sunnuntai 12. maaliskuuta 2017

Finding Dory - bluray

Olisihan se pitänyt arvata, että jossain vaiheessa tämäkin saa jatko-osan, ja sieltähän se sitten tupsahti. Kuten leffan nimikin sanoo, tällä kertaa eksyksiin joutuu Dory. Joka tuskin hämmästyttää ketään, koska hänellä muisti ns. pätkii, pahasti.

Sitten lähdetään etsintäretkelle, ja taas kerran matka joutuu isolta valliriutalta(?) Kaliforniaan asti. Animaation taso on nykyään niin tasokasta, että alkaa jo pieni kyynisyys iskemään. Tässäkin vesi on todella näköistä, koko meri elää ja hengittää henkilöiden ympärillä ja minä haukottelen. Tämä kaikki on jo niin nähty. Siinä ekassa osassa.

Sitten kuvaan tärähtää Frank. Mustekala, jolla on ns. luonnetta ja voi hitsi, että näyttääkin hyvältä. Myöhemmin opin extroista, että kyseisen mustekalan animoininen oli niin kova urakka, että siihen meni moninkertaisesti enemmän aikaa, kuin mihinkään hahmoon aikaisemmin. Tämä siitäkin huolimatta, että urakkaa helpotettiin sillä, että Frankillä on vain seitsemän lonkeroa (ei sitä juomaa, vaan raajoja), kahdeksan sijasta.

Frank pelastaa tämän pätkän, jossa lopussa kyllä venytetään juonen ns. uskottavuudesta kaikki rippeetkin. Onhan se täysin uskottavaa (spoiler alert), että jos paku ei muuten mene oikeaan suuntaan, niin kaapataan se ja mustekala ohjaamaan. Raajoissa ainakin löytyy. Problem, solution. Extroista opin senkin, että animaattorit pääsivät mukaan keksimään miten pinteestä selvitään. Ei voi syyttää sitä jengiä mielikuvituksen puutteesta. Sekä pelastuspartio, että pelastettava ajautuu kerta toisensa jälkeen semmoisiin tilanteisiin, että ei pääse syyttämään juonen laahaamisesta.

Komea oli katsoa, vauhtia ja värejä piisasi. Ehkä tulee katsottua joskus toisenkin kerran.


ps. mitäs minä sanoin siitä Oscarista? Meni justiinsa sinne mihin sen sanoinkin menevän.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti