eli arcade-kaappi.

Ihan hyvä dokumentti, mutta jos et ole alan harrastaja, niin tuskin saat  kauheasti tästä irti.

Gilmore Girls - A Year in the Life

Tunnustetaan, olen katsonut joskus aikoinaan Gilmore Girls sarjaa. Hyllystäkin se taitaa löytyä kokonaisuudessaan, mutta en ole ihan kaikkia jaksoja katsonut. Oikeastaan luulen, että välissä saattaa olla kokonaisia tuotantokausia, joita en ole nähnyt. Tunnen kuitenkin hahmot, ja tiedän tapahtumat, noin suurinpiirtein.

Vaimo on sitten sitäkin isompi GG fani. Kun TV päivittyi (sattumalta) samana päivänä semmoiseksi, jolla pääsee Netflix-palveluun ilman kikkailua, kun tämä odotettu(?) jatko-osa ilmestyi sinne, taloutemme siirtyi Netflix aikaan. Eikä minulta paljoa kyselty. Vaikka olenkin fyysisen median kannattaja, niin täytyy vanhankin jäärän myöntää, että palvelu on hyvä. Tai ainakin se on helppokäyttöinen, ainakin silloin, kun netti ei töki. Se on myös ilmeisen kannattavaa bisnestä, koska heillä on varaa omaan laadukkaaseen tuotantoon.

Tässä oli kai tekijöinä vanha kaarti, ja kaikki vanhat näyttelijätkin, yhtä lukuunottamatta. Ehti äijä nimittäin kuolemaan, mutta on kuitenkin tässäkin sarjassa mukana. Jos ei muuten, niin ainakin älyttömän kokoisen muotokuvan muodossa.

Eihän näissä jaksoissa oikeasti tapahdu mitään. Näppärää dialogia, ja en muistanutkaan miten paljon tässä sarjassa puhutaan, sekä kevyttä huumoria arkipäiväisistä asioista. Tarina jatkuu siitä mihin se aikoinaan jäi, mitä nyt välissä on useampi vuosi. Ja se tarina loppuu semmoiseen kohtaan, että kovimmat fanit saattavat ulvoa tuskasta. Minusta se oli harvinaisen looginen loppu ja elämä se vaan jatkaa kulkuaan.

Laadukasta draamaa(?), ja ns. helppoa katseltava. Jos tykkäsi niistä aikaisemmista kausista, pitää tästäkin.

The Crown

En ole koskaan ollut kiinnostunut kuninkaallisista, mutta kun tätä sarjaa kehuttiin, niin päätin katsoa ensimmäisen jakson. Viikkoa myöhemmin koko tuotantokausi olikin sitten katsottu. Tämä on todella laadukasta draamaa ja rahaa on palanut huikeita summia jokaiseen jaksoon. Se myös näkyy, puvustuksessa, miljöössä. ihan kaikessa. En tiedä, ovatko päässeet kuvaamaan aitoihin paikkoihin (esim. kuninkaalliseen palatsiin), mutta jos eivät, niin sitten lavasteisiin on mennyt pitkä penni. Puhumattakaan siitä. että kuvauksia on tehty (kai) pitkin maailmaa, esim. Afrikassa.

Koska aihe ei ollut tuttu, niin (minulle) oli aika luontevaa pitää Wikipediaa auki, ja samalla hieman tutustua aiheeseen. Pikaisen analyysin perusteella tämä seuraa oikeita historiallisia tapahtumia riittävän tarkasti. Tietysti tekijät ovat joutuneet arvailemaan miten jotkin keskustelut ovat menneet (jos niitä on koskaan edes käyty), koska kuninkaallinen perhe ei kai pahemmin huutele asioistaan julkisuudessa. Ei haittaa, koska lopputulos on uskottava ja hyvin tehty. Ei minusta tullut vieläkään mitään monarkian fania, mutta taatusti katson seuraavan tuotantokauden heti kun se tulee saataville.

Suosittelen katsomaan, jos vain mahdollista. Taitaa olla toistaiseksi katsottavissa vain Netflix kautta.

Star Wars - Rogue One

Ensimmäinen varsinaisen SW saagan spin-off, ja ollaan (taas) ensi-illassa katsomassa tätä esikoisen kanssa. Onko tästä tulossa perinne? Montako näitä on vielä tulossa? Pitäisikö olla huolissaan?

Alku on ... sekavahko. Mennään paikasta ja hahmosta toiseen, ja veikkaan esikoisella olevan vaikeuksia seurata kaikkia juonen koukeroita. Kuka salakuljetti mitä, minne ja minkä takia. Onneksi ovat tehdeet semmoisen myönnytyksen, että aina kun planeetta vaihtuu, teksti ruudulla kertoo missä nyt ollaan. Olisi voinutkin olla hieman vaikeaa seurata ilman sitä.

Sitten kun päästään vauhtiin, pääsen lopulta minäkin mukaan elokuvan menoon ja meininkiin. Alkoikin kaikki se vakoilutouhu pitkine keskusteluineen (melkein) pitkästyttämään. Koska kaikki tietävät miten tämä päättyy, niin loppu ei tuota yllätystä, mutta matka sinne on täynnä koukkuja ja toimintaa. Galaksin kokoisia aukkoja juonessa, mutta mitä väliä? Tämä on Star Wars!

Jos alussa elokuva hieman laahaakin, niin lopussa kaikki se unohtuu, kun taistelu riehuu samaan aikaan niin avaruudessa, kuin planeetan pinnalla. Joo-joo, kaikki tämä on nähty moneen kertaan, mutta ei varmaan koskaan näin isollaan. Lisäksi kun tietää, että mitä hahmoja jatko-osissa nähdään, niin <sensored> <sensored> <sensored> ei tule suuren suurena yllätyksenä. Tätä on kai synkäksikin etukäteen mainostettu, ja tietysti onkin. Ainakin jos vertaa alkuperäiseen trilogiaan. Tästä ei nimittäin löydy alkuperäisen trilogian koomikoita, eli Han Soloa ja Yodaa. Sohlo tulee mukaan kuvioihin vasta parin parsekkelin (eikun sehän taitaakin mitata matkaa ... aivan sama) päästä, ja Yoda nököttää vielä suollaan piilossa. Jos tämä olisi ollut Lucaksen ohjaama, molemmat olisi taatusti nähty jossain muodossa tässäkin. Tietysti elokuva tarjoilee runsaasti cameoita, eli moni hahmo joka kuuluu siihen pääsarjaan vilahtaa ruudulla. Onneksi se ärsyttävä rasta-lisko on älytty jättää pois.

Hyvä oli, ehkä jopa snadisti parempi kuin se viimevuotinen.

Spectral - Netflix

Jahans, jopas oli ryminää. Kai tämä yritti olla Sci-fi, ja niinhän tämä olikin, ainakin semisti. Juonessa aseita kehittävä insinööri joutuu kenttäkomennukselle. Hänen sotilaille kehittämissään vidolaseissa nimittäin näkyy jotain, jota paljas silmä ei erota, ja se jokin on erittäin tappava. Armeija tietysti epäilee vastustajalla olevan jotain häiveteknologiaa, josta on otettava selvää.

Sitten ollaankin jossain Itä-Euroopan rauniokaupungissa, jossa nopeasti selviää, että nämä mitään häiveteknologialla varustettuja sotilaita ole, vaan jotain ihan muuta.

Alku tökkii, juonessa on aukkoja, ja jossain vaiheessa arvaan miten tämä tulee päättymään, ja mitä ne haamut oikeasti ovat. Se oikeastaan loksahtaa heti kohdilleen, kun tämä insinööri kertoo tiimille, että "niiden täytyy olla ihmisen tekemiä, ja jos ne ovat ihmisen tekemiä ne pystyy pistämään palasiksi".

Tämän paljastuksen jälkeen rymistellään oikein urakalla. Jos keskittyy vain räjähdyksiin, niin ei kai sillä ole kauheasti väliä, että siinä vaiheessa logiikan viimeisetkin rippeet lentävät  iloisesti roskikseen.

Ihan viihdyttävä rypistys, mutta ihan syystä tämä meni suoraan Netflix levitykseen, eikä teattereihin.

Rambo tuned Ghostbusters, with BIG guns ... :-)

Robin Hood - Kouvolan Kaupunginteatteri

Puoliaika alkaa, ja nuorempi pojista ilmoittaa vierestä: "tämä on tosi hyvä". En edes osaa sanoa kuinka mones kerta tämä on, kun käymme lasten kanssa teatterissa. Sen osaan kuitenkin sanoa, että näin innostunutta vastaanottoa mikään aikaisempi näytelmä ei ole heiltä saanut.

Ja ihan syystä, koska tässä oli vauhtia, huumoria ja tiukkoja tilanteita. Tietysti jos parin tunnin näytelmään (väliaikoineen) survoo lähestulkoon koko Robin Hoodin legendan, niin kyllä siinä kiirettä pitää. Paljon musiikkia, ja onneksi vain avausbiisi oli Englanniksi. Erityismaininta näytelmän vero-laululle. Me ehdittiin jo taputtaa sen nokkelalle sanoitukselle, mutta jos menette katsomaan, malttakaa, se biisi ei lopu siihen mihin luulette sen loppuvan.

Hyvä, hauska, ja vauhdikas. Menkää katsomaan, kun vielä ehditte.