Lemmikkien salainen elämä

Lapset mukaan alibiksi ja katsomaan mitä "Itse ilkimys" elokuvan tekijät ovat nyt saaneet aikaiseksi. Ihan mukiinmenevän ja vauhdikkaan leffan, jossa irtovitsit lentävät. Jopa siinä määrin, että en muista tätä naputellessa yhtäkään. Mukana olleet nappulat nauttivat ja nauraa hekottivat, joten osuu ja uppoaa kohdeyleisöönsä ja olihan siinä aika monta jännää kohtaa.

Teknisessä puolessa ei ole moittimisen sijaa, eli animaatio on todella upean näköistä. Leffan elukat ovat ilmekkäitä, hauskoja jne. Oscari on silti menossa (edelleen) Zootopialle.

Eniten nauratti, trailerissakin vilahtava, puudeli joka diggaa metallia. Vähiten se  pahis pupu, jolle käy justiinsa sillai, kun arvaan sille käyvän jo hyvissä ajoin.

Alkuelokuvana näytetty uusi Kätyrit lyhäri oli puolestaan parhautta.

Red Hot Chilly Peppers - Hartwall Areena 14.9.2016

Pitkään siinä meni, mutta nyt voin ruksia pippurit pois "nähtävä livenä"-listalta. Hieman mietitytti etukäteen, että jaksavatko sedät heilua koko keikan. Bändin musiikki on kuitenkin aika energistä ja 3/4 orkesterin jäsenistä on jo yli 50v.

Huoleni oli turha, bändi soitti tiukasti. ja huikealla energialla. Flow jaksoi hyppiä ja pomppia, koko keikan ajan ja ensimmäisne kerran paita taitaa lentää päältä jo toisen biisin jälkeen. Vielä oikein korostaakseen kovaa kuntoaan, Flow kävelee encoren aluksi lavan poikki käsillään. Valoshow oli sekin hieno ja jotain uutta.

Vaikka Flow teki parhaansa viedäkseen shown, kitaristi Josh kiinnitti huomioni. Harvoin olen nähnyt kenenkään piiskaavan kitaraa livenä sellaisella raivolla, kuin mitä hän lavalla harrasti. Annan jopa lopun kotiyleisön(?) kosiskelun Jokeri-paita päällä anteeksi, esitys on niin hieno ja energinen. Sekään ei haittaa, että herra vetäisee soolona yhden säkeistön Brucen "I'm on Fire" biisistä, ja kun heti perään tuli "Under The Bridge", niin aika jees meininki.

Settilistan puolesta olisin ottanut mieluummin TI illan version, mutta kaikkea ei voi saada. Etukäteen tsekkasin TI listan, ja myhäilin tyytyväisenä. Enpä osannut arvata, että siitä menee 4/5 vaihtoon toisen illan keikalle.

Pippureissa on edelleen potkua ja kyllä tämä kannatti kokea livenä.

Kuvan (c) Sami Lommi

Sitä lämppäriä (The Battles) inhosin sydämeni pohjasta.

Rikoksia - Ferdinand Von Schirach

Tässäpä jotain ihan muuta, kuin tavanomainen dekkari. Kokoelma saksalaisen asianajajan kirjoittamia novelleja, joissa on väitetysti totuuspohja. Voi pitää paikkansakin, esitellyt tapaukset ainakin vaihtelevat laidasta laitaan. On tossun alla oleva aviomies, joka lopulta upottaa kirveen nalkuttavan vaimon otsaan. On pikkurikollisia, jotka astuvat liian isolle reviirille. Vaimoaan pettävä bisnesmies, jonka (maksetun) seuralaisen joku pistää kylmäksi. Mielenterveysongelmaisia jotka minimissään rikkovat taidetta, ja pahimmillaan tekevät sisarussurman jne. jne.

Tyyli on hyvin erikoinen. Tarinat kerrotaan, kuten ne ovat (ehkä) tapahtuivat. Siis pelkät faktat, mitä poliisi sai selville tapausta tutkiessaan, ja mihin päätökseen oikeus tuli. Kaikki selittely, moralisointi yms. on jätetty pois. Lukija saa ihan itse päättää, oliko oikeus sokea, vaiko ei. Kirjassa on aika monta pientä tarinaa, joten oikein mainio lukukirja. Pysyy ainakin juoni tiukasti mielessä, eikä tarvitse peruutella sivutolkulla. Suosittelen kaikille dekkareiden, ja poliisisarjojen (etenkin saksalaisten sellaisten) ystäville.

Leffoja leffoja

Taas tullut katsottua useampi leffa. Tässä hyvin lyhyet muistelot niistä.

Vacation
Alkuperäiset "Vacation" leffat ovat kai jenkeissä isompi juttu, kuin täällä euroopan puolella. Muistan ne joskus nähneeni, ainakin osan niistä, mutta eipä niistä kovin kummoisia muistikuvia ole. En tiedä onko tämä tarkoitettu kokonaan uuden sarjan aloitukseksi, mutta jos on näin, niin voi meitä. Tämän kai piti olla hauska? No ei naurattanut. Cristina Applegate ansaitsisi kyllä parempia rooleja. Hupia yritetään saada irti niin hassusta autosta, joka on muka Albaniasta, kuin oksettavan likaisesta motellihuoneesta, paneskelusta neljän osavaltion rajalla jne. jne. Ennalta-arvattava, joka ei naurattanut. Alkuperäissarjojen Chevy Chase vilahtaa lopussa, mutta ei hänkään saa tätä pelastettua. Ei huono, mutta ei hyväkään. Mitäänsanomaton, sitä sanaa minä etsin.

In the heart of the sea
Minä yleisesti ottaen pidän merelle sijoittuvista elokuvista. Paitsi siitä yhdestä, jossa George Clooney häärää ;-) Jos ne ovat historillisia, niin aina parempi. Ei meinaa pää millään pystyä käsittämään sitä, millaisia matkoja ovat aikoinaan pienillä puulaivoillaan matkanneet. Tämä leffa kertoo Mody Dick tarinan hieman eri vinkkelistä. Kirjan kirjoittanut Herman Melville tulee haastattelemaan vanhaa merimiestä, joka oli vielä kansipoika, kun valkoinen valas repi laivan jolla hän palveli, riekaleiksi. Vanhus on aluksi vastahakoinen kertomaan tarinaansa, mutta kertoo sen, tietysti, lopulta. Eniten yllätti varsinainen kohtaaminen valkoisen valaan kanssa. Jotenkin odotin, että taistelu olisi pitkä ja piinaava. Hah, valas pistelee laivan tulitikuiksi minuutissa ja loppu onkin sitten survival kamppailu, kun ajelehditaan pienellä veneellä avomerellä, lähestulkoon ilman varusteita. Pidin ja tykkäsin, kannattaa katsoa jos meri-aiheiset leffat/kirjat kiinnostavat, tai historia muuten vaan. En tiedä kuinka autenttisesti valaanmetsästys tässä oli kuvattu, mutta minä olin vakuuttunut.

Marguerite
Myönnetään, että minulla on jonkinasteinen asennevamma ranskalaista elokuvaa kohtaan. Ne ovat useinmiten taidetta tai muuten vaan ihan liian vakavia. Onneksi(?) jenkit älysivät tehdä elokuvista viihdettä. Tämä leffa on kuitenkin jotain ihan muuta. Kansikuvaa etsiessäni googlella opin, että marguerite on ranskaksi päivänkakkara. Kuvaa aika hyvin tätä leffan päähenkilöä. Suuri taiteen ystävä, etenkin oopperan, halu oopperaulajaksi ja ei sitten minkäänlaista taitoa siihen.  Ei riitä, että menee nuotin vierestä, vaan sen lisäksi ... no, kirkuminen kuvaa kyseistä laulua melko hyvin. Kun sitä rahaa on liikaa, kenelläkään ei ole rohkeutta sanoa tälle esiintyjälle, että kuulostaa kamalalta. Ettei vaan rahahanat tyrehtyisi. En tiedä onko Florence Foster Jenkins ollut tässä esikuvana, mutta varsin todennäköistä. Elokuva selittelee rouvan kyvyttömyyden kuulla oman äänensä "rajoitukset" pienellä mielenterveysongelmalla, mutta ennen kuin päästään sinne asti meno on hulvatonta. Kannatti poimia kyytiin Anttilan konkurssimyynnistä parilla eurolla.

Rock the Kasbah
Aah, Bill Murray, no nyt on odotukset korkealla. Murray esittää ikääntynyttä musiikkimanageria, joka mielellään muistelee uransa suuruuden päiviä, ja etenkin sitä miten hän löysi Madonnan. Juttujen todenperäisyydestä voikin sitten olla montaa mieltä. Koska bisnekset menevät vähän niin ja näin, kaikki tarjottu työ kelpaa. Niinpä herra löytääkin kohta itsensä keskeltä Afganistanin sotaa (en ole ihan varma mitä niistä, ei kuitenkaan se missä Neuvostoliitto hääräsi) ja tarkoituksena on viihdyttää amerikkalaisia joukkoja. No, suojatti jonka piti esiintyä lähtee livohkaan, ja se siitä showsta. Seuraavaksi herra agentti sotkeutuukin aseiden välitykseen, joutuu tulitaisteluiden keskelle ja siinä sivussa löytää kyvyn. Tämä on tosin nainen, ja kaikki varmaankin arvaavat miten helppoa islamistisessa maassa on naisen esiintyä televisiossa, varsinkin laulamassa. Leffassa se tietysti onnistuu ja saadaan jonkinlainen onnellinen loppukin aikaiseksi. 

Olen hämmästynyt, kun lopputekstien aikaan paljastuu, että tämähän perustuikin todellisiin tapahtumiin. Sillai tosi löyhästi, Hollywood tyyliin. En jaksanut kovin paljoa googlettaa, mutta leffassa mainittu Afgan Star on oikea TV-show ja siihen on osallistunut naisia. Jotka ovat sitten saaneet osakseen tappouhkauksia jne. Tästä asiasta en ole hämmästynyt.  

Bill Murray tekee hieman väsyneen suorituksen rutiinilla. Bruce Willis on mainio palkkasoturina, mutta häntä näytetään aivan liian vähän. Koko palkkasoturin hahmo on täysin överi, mutta ei puututa siihen.

Kyllä tämän nyt kerran katsoi.

Playground - Lars Kepler

Ostin eKirjan lukulaitteen ja tämä kirja tuli sen kylkiäisenä.

Luulin, että aloitan lukemaan dekkaria, mutta tämä olikin kaikkea muuta. En tiedä oliko tämä genrenä kauhua, tai Scifiä. Tiedän kuitenkin tasan tarkkaan erään toisen kirjailijan, joka kirjoittaa samanlaisia kirjoja: Stephen King.

Kirja leikittelee kuolemalla, ja sillä mitä meille tapahtuu, kun kuolemme. Ei tästä voi kauheasti kertoa ilman, että spoilaa. Kerrotaan nyt sen verran, että kirjassa ihmiset joutuvat kuoleman jälkeen satamaan, jossa matka joko jatkuu, tai sitten palaat elävien kirjoihin. Kaikki riippuu siitä, mitä sataman vaaka näyttää. Jos vaaka sanoo, että sinulla on saumat palata, saat lappusen ja rekisteröitymisen jälkeen vaan odottelemaan paluuta elävien kirjoihin. Huonompi juttu on se, että järjestelmä on läpeensä korruptoitunut. Vaikka sinulla teoriassa olisikin paluulippu, se voidaan huijata sinulta ja joku toinen palaakin henkiin sinun sijasta. Toinen huonompi juttu on se, että koko systeemi pyörii kiinan kielellä, aivan sama mitä kieltä itse puhut. Että onnea vaan sen byrokratian kanssa painimiseen.

Oli pieniä vaikeuksia heittää aivoja narikkaan, oli tämä niin ufoa settiä. Loppupelissä kuitenkin pidin tästä, ja saatan lukea tekijältä (tai oikeammin: tekijöiltä) joskus jotain muutakin.

V niin kuin Verikosto - DVD

Pitihän se sitten katsoa samantien. Edelleen hyvä, Natalie Portmanista huolimatta. Suositellaan lämpimästi.

“People shouldn't be afraid of their government. Governments should be afraid of their people.” 

“Behind this mask there is more than just flesh. Beneath this mask there is an idea... 

and ideas are bulletproof.” 

--------------------

V: But on this most auspicious of nights … permit me then, in lieu of the more commonplace sobriquet … to suggest the character of this dramatis persona. Voilà! In view, a humble vaudevillian veteran … cast vicariously as both victim and villain by the vicissitudes of fate. This visage, no mere veneer of vanity … is a vestige of the vox populi, now vacant, vanished. However, this valorous visitation of a bygone vexation stands vivified … and has vowed to vanquish these venal and virulent vermin vanguarding vice … and vouchsafing the violently vicious and voracious violation of volition. The only verdict is vengeance, a vendetta … held as a votive not in vain, for the value and veracity of such … shall one day vindicate the vigilant and the virtuous. Verily, this vichyssoise of verbiage veers most verbose. So let me simply add that it’s my very good honor to meet you … 

and you may call me V.

E: Are you, like, a crazy person?

------------------------

V Niinkuin Verikosto - Alan Moore

Pitkään meni, ennenkuin sain tämän käsiini sarjakuvana. Leffa on katsottu jo useampaan otteeseen, ja hyväksi havaittu. Sarjakuva on kanssa hyvä, todella hyvä. Koska elokuvassa ei ole otettu suuria vapauksia juonen suhteen, vaan seuraa sarjakuvaa melko tarkasti, ei tarinan puolesta pääse tulemaan yllätyksiä. Elokuvasta on tietysti jouduttu karsimaan paljon yksityiskohtia, mutta juonen pääkohdat menevät kuten sarjakuvassa.

Jostain syystä Englannilla on elokuvissa, ja sarjakuvissa taipumusta vaipua totalitarismiin, tai muuten vaan zombien syöteiksi. Tässä tarinassa ollaan fasismia (vai Orwell 1984) muistuttavassa valtiossa, jossa kamerat näkevät kaiken, ja parhaiten pärjää, kun pysyy hallinnon tutkan alapuolella. Tarina antaa lukijalleen paljon ajateltavaa, ja mitään ei pureskella valmiiksi. Välillä on hieman haastavampia kohtia, kun yhden pätkän tekstitys koostuu pelkästään nuoteista, ja laulun sanoista. Kirjakin pitää kääntää kyljelleen, onpas hankalaa ;-)

Jos nyt jostain pitää napista, niin teknisestä toteutuksesta, jossa värit eivät ole välillä kovin onnistuneet. En ole näköjään ainoa, jota tuo on häirinnyt. Saattaisi olla mustavalkoisena parempi, mene ja tiedä.

Jos ei ole vielä tuttu, edes elokuvana, niin kipinkapin kirjastoon. Sieltä toivottavasti löytyy, ja saahan tämän vieä ostettua uutenakin. Hmm. pitäisiköhän katsoa leffaversio heti tuoreeltaan perään?

    Remember, remember! 

    The fifth of November, 

    The Gunpowder treason and plot; 

    I know of no reason 

    Why the Gunpowder treason 

    Should ever be forgot!