torstai 3. marraskuuta 2016

Airbourne - Hartwall Areena

No nyt on rokkii, ja kukkoja, siis rokkikukkoja. Airbourne on bändi jonka olen halunnut pongata livenä jo jonkin aikaa. Australian voimakvartetti pistää menemään levyillään paikoitellen semmoisella energialla, että pakkohan tämä on kokea livenä. Bändistä olisi (ja onkin) helppo vetää yhtäsuuruusmerkit toiseen aussiyhtyeeseen, eli AC/DC ja saa nähdä kuinka käy.

Kohta eläköityvällä AC/DC yhtyeellä on kyllä melkoinen etumatka ja Airbournen jätkien biisikynän täytyy terävöityä, jos haluavat esikuvansa(?) ottaa kiinni. Jäähallissa on tunnetusti heikko äänentoisto, ja kun istuu piippuhyllyllä se vielä korostuu. Kolmen vartin setti oli justiinsa sopiva määrä tätä työstöä MA iltaan.

Bändi soitti tiukasti, nokkamies Joel rokkikukkoili minkä kerkesi. Mies piipahti myös yleisön joukossa (roudarin harteilla istuen) laulamassa ja osoitti täydellistä vatipäisyyttä heittämällä täyden olut-tölkin yleisön joukkoon. Rokkii, jee! Bändi oli ihan hyvä, mutta ei jäänyt nälkää nähdä toinen keikka heti perään. Taatusti menen katsomaan, jos osuu jossain festareilla kohdalle, mutta en usko ostavani lippua nähdäkseni vain heidät.

Huonomminkin olisi voinut viikon alkaa.

Ai niin joo, olihan siellä pari muutakin bändiä. Ekan lavalla piipahtaneen bändin nimen jo unohdin ja sitten lavalla mourusi joku Vollbeat niminen rytmiorkesteri. Se oli kanssa kovaääninen, ja Holopaisen Esa piipahti lavalla vetämässä jonkun biisin, jota en entuudestaan tuntenut. Esa oli hyvä. Esa on kitarasankari. Volbeat oli vähän tasapaksu. Lopussa oli kyllä kunnon bileet ja joku pikkupoika sai elämänsä keikkakokemuksen. Hienoa, että bändi ottaa faninsa huomioon ja etenkin ne pienimmät.

Enkä muista koska viimeksi näin crowd-surffausta. Se oli ihan hauskan näköistä ... jaa muistan sittenkin. Muutama vuosi sitten Turussa itse Boss, eli Bruce Springsteen crowd surffasi päästäkseen takaisin lavalle. Sen kerran kun en ollut bossin keikalla eturivissä, niin äijä menee tuollaisia harrastamaan, höh ;-)



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti